Virhemarginaali

Jos sulla on hyvä päivä, jätä tää postaus lukematta!  Mä haluan tehdä asioille jotakin (joinakin päivinä). Mä tahdon päästä eteenpäin (erittäin hyvinä päivinä). Mä haluan tehdä samoja asioita kuin muut (aina). Mä haluan sitoutua tähän (hyvin harvoin). Puhutaan taas siitä miten teen asioita muiden takia. Enkä itseni. Oikeastaan se on järkeenkäypää. Mä haluan kuntouttavaan työtoimintaan, koska sitten en ole muiden ihmisten silmissä sossulusmu, joka vain elää veronmaksajien rahoilla ja on päivät pitkät himassa. Mutta mä en halua mennä jonnekin missä on ihmisiä. Jonnekin, missä täytyy esittää ja olla kuin ei huomaisi sitä miten muut reagoi, elehtii, ilmehtii, katsoo. Mitä mä haluan? Mä tahdon pysytellä mustassa laatikossa piilossa kaikilta muilta. Suurin ongelma on kai se, että mun pitäisi hyötykäyttää niitä asioita mitä mulle puhutaan. Mutta mä en osaa. Enkä jaksa. Niin ällön dramaattiselta kuin se kuulostaa, mutta... Kun sun koko elämä meinaa kaatua pelkästään siihen että sun

Kävin läpi lorukortit ja keräsin uusittavat kokoon. Jalanlämmitin-Vihtori Ostin viimeisillä rahoilla kanaa ja kermaa. Foorumijuttuja duunailin... Mulla ois paljon mitä voisin aggreilla, mutta en nyt jaksa. Toivon että saisin rahaa koska ruoka on aika finito. Lisäksi eilen tuli sitten kotisairaanhoidon lasku... juuri kun taas olen jo vienyt ne paperit. Huoh. En jaksa höpöttää oikein kenenkään kanssa. En jaksa siivota. En jaksa mennä suihkuun. En jaksa en jaksa en jaksa. Tein ruokaa ja se oli tärkeintä. Nyt ei enää ole kuin perunamuusia ja ketsuppia. Ja hapankorppuja. Ihan sama. Oon pelannut simsiä ja... No, en mitään muuta. JG:n kanssa selvitettiin asiat koska kommunikointiongelmat... Joo, asiat ei ollut ihan niin kuin mä luulin. Huoh. Mutta joo. Meinasin että jaksaisin kirjoittaa kilpparin vajaatoiminnastani kun yksi bloggari siitä avautui, mutten jaksa ja ketä kiinnostaa lopulta... Muarh. Tää viikko on ollut ihan perseestä.

Tänään on ollut kaamea ketutus, kaikki on huonosti, mikään ei ole hyvin. Ottaa päähän ja tekisi mieli kuolla. Jonka takia söin yhden kokonaisen mutakakun kun lopulta sain noustua sängystä ja sen Mignon-munan ja kirosin kun N unohti ne tänne eilen, koska en olisi tosiaan syönyt mitään jos ei olisi ollut. Ja nyt tietenkin on niin järjettömän paha olo ettei tiedä oksentaako vai eikö. Jee, lohtusyöminen. Eikä tullut yhtään edes parempi mieli. Paskempi vain kun mietti kaameita kalorimääriä. Ja eilen kun katsoi itseään peilistä, ällötti. En jaksa. Helpompaa olisi kuolla kuin saada tätä kaikkea pois. Mä en jaksa miettiä. Tekee vaan mieli sanoa kaikille jotka yrittää vähänkin ottaa yhteyttä että kuuluu niin hyvää että voisin ampua itseni. Oksettaa.

Tyhjä olo. Stephen Kingin kirjat yleensä saa mut aina jotenkin jähmettymään eikä ajatus kulje kauhean hyvin. Tulee semmonen jännä fiilis. "Jos kirjasta voisi saada orgasmin, olisin saanut jo monta. Ja olen vasta sivulla 43." .... näin meillä. Carriehan on ensimmäinen Kingiltä julkaistu kirja ja olen himoinnut sen lukemista jo pitkään, koska sitä on kehuttu. Ehkä vielä alkuperäiskielellä se olisi upeampi, mutta koska englannintaitoni on vajaavainen, en edes yritä. Ja kyllä se suomeksikin käännettynä osasi olla vaikuttava. Lyhyesti siis kirjan päähenkilö on koulukiusattu 17-vuotias, joka huomaa että tällä on telekineettisiä voimia. Jos etsit helppolukuista kirjaa, älä lue. Vaikka teksti itsessään on helppolukuista, jouduin itse välillä pysähtelemään ja kelailemaan taaksepäin koska teksti hyppii ajassa edestakaisin ja muistaakseni eri aikoja taisi olla jopa kolme. Sori, multa ei irtoa Kingin kirjoista koskaan mitään rakentavaa. Täytyy silti sanoa että Carrie ei kuit

