Virhemarginaali

Joulun alla otettuja videoita, jotka löytyi kun siivoilin kansioita ja kameran muistikorttia. Nauroin kuollakseni, pääasiassa vain itselleni. Vaikka kukapa nyt ei tuolle mun kiinankengurukoirallekin nauraisi. Vihtori tosiaan sai uuden rodun koska näytti erittäin hauskalta Niksun sitä harjaillessa. Vihtorin kanssa on mennyt yllättävän hyvin. Enää ei tarvitse pelätä ihan niin paljon muiden koirien aiheuttamia skitsokohtauksia ja ihmistenkin ohi selviydytään hyvin usein ilman mitään ongelmia. Toki joskus kun tullaan liian lähelle, herra puolustautuu ja lapsipelosta ei olla päästy minnekään. Enkä tiedä tottuuko se koskaan vieraisiin lapsiin.  Oma voisi olla ihan eri asia. Pelottaa hieman jättää Vihtori Niksun hoitoon viikoksi. En mä epäile etteikö Niksu pärjäisi sen kanssa, mutta hävettää jo valmiiksi se miten tuo käyttäytyy. Vaikka selväähän se on että protestikakat- ja pissat sieltä on tulossa. Mutta silti. Vetämisen suhteen ei ole tapahtunut paljoakaan. Tai no, j

31 tuntia takana.  Puolen tunnin päästä nukun. Eikö niin? En muistanut miten jännästi kroppa reagoi pitkään valvomiseen...

Mä en vain pysty tähän. Olemaan ikään kuin mitään ei olisi. Mua väsyttää, mutta oon vaan maannut kohta kolme tuntia sängyssä ja miettinyt kaikkea turhaa. Mä vaan en tiedä mitä mä teen. Mä en osaa tehdä niitä asioita jotka mun kuuluisi osata. Pahinta on se, etten mä edes tahdo osata. Onko vittu liikaa pyydetty että voisi nukkua? Ihan jo senkin takia että ton jalan paine, turvotus ja särky syö mut hengiltä. Mä en halua tuntea mitään. Enää. Voi kun mä olisin vain tarpeeksi rohkea. Ps. Ens kuussa syödään makaronia ja ketsuppia. Jipii.

Resepti löytyy blogista  Lunni leipoo Lenkkarien ja vale-crocksien runnomat jalat... Niksu kävi eilen ja teki mun nam-nam suklaakakkua. Ohje tosin oli hieman kustomoitu mutta alkuperäisen ohjeen löydät kuvan alla olevasta linkistä.  Niksu myös lainasi mulle kengät koska mun jalat tosiaan näyttää tosi ihanilta kun on kävellyt huonoilla kengillä. Tuo kuva ei edes näytä kaikkea... Muarh... Tänään olisi kaiketi tarkoitus mennä N:n luokse kahville ja olin ulosotossa käymässä. Olen kamalan ylpeä että sain mentyä sinne yksin, vaikka joo, soitin JG:lle ja kyselin hiukan koska uusi paikka jännitti ihan älyttömästi. Hyvin se meni ja olen aika helpottunut kun kaikki on niin järjestyksessä kuin tässä tilanteessa nyt voi olla. Nyt voin olla viikonlopun hyvillä mielin koska seuraava tapaaminen on M:n kanssa vissiin maanantaina.  Turkuun lähtö lähenee enkä ole vieläkään miettinyt mitä otan mukaan. Lisäksi on Huldiksen synttärilahja, vaikka hiukan pelkään että joku muukin keksii s

Unirytmi heittää häränpyllyä ja tänään oli muutenkin herättyäni olo kuin perseeseen ammutulla karhulla. No, Niksu sitten saapui piristämään mua ja lainasi rahaa ruokaan ja käytiin kaupassa kunhan oltiin katottu yksi leffa. Eikä ollut yhtään niin paska fiilis enää. En saanut tänään hoidettua yhden yhtäkään asiaa, vaikka olisi pitänyt, mutta ehkä mä huomenna uskaltaudun kaupunkiin. Oli kuitenkin kivaa kun sai syödä jonkun toisen kanssa ja jutella. Istuttiin melkein puoltoista tuntia tuossa pihalla höpöttelemässä ja vaikutti varmaan vähintäänkin siltä että jotain vettä väkevämpää oli tullut nautittua juttujen perusteella. Mutta joo, oltiin selvinpäin ja oli tosi kivaa. Ja ihanan viileää! Muutenkin on jotenkin hyvä fiilis taas eikä pelota perjantainen meno yhtään niin paljon kuin pelotti. Kyllä mä pystyn siihen. Se on vain yksi virastokäynti. Se siitä. Ei se niin paha juttu ole. Ja itsepähän olen itseni ongelmiin hankkinut. Mä yritän nyt rauhoittua ja oikeasti asennoitua kaikkeen hi

