Virhemarginaali

Ryhmän ensimmäinen tapaaminen (mun ensimmäinen) ei sujunut niin hyvin kuin kuvittelin. Retki keskelle-ei-mitään tuntemattomien ihmisten kanssa ei ole niitä mun lempitilanteita. Jos ei olisi oltu kolmenkymmenen kilometrin päässä kotoa, olisin varmasti juossut kotiin puolessa välissä. Pelkästään jo syömistilanne ahdisti niin suunnattomasti etten voinut mennä sinne. Loppujen lopuksi pelasin puolitoista tuntia harjoittelijan kanssa Unoa ja puhuin tyhmiä asioita. Onneksi seuraava viikko oli syysloma, koska se oli ihan tarpeeksi. Tämän viikon tapaaminen ei sujunut yhtään paremmin. Aamulla piti ennen ryhmää viedä tukihakemus, mutta huomasin bussipysäkillä, kun bussi jo saapui että olin unohtanut pankkitunnukset kotiin. Huonosti nukutun yön jälkeen olin kiukkuinen ja menin ensimmäisenä ostamaan Halpa-Hallista munkin ja limsan. Olin aivan turhan aikaisin keskustassa ja ehdin stressata mielettömästi sitä etten tiedä yhtään minne täytyy mennä kun selviää oikean talon eteen. Onneksi veli piti seur

"Onko tämä tiara?" "On." *muksu sovittaa sitä päähänsä ja laittaa lopulta takaisin pöydälle.* "Se on AIVAN liian tavallinen mulle!" Maattiin sängyssä ja juteltiin. "Minä syön sinut!" "Apua, enkä pääse enää karkuun kun olen peiton alla." "No en mä syö sua. Mut älä sä syö mua!" "Huomenna syödään aamupalaa, katsotaan Sofiaa ja sit saa jäätelöä. Ja viedään roskat." "Joo! Mä vien roskat!" "Jokke on Pupen paras kaveri." "Ei Mammuttia. Mammutti ei ole Pupen kaveri." "Krista, oletko ostanut minulle muumi-limpsaa? Oletko?" *** Muksu nukkuu ja näyttää ihanan rauhalliselta. Vaikka mut savustettiinkin ensin pois sängystä. Kukapa nyt ei haluaisi maata keskellä sänkyä, jalat kiinni toisen selässä ja potkia välillä. Ihan mahtavia keskusteluja ja ei edes ole mitään väsymystä. Tai kun joskus on sellainen "ei jaksaisi". Kolmen viikon tauko ja pakkolepo taisi tehdä terää.