Viimein sain haettua Adlibriksen paketin. Tosiaan oli tarjous kolme kirjaa 10€ ja pakkohan se oli hyödyntää. Nuo kirjat nyt oli tuollaisia "Otan kaikkein kalleimmat niistä kivoista kirjoista", paitsi Carrie, koska olen himottanut sitä pitkään. Kristin Cashoren Syntymälahja, Stephen Kingin Carrie ja Twilight-jutun Bree Tannerin lyhyt elämä. En tykkää yhtään Twilightista, mutta kun sen oikea hinta oli joku 20 euroa niin... Ehehe. Ja tiedä mitä iloa siitä vielä onkaan. Vihtori järjesti kusijaiset ja oon nyt sitten siivonnut eilen kaks kertaa sen jälkiä ja tuolla odottaa uusi kusilätäkkö, mutta tiskaan ja kerään roskat nyt ensin ja siivoan sitten kerralla lattiat. Sinä joka kuvittelet että koiranomistaminen on kivaa... ei, ei se ole. Tosin E:n kanssa puhuin eilen nopeesti ja Vihtori sai plussaa astioiden esipesusta. Tiskaaminen sujuu nykyään tosi nopeasti. Mutta joo, nyt mä alan hommiin että oon joskus valmiskin. Ja jos tänään saisin vietyä roskat. Ahdistaa ihan sik

Koska A haasteli etten uskaltaisi julkaista itsestäni täysin muokkaamatonta, meikitöntä kuvaa. Ja kuulemma meikkien poistamisen aikoihin otettu kuva kelpaisi, joten tervehtikää hirviötä, joka ei ehtinyt poistamaan vielä kaikkia meikkejä: Yliväsynyt, hieman krapulassa ja muutenkin sekaisin oleva apina toivottaa hyvää yötä ja btw, MALLU ON PARAS!

Tämä on täältä

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista. Haaste tuli Missä olet, minä? -blogista, jota olen lukenut jo tässä jonkin aikaa ja no, jos oikeasti kiinnostaa nutraamisen tapainen xtravagansa niin suosittelen. 11 asiaa minusta 1. Ärsyynnyn ihan erityisesti kaikesta lapsiin liittyvästä. 2. Haluan järjettömän kovasti omaa lasta. 3. Haluaisin joskus antaa kaikille ihmeen ravintoterapeuteille ja muille 100 euroa käteen ja sanoa että ostapa tuolla kuukaudeksi monipuolista ja terveellistä ruokaa asuntoon jossa on pieni pakastin. 4. Pelkään ylikaiken silmälääkärille menoa. Hammaslääkäri on rutiinia. 5. Rakastan ihan järjettömä

Tänään ei ole ollut mikään hyvä päivä. Aamulla on silmä rähmi ja piti peruuttaa meno sen takia. Jotenkin kaikki paskat fiiliksert on vaan tullu just tänään. Sain siivota äsken piskin kuset, jotka se oli pari tuntia sitten vääntänyt. Ihan turha luulo että mennään ulos kun kerran oli pakko tehdä sisälle ja mikään oikea hätä ei vielä voinut edes olla. Kettu sentään. Muutenkin mua stressaa taas kaikki ja suututtaa sellaiset asiat jotka pitäisi jättää omaan arvoonsa. Stressaa myös hieman tuo turnajaisjuttu tiettyjen asioiden vuoksi etten millään jaksaisi. Muutenkin tuntuu pääasiassa siltä ettei mun panosta arvosteta, tein sitten mitä tahansa... Ärsyttää tuo piski, ärsyttää nuo ihmiset ja se että ärsyynnyn tuollaisista asioista. Muarh. Tekisi mieli hakata vain joku, vaikkei se todellisuudessa oloa helpottaisi yhtään, mutta vain.. raah. Meen nukkuun. Raivottaa ihan kaikki. Loppukevennykseksi tämän päivän hyviä hetkiä:

Nukuin pommiin. Torstaina uudestaan M:n luokse. Huomiseksikin on jo ohjelmaa. Pitäisi soittaa kouluun. En halua. Meinasin ottaa puhelimen käteen, mutten sitten kuitenkaan ottanut. Ahdistaa. Eilen muutenkin hieman otti päähän kaikki enkä noussut sängystä kuin viemään piskin ulos. En jaksanut avata tietsikkaa koko päivänä ja oli hieman huono omatunto kun olisi noiden Seiffin sivujen kanssa vielä jonkin verran hommaa ns. turhan infon osalta. Lisäksi pitäisi suunnitella turnajaisia ja huoh... En tiedä, on vaan sellainen Ei huvita mikään -fiilis. Pitäisi tehdä ruokaakin mutta en jaksa. Ei kiinnosta yhtään. Soskanpaperitkin pitäisi heittää ja tulostella nuo tiliotteet ja raah. Kuka se oli kun sanoi mulle että yksinasuminen kuulostaa kivalta? Äh, kai vien piskin ulos ja alan oikeasti hommiin.

Pohdin kovasti uuden nutrikuurin aloittamista. Nyt olisi hyvä sauma vetää ihan jo senkin vuoksi että ruokaa ei ole kuin kerran päivässä rahatilanteen takia. Pirtelöt tasapainottaisi tilannetta hyvin. Kunhan mun ei enää ikinä tarvitse syödä Allevon Exoticia niin pysyn onnellisena. Tai siis, tällä ruokamäärällä mulle kelpaisi ihan hyvin osanutraus. Ihan pelkästään senkin takia että tulisi syötyä edes jotakin. Tänään oon syönyt kaks hapankorppua, valkosipulivoipatongin ja kasvissosekeiton. Myös Geishaa tuli syötyä ja tajusin ihan totta miksi en osta suklaata enää kauheasti. Voi maha! Mutta kuitenkin olen käynyt koiran kanssa kahdesti lenkillä (koska heräsin niin myöhään -.-') ja leikkinyt ja juossut sen kanssa päivän mittaan hienosti pisin kämppää, kiusaten naapureita. Voin kertoa että tänään on hikoiltu! Kantakaa itse kakskytäkilosta koiraa portaat ylös ja alas ja juoskaa sen kanssa pihalla ja sitten vielä leikkikää. Ei, mutta oikeasti. Tuli ihan hyvä fiilis kun oikeasti on liik

... kun huomaat kutsuvasi kaikkia tuttaviasi koirasi nimellä. ... kun automaattisesti jonkun kolinan kuullessasi huudat koiraasi. ... kun ostat kaupasta karkin sijasta koiranherkkuja ja puruluita. ... kun käytät pääasiassa nastapohjaisia kenkiä ulkona. ... kun hermostut asunnon hiljaisuudesta. ... kun kaikki märkä lattialla saa sinut huokaamaan ja kaivamaan moppia esiin. ... kun koirankuola käsissä ei tunnu enää ällöltä. Kahden viikon ja viiden päivän päästä Vihtori on hallinnut valtakuntaansa jo vuoden. Mietin oikeasti että mihin ihmeeseen tää aika on mennyt. Tai siis vuosi. Miten siitä on jo mukamas vuosi? Ja ei, en ole luopumassa piskistäni joka on niin raivostuttavan ärsyttävä ettei sitä voi kuin rakastaa. Mäh, ei kiinnosta. Mee pois. Mun tyyny. Mä sanoin että mee pois. Ei kiinnosta joku vuosi, ellen saa herkkuja. Enkä varmasti kato sua ku oot niin tyhmä.  Vihtorikin toivottaa teille oikein kivaa alkavaa viikkoa ja harjoittelee kovasti luokse tuloa (kotona ja s

Mä tiedän mitä mun pitäisi syödä. Mutta ihan totta kun kaupassa alkaa katsoa terveellisten ruokien hintoja, se into siitä terveellisestä ruokavaliosta menee siinä. Sadalla eurolla kuussa ei syödä kauhean terveellisesti. Etenkin kun mulla vielä on rajoituksia, jotka hieman hankaloittaa helpom, halvan ruoan tekemistä. Ja lisäksi se, etten missään nimessä voi tehdä isoa määrää ruokaa kerralla, koska on aivan se ja sama onko mulla kolmen -vaiko viiden litran kattila. Se ruoka menee ihan samaa vauhtia, päivässä. Ehdottomia EI-ruokia on makaroni/pasta, kananmuna, viilit, tonnikala, ananas, jogurtit ja jotkut tietyt leivät. Maha ei enää kestä pastaa kuin satunnaisesti silloin tällöin. Kananmunaa en ole syönyt koskaan kuin satunnaisesti kohteliaisuudesta. Viilit ja jogurtit ei mene enää alas, eikä myöskään tonnikala tai ananas ja jotkut tietyt leivät (paahtoleipä) saa mahan tekemään kuolemaa. Voisin oikeasti syödä joka päivä salaattia ja jotain pihviä, mutta kun realistisesti se ei ole