Tekee mieli repiä iho irti. En tahdo mennä ulos. Pitäisi tänään hoitaa asioita mutta mä en halua. Pitäisi nukkua mutten osaa. On liian kuuma ja ahdistaa olla. Tuntuu että toisaalta on ihan sama. Mitä väliä sillä on miten mä itse kusen oman elämäni? Kaikki odottaa multa aina jotakin enkä mä tiedä pystynkö mä... Haluanko mä? Tai ehkä kaikki taas kerran johtuu vain siitä että olen niin hiton perfektionisti ja pieni-iso moka vain ottaa niin koville. Mä antaisin mitä vain siitä ettei mun tarvitsis enää. Että kaikki MUUT häviäisi johonkin ja mä voisin tehdä mitä mä haluan tehdä, ilman että mä mietin kokoajan mitä MUUT ajattelee, mitä MUUT tarvitsee ja mitä MUUT haluaa ja odottaa. Mä haluan ehkä lopulta... kuitenkin juuri sitä mitä halusin kolmasluokkalaisenakin tehdä. Ja se jos mikä on mahdotonta. Koska MUUT .

Tänään unirytmi sitten päätti heittää häränpyllyä. Eilinen oli aivan kauhea päivä, joka sitten kostautui 12 tunnin yöunilla. Kiitos Niksun mä selvisin eilisestä hengissä ja mulla oli tosi kivaa. Olen kauhean pahoillani että tein oharit tänään, mutta tosiaan olen taas nukkunut. Tää lämpö sumentaa muutenkin järjen ja eilen heräsin siihen kun täällä oli sisällä taas pörriäinen (tai siis sunnuntaina). Kestin aamun kyllä jotenkin mutta lopulta sain paniikkikohtauksen ja sain viimein Niksun numeron erinäisten ikävien kännykkäjuttujen jälkeen. Niksu sitten ihanasti käveli pelastamaan mut.  Mä olen viimeksi luullut kuolevani helmikuussa kun olin kipeä.  Tiedän että teistä kuulostaa naurettavalta kun panikoin yhden ötökän takia (joka selvisi mehiläiseksi/amppariksi), mutta en mäkään naura teidän peloillenne ja teidän paniikille. Mä en voi sille mitään että mä alan samaan paniikinoireita kun täällä sisällä on jotakin mikä tänne kuulu. Ihan sama oliko se sitten kärpänen vaiko juurikin s

Herra Vihtorin peti sai lisäpehmustetta tyynystä.  Hyvä lapsenvahti. Lapsen nukahdettua valtasin iloisesti  sohvan ja luin Silmarillionia.  Oltiin viikon alusta vähän keinumassa :)  Jumalauta miten kuuma! Tänään olisi tarkoitus mennä Niksulle, koska eilinen meni hiukan pipariksi. Mutta oli ihan kivaa yrittää kuurouttaa oikeaa korvaani ja tanssia Ti-Ti Nallen tahdissa, toisen alkaessa joka kerta itkemään kun kehtasinkin lopettaa. Oli kivaa päästä takaisin kotiin. Mulla ei ole yhtään sellaisia kesävaatteita joiden kanssa kehtaisin kauheasti kulkea missään ja ketuttaa ehkä hieman. Mietin kyllä vaatteiden lajittelua ja pyykkäämistä että saisin edes jotain muita vaatteita. Pitäisi muutenkin pikkuhiljaa alkaa miettimään mitä otan mukaan Turkuun. Huldiksen synttärilahja on jo keksitty, vielä O:lle täytyisi keksiä jotakin. Loppujen lopuksi päädyin siihen etten voi millään ostaa kaikille jotakin, joten... Päädyin iloisesti yhteen kivaan ratkaisuun veljen valmistujaislahjan os

