Virhemarginaali

Puhuin äidin kanssa puhelimessa. Kuten aiemmin jo olen maininnut, me puhutaan paljon lapsista. Lapsen kehityksestä niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tänään äiti otti itseensä. Se tuntui toisaalta oudolta ja toisaalta hyväksyttävältä. Sivusihan aihe juuri sitä, millaista elämä oli kun minä olin pieni. Mitä minä tunsin. Mitä minä muistan. Selitin kaikessa rauhassa (ja vähän tuohtuneena) miten ihmiset aliarvioivat lapsen kykyä muistaa asioita. Aika tarkalleen ottaen sanoin jotenkin tällä tavalla: "Vaikka se taapero ei ymmärräkään mistä on kyse, niin kyllä se ymmärtää sen että se huutaminen on siitä pelottavaa. Eikä taaperolle ole vielä kehittynyt samalla tavalla tapoja suojata itseään, toisin kuin kouluikäiselle." Äiti meni hiljaiseksi ja sille tuli kiire lopettaa puhelu. Vaihtaa aihetta. Ei mun ollut tarkoitus syyllistää. Mä vain purin mun omaa kiukkuani. En mä oikeastaan edes ajatellut asiaa tarkalleen ottaen kuten äiti varmaan oletti mun ajattelevan. Mä haluaisin oike

Mä kerroin jo aiemmin miten sanoilla on sävyeroja. Pääsin tänään oikein jännän äärelle, miettiessäni Niksun kanssa miten erilainen merkitys on sanoa "Tulen toimeen hänen kanssaan" kuin "Mulla synkkaa hänen kanssaan". Niiden merkitys on täysin erilainen. Synkkaaminen ei oikeastaan edes tarkoita samaa kuin tykkääminen. Me ei tykätä toisistamme, meillä synkkaa. (arkikieltä) sopia yhteen, tulla toimeen keskenään. esim. Television kuva ja ääni eivät oikein synkkaa. Heillä, hänen kanssaan synkkaa hyvin. - Sivistyssanakirja  Loppujen lopuksi kuitenkin siinä on sävyero. Juuri se, josta valitin J:lle kääntäessäni tuota tyttö/poikaväri-juttua englannista suomeksi. Samanlaisia sävyeroja, joita on suomen kielessäkin. Anteeksi virheellinen ajatukseni. Toinen mielenkiintoinen sana on luonteenpiirre. Miten kyseinen sana oikeastaan määritellään. Usein luonteella tarkoitetaan tietoisen tai tuntevan olennon, kuten ihmisen tai eläimen käytöksen ja mielentilan yksilöllisiä pi

Olipas kiva herätä. Miljoona puhelua ja tekstiviesti jossa ilmoitettiin että mopoauto oli ajanut (pyöräilevää) veljeä päin. Tietenkin kaikki nukkuu enkä saa tietoa mistään, mutta veljen jalka näytti kamalalta kuvan perusteella. Voisin jauhaa teille siitä miten inhoan mopoautoja. Tai oikeastaan niitä karmeita kuskeja, joita tämänkin kaupungin kaduilla on nähnyt. En jauha, koska en jaksa. Olen onnellinen että ei sattunut pahempaa ja harmittaa että nukuin enkä vastannut. En nukkunut viime yönä lainkaan, koska jännitin Triangelin tapaamista. Eniten K:n paikalla oloa. Aamulla sitten kävin läpi vanhoja lääkärin kirjoittamia papereita ja otin ne mukaani. Veli ja J kannustivat menemään paikalle kun itse epäilin. Onneksi menin. K ei pystynyt tulemaan paikalle. Terkkari ja sosiaalityöntekijä olivat ainoina paikalla. Lätkäisin kuulumisten jälkeen paperit pöytään. Olin kerännyt kaikki missä vähänkin mainittiin mielialanlasku, depressiivisyys tai mitä tahansa siihen liittyvää. Lisäksi psykiatr