... ellei Vihtori olisi onnistunut tuhoamaan sitä vähääkin hyvää siinä. Herätyskello soi seitsemältä. Avaat silmät kuunnellen kuinka koira oksentaa alakerrassa. Hyvä juttu. Juuri tähän kaikki tahtovat herätä. Suihkuun, kauhea kellon kyttääminen samaan aikaan. Vaatteet päälle. Herätyssoitto N:lle puoli kahdeksalta. Vaatteet päälle. Hiusten harjaamista ja huomaat astuvani koiranpissaan. Ja kun juuri sait jalkaasi puhtaat sukat. Eikun kloriittia äkkiä moppiin ja moppaamaan kiireellä.  Koira istuu sängyssä korvat luimussa ja tietää että puolikymmeneltä tehdyn lenkin pitäisi riittää aamu puolikahdeksaan asti. Moppaat lattian. Laitat ulkovaatteet päälle ja raivoat koiralle joka ei anna laittaa valjaita, ei pysy paikoillaan ja vinkuu. Viet koiran ulos eikä se tahtoisi tulla sisälle. Riisut ulkovaatteet, pakkaat loput tavarat laukkuun ja tarkistat että kello tosiaankin on kahdeksan. Siwan kautta tapaamispaikalle ja yhdeksältä tajuat miksi oli hyvä olla varttia ennen ovien avaamista paikall

Mulla on pari sellaista ei-ropettajakaveria jotka yllättävän hyvin jaksaa kuunnella mun paasaustani roolipelaamisesta, hahmoista, ylläpito-ongelmista ja kaikesta muusta joka kismittää tajuttomasti toisinaan. Ja aina kun jotakin on tapahtumassa, nämä ihmiset saa sitten kärsiä mun hätähousuilustani. Mutta joo, Acha kirjoitti Mustesoihdussa  ihan mielenkiintoisen postauksen josta tuli oikeasti mieleen paljon kaikenlaista ihan yleisesti hahmoista ja pelaamisesta. Mä tiedostan itse olevani erittäin estoinen tyyppi. Mun on vaikea tehdä asioita jotka saa mut tuntemaan itseni naurettavaksi ja osittain ehkä se näyttelemisessäkin oli vikana. Oli vaikea näytellä asioita jotka tuntui itsestä tosi hulluilta, vaikka toisaalta tiesi että se kuuluu asiaan. Roolipelaaminen, vaikka se onkin huomattavasti anonyymimpää, on kuitenkin huomattavan samantapaista. Pitäisi jättää ne estot johonkin kaappiin ja eläytyä hahmoon, kirjoittaa asioita jotka tuntuu itsestä tyhmiltä/naurettavilta/noloilta. Oikeas

Huomaa taas kyllä että on tulossa kevät. Vihtorin karvanlähtö on aivan tajutonta harjaamisesta huolimatta ja sitten tietenkin ne hormoonit. Perskeles. Mietin hetki sitten että miksi on niin hiljaista ja eiköhän herra ole mun tyynyäni nylkyttämässä. Murisi oikein vihaisena kun revin sitä siltä pois. Ja kun käänsin selkäni niin taas se oli siellä. Ja kun annoin tuon huonomman tyynyn niin ehei, se ei missään nimessä käy. No, nyt on tyynyt kaapissa siihen asti kunnes menen nukkumaan ja taitaa huomenna tuo peittokin ihan varmuuden vuoksi joutaa sinne. Totutelkoot tyynyynsä. Työkkärissä on käyty ja asiat rullaa edes johonkin suuntaan, mikä on erittäin lohduttavaa. En vain nyt oikein tiedä pitääkö mun hakea yhteishaussa vaiko ei kun vastaus oli niin ristiriitainen. Päättelisin kyllä että ei, mutta sataprosenttisen varma en ole. Kuitenkin hieman helpottavaa että asiat menee eteenpäin ja tietää edes jotakin. Nyt tosiaan puhuttiin kuntouttavasta työtoiminnasta tai jostakin. Parin viikon

Koko yö sitten meni ulkoasuprojektin kanssa. Ja tässä sitä ollaan. Onnellisena mutta rättiväsyneenä. Olen kauhean ylpeä ulkoasusta vaikka se aamuseitsemältä saikin sitten täysin uuden muodon kun alkoi ottamaan päähän entisen vaikea toteutus. Nyt voin kertoa rakastavani maailmaa ja ulkoasua ja J:tä joka ystävällisesti korjasi kaikki visuaaliset viat, koska olen tosi sokea visuaalisesta. Kyllä nuo koodit vielä jotenkin, mutta huoh... Värit... Tässä se kuitenkin on! Not Safe RPG

