Virhemarginaali

Huono päivä meni ohitse ja projektitkin saatiin päätökseen, vaikka tiukkaa tuntui tekevän. Kummassakin päästiin tavoitteeseen. Myös viimeiset syyslukukauden tunnit, Lucia-hartaus ja joulukirkon esitys olivat ja menivät, ja viimein koitti ihana loma. Joskus neljän päivän jälkeen aloin kaivata jo takaisin kouluun. Olen myös suunnitellut jo valmiiksi kevään aikataulua, opiskellut aiheita joita tammikuussa tullaan käymään.läpi ja luonnostellut opiskeluaikataulua kevään lukujärjestysten pohjalta. Päätin että lomailen muutaman päivän ja sitten tartun taas hommiin kun saan huoneeni käyttöön veljen jäljiltä. Saa tehdä omassa rauhassa muistiinpanoja ja lukea. Käsintehdyt muistiinpanot ovat paljon paremmat. Huomaan sen nyt. Huomasin sen viimeisten kokeiden aikana, sillä en ollut tehnyt kovinkaan kattavia muistiinpanoja kyseisistä aineista ja vaikka luinkin opettajan julkaisemat sähköiset versiot, ei mieleen jäänyt yhtään mitään. Sen sijaan kun olen nyt tehnyt käsin omat muistiinpanot kirjan teks

Haluaisin vaan pakata kamat ja häipyä. Tää päivä on ollut ihan järkyttävä ja tuntuu siltä etten osaa tehdä mitään oikein. Menetin hermoni ihan totaalisesti, enkä ole saamut tänään aikaan oikeastaan mitään.  Piparit ja niiden pakkaus,  joo. Mutta siinähän se onkin.  Tekisi mieli jättää hommat kesken ja antaa vaan olla.  Ehkä en oikeesti pysty tähän. Esittämään. Joka helkutin päivä. Oikeasti kun miettii niin ei kukaan oo tehnyt mitään väärin. Mä en vaan osaa. Olla tarpeeksi joustava ja kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Olisi helpompaa jos lähtisin. En tiiä minne, mutta jonnekin. Muistin taas miksi vihaan mun elämääni ja elossa olemista. Kävelin kauppaan ja takaisin jotta rauhoittuisin. Tuntui tyhmältä, koska ei se edes auttanut mitään. Selvitin päivän tapahtuman. Ja kun oikeasti se oli täysin mun vika,  yllätys yllätys. Jos osaisin ees toimia jotenkin oikein, mutta tuntuu ettei mene ihan putkeen. Pahinta on se että tuntuu että oon velkaa ja että mun on pakko olla täällä. En voi vaan kävell

Tänä syksynä monet meistä ovat aloittaneet opiskelun. Ja yhtä monet ovat palanneet opintojensa pariin. Monelle tämä syksy on antanut tilaisuuden kokeilla omia siipiään ja tarttua mahdollisuuksiin, joiden olemassa olosta ei edes tiennyt ennen kuin ne sattuivat kohdalle. Kun elokuussa istuin junassa, matkalla kohti tuntematonta kaupunkia, Entäjos-hirviön ääni oli täyttänyt ajatukseni. ”Entä jos tämä onkin virhe? Entä jos en osaa? Entä jos en saa uusia kavereita? Entä jos… Entä jos… Entä jos…” Mutta pienen pieni ääni hihkaisi Entäjos-hirviön ylitse kirkkaalla äänellä: ”Mutta entä jos tämä onkin suurin seikkailu koskaan?!” Tämä ehdotus sai Entäjos-hirviön vaikenemaan, mutta vain hetkeksi. Vasta astuessani ulos junasta ja kohdatessani uuden kotikaupunkini, hirviö vaikeni. Sillä entä jos, toden totta, tämä onkin parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut? On aivan liian helppoa unohtaa kiittää itseään. Ja on vielä helpompaa ajatella ettei ole kiitoksen arvoinen. Mutta juuri nyt, Sinulla, opi