Hyvää pääsiäistä! Raippaluodon silta. Rakastan mun kameraa. Kuva otettu liikkuvasta autosta. Hiljaiseloa. Ihme aggrekohtauksia. Triangeliin aika tiistaina, enkä haluaisi mennä sinne. K:n takia. Viime tiistaina P soitti ja ilmoitti että sekin tulee istumaan. Hyvästi sekin mahdollisuus. Ristin N:n auton Martiksi. Olin eilen lapsenvahtina ja tunsin itseni hyvin normaaliksi. Pikkuneiti osasi sanoa mun nimen. Selvästi. En ollut enää Kissa vaan K(r)ista. Tuntui hienolta. Siitä huolimatta että pääsin myöhään kotiin. Siitä huolimatta että puhuin seinille ja analysoin päivää. Kävin kaupassa, tein ruokaa (paskat, valmisruokaa ja noita tikkuja) ja sain allergisen reaktion porkkanasta. Raaka porkkana siis tippui ruokalistalta. Olen myös vähentänyt huomattavasti pastan ja leivän syömistä. Mahakivut on hävinneet sen myötä. Tai no... Joojoo, syön silläkin uhalla välillä sipsejä, mutta... On parempi olo sinäänsä. Sipsit nyt on vain oma tyhmä valinta, josta kärsii koko kroppa, mutta mahak

Mun eilinen päänsärky koski hyvin paljon erästä artikkelia, joka liittyi vahvasti tyttöjen ja poikien rooleihin. Tai oikeastaan ei itse artikkeliin, vaan sitä kommentoineisiin ihmisiin. Jonka vuoksi oikeastaan kiinnostuin tästä aiheesta enemmänkin ja aloin tutkia. Valitettavasti suomenkielistä, järkevää, materiaalia ei ole kamalasti. Kiitän tästä eiliseen keskusteluun osallistuneita ihmisiä. Ilman teitä en olisi löytänyt tätä aarreaittaa. Ja kyllä, olen itse tehnyt kömpelön käännöksen alla olevasta artikkelista. Blue is commonly used in the Western hemisphere to symbolise boys, in contrast to pink used for girls. In the early 1900s, blue was the colour for girls, since it had traditionally been the colour of the Virgin Mary in Western Art, while pink was for boys (as it was akin to the colour red, considered a masculine colour) . Wikipedia .    Vapaasti suomennettuna yllä olevassa tekstissä on kyse siitä että sininen väri on nykyään yleinen pojan symboli, ja sen vastavärinä va

Mielipiteen sanomisessa on se oma juttunsa. Mulla ja J:lla on tosi hedelmällisiä keskusteluja, vaikka saatetaan olla asioista eri mieltä. Verenpaine ei nouse. Mielipiteistä voi keskustella järkevästi, perustella kaikessa rauhassa ja ymmärtää toisen näkökantaa, pitäen kuitenkin sen omansa. Siinä on vain se juttu, jota mulla harvojen ihmisten kanssa on. Niksu on ehkä toinen, jonka kanssa voin keskustella asioista niin, että ymmärrän sen pointin ja tulen ymmärretyksi omalta osaltani. Aiemmassa postauksessa kerroin miten ympäristö vaikuttaa mielipiteisiin. Puhuin äidin kanssa, joka inhoaa maahanmuuttajia, mikäli ne tulevat liian lähelle. Pelkoaan/inhoaan äiti ei osannut perustella, sanoi vain että tietää sen järjettömäksi, mutta niin se vain on. En ole kuitenkaan koskaan muistanut äidin huomauttaneen leikkikaverin ihonväristä tai muutenkaan puhuneen epäkunnioittavasti "erilaisista" ihmisistä ennen kuin olin neljäntoista. En muista koskaan äidin kieltäneen veljeä pukeutumasta