Vihtorin pesupäivä. Eikä se erityisemmin nauttinut siitä. Mutta hei, en ollut märkä tänään. Lisäksi mulla on kivasti lasagne tuolla uunissa ja tiskasin kaikki tiskit (lue: kaikki  astiat). En ole oikeastaan saanutkaan tänään mitään järkevää aikaiseksi, mutta ei kai se mitään haittaa. Alla on kuvia siis uudesta järjestyksestä ja nukkumisjärjestelyistä jotka sitten keksin edellisen postauksen jälkeen. Ja Vihtorista tänään iltapäivällä sekä hetki sitten. Voi miten vihaan kesää. Hyvästi hyvin nukkuminen seuraavaksi muutamaksi kuukaudeksi. En vain voi sietää kun on liian kuuma. Nyt oli ihan siedettävää kun oltiin pihalla kahdeksan jälkeen. En voi nukkua sängyssä kun säkään et siellä nukkunut! Pesun jälkeen PS. Kyllä, puhun tuolle koiralle ihan normaalistikin. Se tosin tuskin kuuntelee kauheasti...

Vihaan tätä lämpöä. En pysty nukkumaan vaikka väsyttää ihan sairaasti... Muutan Antarktikselle.

Se mahtuu päälle!  Erävoitto. Nyt kaikki mun marraskuussa ostamat vaatteet mahtuu päälle. Kyllä nyt hiukan tiukalta vielä tuntui, mutta ei missään nimessä liian tiukalta. Eilinen päivä meni siivotessa, N:n luona kahvilla käydessä ja sitten Niksun kanssa siivotessa. Lisäksi Vihtorikin pääsi pitkästä aikaa käymään kaupungilla. Oli vain aika rankka reissu mulle. Nyt äiti lainaili mulle rahaa että sain aamupalaksi kreikkalaisen salaatin kun eilen en syönyt oikeastaan kuin kaksi suklaapatukkaa, kupin kahvia ja yhden ED:n. Ja ainiin, Niksu toi tullessaan kaksi Mariannekismettiä, joista toinen on vielä jäljellä. Saatiin myös pummattua mulle isompi häkkivarasto kellarista ja vietyä toinen patja sinne. Lisää kuvaa kun tulen kotia Klaaran käynniltä. Hävitin myös avainlukulistan sekä mun unipäiväkirjan! Hitto kun vituttaa kun olin niin hienosti merkannut kaikki ja se taisi mennä muiden papereiden kanssa roskiin, kun oli vähän kiire tuon sukujutun takia siivota kunnolla. Kumihanskojen

Hei mä heräsin lähes oikeaan aikaan... tai en. Heräsin kahdelta, mutta eikö se ole taas jo huomattavasti parempi homma? Pitäisi tänään mennä hakemaan Vihtorille lisää ruokaa ja siinä mun rahat sitten olikin. Eilinen päivä meni N:n luona ja olisin voinut varastaa lapsen mukaani koska on vain niin kivaa kävellä rattaiden kanssa kaupungilla. Lisäksi aamulla kävin hauskan keskustelun pikkuserkun kanssa ja yllätys että se keskustelu päättyi pienimuotoiseen katastrofiin. Ei sillä että mua pahemmin haittaisi kun välissä on 350 kilometriä, mutta suku on pahin... Luoja. Odotan vain miten karmea kosto sieltä vielä tulee. Pääasiassa siltikin vain naurattaa. Olen odottanut jo koska tää koko kupla puhkeaa. Tein aivan järjettömän hyvää kanasoppaa ihan vain tunkemalla vain jotakin. Soppa koostui hunajamarinoiduista kanasuikaleista, ruokakermasta ja ananaksesta, paprikamausteen, pippurin, suolaan ja valkosipulijauheen kera. Yllätyin positiivisesti. Mulla oli mielessä jotakin kun aloi

Entäpä jos kuitenkin kyse on siitä, että kun kaikki menee hyvin, sitä vain odottaa että koska tapahtuu jotakin joka pilaa kaiken.