Menin sitten "päikkäreille" ja heräsin puolitoista tuntia sitten. Vihtorikaan ei herättänyt ulos. Nooh, anteeksipyyntönä kierrettiin keskustan kautta, kun tähän aikaan siellä ei ole paljoa ihmisiä. Päivän syömiset: • Lidlin makaronilaatikko (Ikinä makaronilaatikko ei ole maistunut niin pahalta) • Grillimakkara (jonka parasta ennen- päiväys olisi ollut ylihuomenna. • 6 dl tavallista Lidlin kokista. • 4 Maom-karkkia Kaikki mitä oikeastaan olen syönyt on maistunut pahalta tai ei-yhtikäs-miltään. En tiedä. Mietin jo että oikeasti onko mun makuaistissa vikaa mutta toisaalta makuaistista tuskin on kyse kun pelkästään sen makaronilaatikon näkeminen lautasella etoi. Kaupassa käydessä kävelin ympäriinsä ja kaikki vain näytti pahalta. Jopa se hemmetin kolmioleipä joka on mun yks suosikkiroskaruoka näytti joltain ihan muulta kuin syötävältä. Yäk yäk yäk. Tiedän että mun on erittäin tärkeää yrittää syödä verensokerin takia ja varsinkin aamulla/kun herään mulla on tavallisesti

Ensin olen ihan okei sen kanssa että kaikki asiat muuttuu ja alan tekemään jotakin niiden juttujen eteen. Mutta sitten yhtäkkiä en haluakaan. En halua mennä jonnekin missä on paljon vieraita ihmisiä ja outoja tilanteita. En jaksa mennä työkkäriin, soskaan, Kelaan, juttelemaan henkeviä... En jaksa, en halua. Ja ihan totta, jos ei olisi kyse asunnosta, varmaan jättäisinkin viemättä paperit soskaan ym. En mä tiedä, eilen kun pääsin kotia, kaikki vaan otti päähän. Pääasiassa nää jutut mitkä on nyt menossa. Teki vaan mieli kuolla siihen jottei tarvitsisi miettiä tai mennä mihinkään tai kertoa samoja asioita uudelleen eikä kukaan oikeasti tajua koska... ... ei kukaan pääse mun pääni sisään ja mä en osaa sanoa kellekään "Turpa kiinni ja kuuntele". Enkä mä edes halua. Joskus mietin kirjoittavani kaikenlaisia juttuja, joita olen koonnut tuohon vihkoon ja selittäväni kaikkea itsemurhajutuista itsesäälipaskaan, mutta joka kerta alan miettimään sitä kuinka moni tuttu tätä lukee

Mä en ole koskaan tehnyt näin monimutkaista ulkoasua. En ylipäätänsäkään osaa vielä käyttää php.-koodia, mutta Not Safen tuleva ulkoasu vaati pikkuruisen pätkän. Lisäksi en ole ennen käyttänyt Google-fontteja enkä varsinkaan luonut vaihtoehtoisia css.-tiedostoja. En ole myöskään ennen tehnyt ulkoista html-tiedostoa tietylle koodiosalle. En myöskään ole käyttänyt erinäisiä linkkilistoja (Kiitos, J). Tosin, kyseinen linkkikoodi on kyllä ollut hakusessa jo pitkään, joten ihanaa kun se viimeinkin löytyi. Monta ensimmäistä kertaa siis kahden vuorokauden sisällä. Toivon todellakin että tästä ulkoasusta/sivusta tulee toimivampi kuin nykyisestä Lisäksi vaihtoehtoiset ulkoasut sopivat Seiffin omaan teemaan, sillä pystyyhän foorumillakin värejä muuttamaan. Ulkoasuvaihtoehtoja tulee olemaan näillä näkymin neljä. Käyttöönotosta en osaa sanoa mitään koska ensinnäkin Seiffi tulee saamaan aikalailla uutta syventävää tietoa, jota ei sivuilla ole ennen ollut ja tekstejäkin yritän oikolukea ja