Mun on tosi vaikea välillä kirjoittaa kaikkea sitä mitä mä mietin. Vielä vaikeampi puhua. Mutta mulla on tarve ilmaista jotenkin se kaikki.... en sano paska vaan... se mitä vain on. Mikä on, enkä saa sitä pyyhittyä. Se vain on. Mutta joskus mä epäilen itseäni. Mulla on ollut hyvä päivä. Kuten varmasti jo aiemmista postauksista saattoi arvata. Olen siivonnut. Tiskannut. Syönyt itse tekemääni ruokaa. Ollut sisällä, mutta saanut aikaan jotakin. Tilasin viimeinkin ne sormivärit, jotka olisi pitänyt tilata kuukausia sitten. Hyvät päivät saa mut epäilemään itseäni. Ehkä siksi, että ihmisten asenteet on mitä on. Mä käyn ajatuksissani keskustelua siitä että onko kaikki totta. Kuvittelenko mä kaiken? Ehkä mun tunteet on vain jotakin, jonka aiheutan itselleni, koska haluan kieriä itsesäälissä. Ehkä mä kuvittelen kaiken, jotta mulla olisi jotakin puhuttavaa. Ehkä mä kuvittelen kaiken, koska... Mä en tiedä miten muuten elää. Silti. Joka ilta mä päädyn samaan ratkaisuun. Mä en kuvittele. Mä h

Tänään on ollut äärimmäisen toiminnallinen päivä. Niksu tuli mun luokse, mentyään ensin töihin. Raukka luuli että on tiistai. Sieltä sitten tyyppi tuli tänne. Ensimmäiseksi Niksu pelasti mut vihreältä, kolmimetriseltä jättiläisliskolta, jonka epäilin asuvan keittiön allaskaapissa. No, ei asunut. Se pelästyi Niksua niin kovasti että lähti pakoon. Ei sitä löytynyt myöskään sängyn takaa, kun siirrettiin se, jotta saisin imuroitua. Sitten jotenkin siinä kävi niin, että lähdettiin käymään Kivihaan Gigantissa. Ilkeästi särkevä varpaani oli kiukkuinen, mutta ikään kuin mä ikinä kuuntelisin sitä.Matkalla sitten pääsin testaamaan kameraani paremmin ulkovalossa ja voi miten rakastan tätä kuvanlaatua. Löydettiin pajunkissoja! Niksu navigoi oikeaa reittiä. Leskenlehtiä. Yksinäinn leskenlehti kivikossa. Pääsimme ehjinä Kivihakaan. Käytiin hakemassa Niksulle piirtolauta, jota Niksu kokeilikin kun päästiin kotiin. Morripuuro ja Veta. Kuvan on piirtänyt Niksu. Älä ko

Tänään tuntuu normaalilta. Siltä että olen elossa. Olin ajelulla N:n kanssa. Hesburgerissa syömässä. Ei ahdistanut olla kaupassakaan yksin. Kävin tupakalla ja ulkona tuoksui kevät. Viime vuonna en haistanut sitä. Enkä kesää. Outoa iloita jostakin niinkin pienestä asiasta. Tuoksu. Yksi tuttu tuoksu. Pitkästä aikaa. Teen ruokaa. Tiskasin kaikki tiskit. Pitäisi alkaa muokata taas kuvia. Olen elossa. Elossa. Elossa. Elossa. Nukuin pitkään, makasin sängyssä hereillä puolitoista tuntia ennen kuin nousin. N soitti puoli tuntia nouseminen jälkeen että tulenko seuraksi. Unohdin kännykän kotiin. Ehkä ihan hyväkin olla tavoittamattomissa hetken. Puhuin iskän kanssa puhelimessa. Äiti ehdotti eilen että mentäisi juhannuksena laivalle. Se tulisi hyvään saumaan, voisin ostaa sieltä pikkuneidille ja pikkuherralle synttärilahjat. Jotain vähän erilaista. Ehkä hylkään suunnitelma A:n. Jos kaikki sujuu hyvin, voisin lähteä heti kesäkuun alussa Turkuun. Tuntuu vain niin hyvältä (lukuunottamatta va

