Virhemarginaali

Miten määritellään se, että tapahtuu hyviä asioita? Miten määritellään että jokin on jotain mitä on halunnut? Entä jos ei oikein tiedä, mitä haluta? Tuntuu, että muilla on jokin selkeä suunnitelma. Asioita joita haluta. Ja sitten olen vain minä. Leijailen yhä edelleen oudossa välitilassa, jossa en tiedä yhäkään mitä haluan. Tai mikä tuntuu hyvältä. Kun ei tiedä, onko tämä jotakin mitä minä haluan vai jotakin jota joku muu haluaa. Kun haluaisi sitten kuitenkin peruuttaa taaksepäin, vaikka ei ole oikeastaan syytä.  Joskus joku kai luuli, että kun on aikuinen, sitä jotenkin alkaa tietää mitä tahtoo. Ihmiset selittää, mitä haluaa olla itselleen ja muille, mitä haluaa olla ja tehdä tulevaisuudessa. Miten haluaa elää.  Entinen työkaveri toivotti onnea opiskelupaikan johdosta ja sanoi: "No nyt pääset sinne minne halusit" ja olisin halunnut huutaa, että olisin halunnut tehdä sitä mitä tein, niin että voisin todella tehdä sitä mitä tein eikä vain juosta ja sammuttaa tulipaloja. Se oli

Paljon asioita tapahtunut. Ristiriitainen olo. On iloisia asioita, on surullisia asioita, on vihastuttavia asioita. Katsoin Yökylässä Maria Veitolaan jaksoa, jossa se vierailee Pilvi Hämäläisen luona ja jotenkin kolahti se ajatus, että elämä on tosi absurdia. Kaikkea sekaisin, eikä missään ole sinäänsä mitään järkeä. Tuntuu, että kaikki tän kuplan ulkopuolella odottaa, että pitäisi mennä kovaa eteenpäin. Ensimmäistä kertaa ikinä se ei ole äiti, joka sitä vaatii. Oon istunut sohvalla ja puhunut paljon asioista, joita tapahtui viimeisen kolmen kuukauden aikana. Ja ensimmäistä kertaa tuntuu, että se on vain kuunnellut. Ilman neuvomista, ilman mitään. Ja oon saanut olla niin vihainen, loukkaantunut, ei-urhea ja pettynyt kuin olen ollut.  Istuin eilen K:n kanssa ja kerroin mitä tapahtui. Ehkä senkin takia, että tiedän sen kuvittelevan että onnistun, koska on ollut töitä ja kaikkea. Että ei aina mee niin hyvin. Ei oo mennyt pitkään aikaan hyvin. Sitten istuttiin hiljaa ja rakennettiin ostama