Kuinka kätevää olisi jos voisin laittaa ansioluettelooni: • Not Safe RPG, moderaattori, 2008 → • Not Safe RPG, web-sivustojen suunnittelu ja toteutus 2012 → • Taiteen perusopetus, näytelmän käsikirjoittaminen ja apuohjaaminen 2006-2007 • Oikolukeminen 2005 → • Muuton organisointi ja toteuttaminen 2009 • Henkisenä tukena toimiminen 2009 → ... Mutta ei. Mun CV:ssä ei mainita oikeastaan kuin peruskoulu, taiteen perusopetus, srk. ryhmänohjaajan koulutus, hygieniapassi, kaksi TET-jaksoa ja yksi työssäoppiminen... J:n kanssa puhuttiin juuri sitä miten paljon olen oikeasti uhrannut aikaa ja vaivaa Seiffiin ja tuntuu pahalta katsoa sen kuolemista kun ketään ei vaikuta kauheasti kiinnostavan. Ainakaan juuri niitä joiden pitäisi olla kiinnostuneita. Tuntuu turhauttavalta vääntää kotisivuja ja juonikuviota, kun tietyt ihmiset eivät näytä välittävän lainkaan ja raah. Ehkäpä tuleva projekti kuitenkin muuttaa ainakin jotain asioita. Toivottavasti. Että olisi edes se yksi jota myös kiin

En muista oonko koskaan selittänyt Jokesta paljoakaan, mutta selitänpäs nyt. Jokke on tosiaan mun pehmolelukoirani, jonka sain silloiselta parhaalta kaveriltani 9-vuotislahjaksi. Tarkalleen neidin syntymäpäivä on 30.09.2000. Joken alkuperäinen nimi oli Rekku, josta se sitten jostakin syystä muuttui Jokeksi. Ja ollessani 13-vuotias Jokke kävi sukupuolileikkauksesta ja sai nimekseen Jocelyn "Jokke". Jokke on esiintynyt aika monen roolipelihahmon mukana ja muutamassa tarinassakin se on taidettu mainita. Rodultaanhan se on tietenkin silloinen lempirotuni, labradorinnoutaja. Ja Jokkehan on oikeasti käynyt vaikka ja missä mun kanssa ja siltä se myös näyttääkin. Kun äiti kehtasi laittaa sen pesukoneeseen joskus, meikä itki että äiti yrittää tappaa sen... Mutta joo, tärkeä se on mulle ollut ja on edelleenkin. Ja nyt kun alkaa olemaan juoksuaika taas, löysi Vihtori Joken ja jostain syystä siitä tuli herran pentu. Jokkea riepotellaan pitkin kämppää ja sen vieressä nukutaankin,

Tänään piti mennä Klaaraan. En saanut nukuttua, ja no, tuntia ennen kuin piti nousta sammuin kuitenkin... Huomenna olisi kontrolli tuon koiven takia mutten jaksa, osaa, halua kävellä, joten jätän varmaan menemättä. Vitut koko koivesta. Eikä ne sille kuitenkaan muuta tee kuin sorki, jotta mun kotimatka olisi tarpeeksi hankala ja totea että kaikki on kunnossa ja onhan se ihan normaalia että se vähän sattuu kävellessä ja housut hankaa blaablaablaa. Ja työkkärin terkan mielestä mun tosiaan oli pitänyt jaksaa kun mulla on ohjelmaa neljänä päivänä lähes peräkkäin. Kun en jaksa, niin en jaksa. Tekisi vain mieli itkeä että jumalauta kun ette koskaan kuuntele. Kai mä tunnen itseni. Ja tää on liikaa. Ja kun sanoin siitä etten saa nukuttua mikäli täytyisi mennä johonkin... Mutta ei. Mähän ihan huvikseni keksin näitä juttuja. Sitten vaan sanotaan ettei tarvitse stressata, sulla on tässä tukiverkko... Ihan sama, kun mä en vain osaa nukkua, jos tiedän että pitää olla ajoissa ja plaaplaa. Mä en t

Tuo kuva on otettu elokuussa 2006 kun pääsin ripiltä. Varmaan ensimmäinen mekko pitkään aikaan johon olen pukeutunut. Ja sekin on kyllä säilössä äidillä, jospa vaikka mahtuisin siihen vielä jonakin päivänä. Pitäisi mennä Klaaraan aamupäivästä ja jännittää että heräänkö jos nyt menen nukkumaan. En tiedä. Mutta oli nyt pakko lähettää tuo. Otin kameralla koska en jaksa leikkiä skannerin kanssa. Kuvanlaatu siis on huono. Nyt Vihtorin kanssa ulkoilemaan kunhan olen syönyt... no, ainakin yhden leivän. Ruokasaldo tänään tosiaan yksi leipä (juustoa, lauantaimakkaraa, margariinia), Saarioisten tonnikalapizza ja kaksi palaa Geishaa... Mua aina vaan alkaa pelottaa kun alan syömään vähemmän. Yleensä se enteilee vain jotain överikautta... + Saatiin yksi kynsi tänään leikattua Vihtorilta!