"Mä olin siellä juttelemassa." "Ai, oliko kiva tyyppi?" "Joo, ihan okei. Ei kai sitä ekalla kerralla voi sanoa tykkääkö vai ei." "Olikse se brune vai blondi?" Täytyy myöntää että mietin jonkin aikaa ennen kuin sain päähäni hiusten värin. Sen sijaan muistin heti työpisteen alla olevat kiilakorkkarit, sen että odotushuoneessa oli jotakin oranssia ja miten helpottavaa oli kun M aloitti puhumisen. Ei sillä, hyvin harvoin huomaan kaverin uutta paitaa tai hiustyyliä, ja mikäli huomaankin, se tuntuu sivuseikalta. Samoin hiusten tai silmien väri tuntuu turhalta yksityiskohdalta. Eikö tärkeämpää ole kuunnella ja yrittää muistaa edes jotakin keskustelusta? "Se tais olla blondi. Ja ne tais olla lyhyet hiukset. Ehkä..." "Missä sen huone oli?" Hyvä kysymys. Tässä kohtaa täytyi palata siihen kun M käveli mun kanssa kotiovelta keskustaan, mitä reittiä kuljimme ja mistä ovesta astuimme sisään. Mitä näin kun avasin oven. Mitä oven a

Mä tahdon vain repiä ihon irti. Tää on just sellainen aamu että tekisi mieli painaa jotakin ohimolle ja väkisin työntää läpi. En tahdo herätä. Takaisin paperikissan pariin, jooko?

Mulla on ollut tosi kiva ilta. Olin Niksun luona, se leipoi ja kokkaili ja mä tiskasin sille hiukan. Unirytmi on päin persettä koska aamulla oli taas oksetus ja ällötys vaikka söin lasagnea ja jopa leipää. Nyt fiilis on tosi... en tiedä. Niksu saatteli mua ja kävelin pidemmän kaavan kautta himaan ja vaikka mulla oli kuulokkeet mukana, niin kuitenkin kuuntelin tasan omia ajatuksia ja sitä mikä todella jarruttaa ja pistää vastaan. Eniten ehkä se, että mitä tapahtuu sitten kun musta tuleekin ns. normaali? Katoaako mun minuus siinä ja unohdanko mä vahingossa sen mitä mä olen ollut? Osaanko mä enää kirjoittaa asioista kuten nyt? Entä jos mä en ole hyvä olemaan "normaali"? Mä tiedän miettiväni ihan turhia asioita, mutta mä en voi sille mitään. Viime yönä iski kauhea ikävä T:a kun mietin mitä se sanoisi mulle nyt, paitsi soittaisi Imogen Heapin Speeding Carsin. Enkä mä tiedä vieläkään enkä tule koskaan tietämään mitä se sanoisi. Mä yritän välttää T:sta puhumista pääasiassa kos

Käväisin Klaarassa höpöttelemässä ja oli ihan hyvä fiilis. Tai no, oikeastaan oli koko yön ollut yllättävän hyvä fiilis vähän kaiken suhteen. Nyt pitäisi alkaa väsäämään ruokaa, kunhan tästä nyt heräilen ja poden aggressiivisia tunteita kaverin puolesta. Joskus mietin että olisi kiva päästä toisen pään sisään ja vain tehdä puolesta. Ehkä lisään taas yhden asian mun plussa-listaani. Sain tehtäväksi tehdä unipäiväkirjaa, mikä oikeasti on aika mielenkiintoista. Harvemmin mä lasken paljonko nukun. Ja nyt sentään pystyin tarkastamaan nukahtamisajan kännykästä kun nukahin kesken T:n kanssa ropettamisen. Mulla oli oikeasti jotain järkevää juttuakin, mistä mun piti jo iltapäivällä kirjoittaa, mutta aivot ei enää pelannut siihen malliin että olisi saanut täysin sujuvaa tekstiä (paitsi meseropetus, siihen ei ole koskaan liian väsynyt). No, en nyt muista mitä syvällistä paskaa mun piti kirjoittaa, mutta tämä on aivan yhtä kivaa. Mulla on parin kuukauden leffakarkit nyt kasassa. Sain haett

Yleensä kun istun koneella ja roolipelaan/luen jotakin, piirtelen, kirjoittelen samalla jotain. Pääasiassa ihan vain päättömiä juttuja ja sellaista mitä nyt siinä toisen vastausta odotellessa mieleen tulee. Alla parin viime päivän "taideteokset".

... Brion junarata on yksi ÄO-testi. ... neljän palan palapelistä riittää riemua yli puoleksi tunniksi. ... koirankarvoista ei pääse eroon. ... olisi pitänyt lasagnesoosiin laittaa tomaattipyrétä. ... lautanen on mahdollista hajottaa kahteen osaan. ... en muistanut pattereita ... enkä ketsuppia. ... äitienpäiväksi voi tilata 240 teepussia. ... lasten kortit olisi hyvä askarrella ajoissa. ... virtahevot syövät kirahveja... ... autot voivat lentää ... norsut eivät pidä junista. ... kalat syövät kukkia. ... Pikku-Myy katosi ja löytyi yllättävästä paikasta. ... Pikku-Myyllä ei ole korvia... ei kun onpas! ... Tutti kuuluu vauvalle. ... koiraa ei saa taputtaa kovaa, siihen sattuu. Sitten voittekin pohtia mitä olen mahtanut tehdä ja missä seurassa.