Hetkittäin maailma on mulle sumea. Kaikki tuntuu epätodelliselta. On kuin en olisi tässä, vaan jossakin muualla leijumassa. Sisällä. On vain kuori ja leijun jossakin epätodellisessa paikassa jossa on irrallisia ajatuksia. Epämääräisiä juttuja. Hassua sinäänsä. Olen itkenyt paljon kuntouttavan lopettamisen jälkeen. En seurassa. Yksin. Koska en osaa itkeä muiden nähden. Ajattelen paljon enkä saa kirjoitettua mitään. Tuntuu turhalta, koska kukaan ei voi tuntea. Muiden edessä osaan olla vain vihainen. Eksyksissä, toivoton, väsynyt, loppuunpalanut, ongelmajätettä. Väsyttää olla minä. Väsyttää olla. Väsyttää. Haluan nukkua, mutten tahdo sittenkään. Olen vain minä. Ei kukaan. Silti joku. Ehkä. Kirjoitin kirjeen. Revin. Huuhtelin alas wc-pöntöstä. Ei saa koskea.

Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Autossa. Aiheesta, josta mulla on ollut jo pitkään selvä mielipide. Tää ajatusrykelmä ei oikeastaan liity mitenkään itse keskusteluun, vaan siitä heränneisiin fiiliksiin ja sisäiseen jälkipuintiini. Ensinnäkin, inhoan väittelemistä. Musta on okei että joku on eri mieltä kuin minä. Se on ihan okei. Ärsyttää, mutta okei. Mä yritän pitää sisäiset, suuret, paasaushaluni ihan vain siellä sisälläni. Mutta enemmän vihaan sitä aggressiivista latausta joka väittelemisestä tulee. Minun mielipiteeni vastaan sinun mielipiteesi, eikä kukaan voi todella todistaa kumpi on oikeassa. Onko kumpikaan. Mutta silti, aggre, aggre, aggre. Ja yleensä se tarkoittaa että mä vetäydyn tilanteesta. Koska se on mun tapa. Tällä kertaa en vetäytynyt, mutta annoin periksi. Pidin pääni kiinni, koska... Mun mielipiteeni ei muutu, vaikka mä ymmärrän toisenkin kannan. Mutta oikeasti, asiasta kukkaruukkuun, tän keskustelun takia aloin miettiä todella sitä miten paljon mun ympärillä o

Viime päivien aikana olen sairastanut (jälleen) ja miettinyt sitä minne olen menossa. Enkä tiedä. Joku ehkä kuvittelee että paineita ei ole, mutta niitä on. Kokoajan. Täytyisi päättää mihin suuntaan lähteä ja uskaltaa ottaa riskejä tai ainakin valita jotakin. Enkä osaa valita mitään. Mulla olisi vaihtoehtoja, mutta pelkään mun omaa sitoutumiskykyäni. Pelkään että mokaan ihan kaiken, enkä jaksaisi enää. Viimeisen viikon aikana on tuntunut siltä että ainoastaan lottovoitto voisi pelastaa mut... elämältä. Jos olisi rahaa, ei olisi kiire. Voisin jumittaa tässä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Se tuntuu hyvältä. Tavallaan. Vaikka tunnenkin jonkinasteista syyllisyyttä siitä että mun tulisi olla tehokas ja aktiivinen ja haluta aivan riemurinnoin kouluun, töihin, johonkin. Enkä mä halua. Mä haluan jumittaa kotona. Mä haluaisin vain että olisi helpompaa mennä kauppaan, olisi helpompaa mennä ottamaan passikuvat, olisi helpompaa mennä ulos... Että mä pystyisin tekemään asioita ilman että se