Oikeastaan sen jälkeen kun tulin sairaalasta, mun nälkä katosi. Kyllä mä olen syönyt, myös kaikkea mitä ei olisi saanut, mutta jotenkin se itse nälkä on kadonnut. Mä tiedän että mun päätäni särkee koska olen viimeksi syönyt kuudelta illalla, mutta kun menen jääkaapille, kaikki vain näyttää pahalta. Eilen juustopallotkin näytti ällöiltä kun kävin hakemassa juustoa jotta edes leipä menisi alas. Loppujen lopuksi söin eilen savulohiwrapin, puolet Saarioisten lasagnesta (Vihtori söi loput), yhden leivän ja mansikkarahkan... Millä saan mun nälkäni takaisin, niin ettei se menisi taas överiksi?

Suurimman osan ajasta sen jälkeen kun herra tuli kotiin, se on vain nukkunut. Mitä nyt aamulla se sitten päätti pissata sisälle koska kehtasin jättää hänet kymmeneksi minuutiksi ja mennä kauppaan. Mutta muuten on ollut oikein hiljaista ja leppoisaa. Mun molemmat hupparit sitten pöllittiin heti... Ja peitto ja tyynytkin lopulta lähti... Niksu kävi mulle kaupassa kun tuo hemmetin koipi alkoi vihaamaan mua työkkärissä käynnin takia. Voi luoja miten farkut voikaan hangata ikävästi. Sitten tietenkin tuo teippi lähti tuosta ja nyt sitten suihkuttelin haavan ja annan sen olla nätisti auki. Kaipa se sitten siitä menee. Pelkään vain järjettömästi että tuohon viereen tulee nyt toinen samanmoinen kun siinä on joku patti... Työkkärikäynti.. No, olihan se jees. Paino on pysynyt samana kuin viime marraskuussa, ja terkkari siitä kyllä kehui, vaikka olinkin vähän pettynyt ettei mitään ollut pudonnut. Toisaalta kuitenkin olen mä hieman kiinteytynyt kun housut ja hupparit ei kiristä enää ihan

Vihtori on viimein kotona. Se oli niin iloisen ja reippaan oloinen ja työntekijä kertoi että paremmin se viihtyi kaverin kanssa kuin yksin. Ja tyttöystävähän pojalla siellä olikin. Ja kyllä se siinä juoksi ja meni oikein urakalla, mutta vaikutti olevan kova kiire kotiin kun se lopulta ymmärsi mihin suuntaan ollaan kokoajan menossa. Tuossa se nyt hetken riehumisen jälkeen makoilee ja syö possunkorvaa. Hieman herra on laihtunut, mikä toisaalta kyllä on hyvä vaan. Ja kai se päivät pitkät touhuaminen tehtävänsä tekeekin. Nyt se vain on hieman hämmentynyt ja menee tuossa levottomasti ympäriinsä. Etsivän nuorisotyöntekijän kanssa sain tänään paljon aikaan kahdessa tunnissa. Huomenna työkkäriin juttelemaan ja siitä sitten asioita eteenpäin. Puhuttiin työkokeilusta ja muusta sellaisesta ja oli ihan mukavaa. Komeetan tyyppikin kertoi mulle kaikkea jännää. Sieltä sitten suoraan hakemaan Vihtoria. Mutta nyt menen köllöttelemään tuonne sen kanssa että se taas hieman rauhoittuu. Oli k

Kun luin Jennin postauksen  tuli heti mieleen eräät kivat kauhunhetket kaverien/leikkikaverien eläinten kanssa. Kyllä, onhan mulle Vihtori, mutta ei se tarkoita että rakastan joka ainutta elukkaa joka vastaan tulee. Pahimpia eläinmaailman inhotuksia ovat kuitenkin: Kilpikonnat Voitteko viedä nuo lyllertävät otukset pois mun jalkojeni läheltä. Jostain syystä kavereiden kilpparit tuntuvat seuraavan mua minne tahansa menenkin eivätkä jätä mua rauhaan. Lapsuudenkaverin luona panikoin vessassa käyntiä salaa kun kaksi kilpparia asusti kylppärissä... Hyi hyi hyi... Ja kammoa ei suinkaan parantanut kilpikonnan omistajan lohduttava lausahdus ala-asteen liikuntatunnin jälkeen pukuhuoneessa: "Kilpikonna voi purra sormenkin poikki". Kiitos, en mene lähellekään yhtäkään kilpikonnaa. Kaikenlaiset linnut Ai mun pitäisi tulla samaan tilaan jossa ne sun kanarialintusi on? Ei kiitos, pysyttelen ulkona ja kuuntelen sen helkkarin papukaijasi kirkunaa ihan täältä käsin. Ja ei, en halua is