Vappu meni työkkärissä käydessä ja kaverin kanssa ulkona istuessa. En oikeasti tehnyt mitään järkevää. Eilen odotin vain kaupan aukeamista aivan into piukassa ja valvoin hienosti koko yön jotta pääsin hakemaan aamupalaa. Kiitos niille, jotka on tykänneet edellisestä postauksesta. Oli oikein kiva huomata että ihmisiä kiinnosti lukea edes hiukan. Nyt pääasiassa ketuttaa tietyt asiat ja olen hieman kateellinen, vaikka toisaalta mitään kadehdittavaa ei ole. En tosiaan ollut muuten vappuna missään, koska rahaa tuli vasta tänään. Järkyttävää kun ruokakauppaan menee 80 euroa ja tuntuu etten ostanut kuin viikoksi ruokaa. No, tiedän että mun syömistahdilla nuo kestää pidempään koska olen vain laiska. Pelkäsin jo että mulle on laskettu väärin kun rahaa jäi yllättävän paljon käteen laskujen ja pakollisten menojen jälkeen, mutta kyllä se ihan oikein on. Kuvittelin vain. Tuli kyllä kiire laskea että mikäköhän tässä mättää ennen kuin tajusin (nyt vasta) että tuet onkin noussut vuoden alusta v

Koska A tahtoi kuulla tästä jo ajat sitten. Tiedän että tahdon vielä lisätä tänne kaikkea kun tulee mieleen, mutta enpähän lisää. Pointti varmasti tuli kuitenkin erittäin selväksi.  Vinkki!  Mikäli tahdot olla tulevaisuudessa fiksumpi, päästä siihen kouluun johon sitten 25-vuotiaana keksitkin haluavasi ja ylipäätänsä käyttäytyä kuin aikuinen, mene kouluun, ole siellä koko päivä, kuuntele ja tee läksyt. Sillä saattaa olla jotain vaikutusta lopputulokseen, näin jälkikäteen ajateltuna. Äidinkieli: Kielioppihöpötys meni ohi korvien, mutta jostain syystä muistan silti pääosin milloin sana on yhdyssana ja milloin ei. Viimeistään jälkikäteen. Valitettavasti kaikilla edes äidinkielentunnit eivät auttaneet. Yläasteella kirjoittelin vain opettajalle novelleja ja lintsasin kun piti pitää esitys. Ruotsi: Osaan sanoa jag heter Krista. Kolmen vuoden ruotsin opiskelulla. Taisin lintsata nekin tunnit... Englanti: Ainut kenties hyödyllinen oppiaine, lukuunottamatta niitä kertoja kun suu

Alkukuu. Aika tehdä tarpeelliset ostokset jotta selviää koko kuun kunnialla (ei, ei oikeasti selviä, mutta leikitään nyt). Ensinnäkin, kuka helvetti oikeasti muistaa sen vessapaperin? Paitsi siinä vaiheessa kun istut siinä pytyllä ja manaat että voihan saatana! Seuraavaksi yritäpä muistaa patterit kaukosäätimeen. Olen meinanut ostaa niitä pattereita nyt kaksi kuukautta, eikä vieläkään. Suola tai sokeri, mahdollisesti molemmat ovat loppu. Yritäpäs muistaa! Samaan kategoriaan kuuluu rakas ketsuppi. Osittain ehkä tämän unohtelu johtuu siitä että pääasiassa äiti tai kummitäti on hoitanut sen ostamisen aikaisemmin (Äiti: Ja kun sulla kuitenkin menee tätä niin ostettiin ny saman tiän kolme kiloa Haintsia.), niin ei vain ikinä muista. Sitten itken verta kun joudun syömään jotain saamarin makeaa Felixiä. Vannon Heintzin nimeen! Ja mikäli suunnittelet että tässä kuussa ostat niitä terveellisiä, suomalaisia vihanneksia... Et osta kun katsot kilohintaa. Ja mikäli et omista kunnon pataa kaa