En ole nukkunut ollenkaan, koska kahdeltatoista on tapaaminen ja aina kun aamulla on jotakin, en saa vain unta. Sain tunti sitten kauhean tarmonpuuskan ja tiskasin sekä keräsin parin päivän roskat jotka lojuivat pöydillä. Pesin ansiokkaasti lattian pariin otteeseen ja käväisin vielä hiuspesulla. Ja mikä parasta, vein ne viisi roskapussia jotka tuohon pöydälle ovat ilmestyneet parin viikon aikana. Jes, jes, jes! Oikeastaan ahdisti järjettömästi ensin, etenkin kun joku nainen sitten tuli myös viemään omia roskiaan ja olin ihan apua-apua-mene-pois. Mutta sitten se nainen auttoi mua kun roskis oli täysi ja piti kiivetä jonkun idiootin jättämän sohvan ylitse ja sitten nainen ojenteli mulle niitä pusseja. Kun kerran siinä olin niin tulipas molempien pussit sinne. Oikeasti, mulla ei taida olla elämää kun yksi operaatori Roskapussikin kirvoittaa noin paljon juttua. Olen itsestäni nyt vain niin kauhean ylpeä kun olen saanut siivottua. Ja sitä paitsi, vein viimeksi itse roskat joskus vähä

Mä tiedän että jokainen ihminen jossain vaiheessa on eri mieltä ja kertoo kolmannelle osapuolelle niistä asioista. Teen niin itsekin silloin kun en kykene ymmärtämään jotakin ja ajattelen eri tavalla. Mutta en siltkään menisi huutelemaan sitä pitkin kaupunkia saati yrittäisi tahallaan saada riitaa kahden kaveruksen välille. Mä olen loukkaantunut, vihainen ja hieman ahdistunut ja mulla on mielestäni siihen hyvä syy etten tahdo ottaa yhteyttä tai vastata puhelimeen. Mun on aika usein tietynlaisissa konfliktitilanteissa vaikea olla hiljaa, erityisesti jos joku menee aukomaan päätään mun perheestä. Erityisesti kun se joku menee sotkemaan kaikki mun perheasiat täysin. Eikä todellakaan kyse ollut pelkästään ihan siitä mistä kyseinen aasi itse väitti. Mä mietin aamulla, ennen kuin menin nukkumaan että montako kertaa mä olen valmis antamaan anteeksi ja onko tämä sellainen tapaus että sen ylipäätänsä voi antaa anteeksi? Mä en ole pitkävihainen ja olen ennenkin tapellut kavereiden kanssa

Vaikka mä tiedän että tiettyjä asioita ei kannattaisi ottaa kauhean vakavasti, niin silti mua hiukan ahdistaa ja masentaa kaikki ne kurjat jutut. Mä tiedän etten ole hoitanut asioita kuten pitäisi ja että tää tilanne on täysin mun omaakin syytäni, mutta silti tuntuu yhtä pahalta tajuta että on luottanut aivan vääränlaisiin tahoihin monessa asiassa. Mä tunnen usein että mun taidot on riittämättömät koiran suhteen ja toisinaan tunnen järjetöntä epätoivoa kun en tiedä miten toimia, mutta siitä huolimatta se on mulle tärkeä ja tosi rakas. Kukaan ei todellisuudessa näe sitä arkea mitä me eletään ja tuntuu että ihmiset jotka ei tunne Vihtoria arvostelee sitä miten mä toimin. Ne ihmiset jotka todella tuntee sen, tietää että sen kanssa ei ole ihan niin helppoa. Ja juuri sen takia ne pienet edistysaskeleet joita on otettu saa mut niin onnelliseksi että voisin huutaa koko maailmalle miten ylpeä olen siitä koirasta ja muistan miksi mä päivät pitkät huudan "Ei, älä, lopeta, hyi tuhma&q

Mun pitäisi pystyä soittamaan yksi puhelu. Yksi helvetin puhelu. Mutta ahdistaa aivan järjettömästi. Vaikka miten yritän jankata sitä litaniaa niin siltikin.. Ja kun en ole ihan tasan tarkkaan tietoinen mistä sinne mennään ja... Miks mun pitää olla näin helvetin paska... Kunpa mä olisin kuten kaikki muut.