Virhemarginaali

Mä en yleensä lue mun päiväkirjoja paljoakaan ellen etsi juuri jotain tiettyä asiaa. En halua muistaa tai hävetä omia silloisia fiiliksiäni. Mutta jotenkin vain luin. Otin käteeni ja luin. Enkä edes kovasti hävennyt. Tajusin että asiat on muuttuneet. Ei paljoa, mutta kuitenkin. En ole enää niin yksinäinen. Se on jo paljon. 18.08.2010 Mä haluan päästä ykkösen läpi. Mun on pakko. Mut se näyttää vaativan kaiken. Jos T ois täällä, se kuuntelis. Mutta se kusipää istuu pilvien päällä eikä tuu tänne ja istu hiljaa ku mä huudan sille ja itken ja kerron kuinka vitun väsynyt oon. Kukaan ei soita mulle enää Speeding Carsia . Kukaan ei vittu koskaan oo täällä kun tarvitsen jotakuta vain olemaan paikalla. 01.09.2010 Tuntuu ihan vitun yksinäiseltä. Oikeesti ku elämä on sitä et menee kouluun, tulee koulusta, syö ja menee nukkumaan niin, mitä voi odottaa? Turussa mulla ois elämä, ois E ja pari muuta ja näkisi muutenkin ihmisiä. Nyt mulla ei oo mitään. Ei sillä, eihän mulla Turussakaan

Kirjoitin viime yönä pitkän tekstin. En uskalla julkaista sitä. Kirjoitin siitä miten vaikeaa terve itsekkyys on. Miten mielenkiintoista on kun joku peilaa kaiken mitä sanot. Ei neuvo, vain peilaa. Miten toivon syvällä jossakin että osaisin selittää kaiken järkevästi äidille, joka ei kykene ymmärtämään yhäkään sitä mikä tilanne on nyt. Miten aina alkava keskustelu vaihdetaan kuulumisiin hoitolapsista, opettavista leikeistä puheen ja motoriikan kehittämiseen. Se on meidän juttu. Vatvoa kasvatuksellisia ja varhaiskasvatukseen liittyviä asioita. Puhuimme siitä kolme tuntia. Jonka jälkeen pohdimme tulevan työni työvaatteita, rahatilannetta ja tiukkaa aikataulua. Ei sanaakaan siitä miltä tuntuu. Ei koskaan. Mietin että tarkoittaako se sitä että me ollaan luovutettu. Turha edes yrittää. Kirjoitin viime yönä siitä, miten neuvojen antaminen on turhaa. Turhauttavaa. Itselleni. Tärkeämpää ja arvokkaampaa on se että joku kuuntelee ja kannustaa. On läsnä. Kukaan muu kuin minä itse ei voi ratk

Ahdistaa aivan tajuttomasti. Se, että se salmonellatesti täytyisi toimittaa ja maha on aivan eri mieltä. Se, että tuleva viikonloppu lähestyy ja olen niin epävarma siitä mitä mun tulisi tehdä. Mä tiedän että J on oikeassa. Mun täytyisi laittaa itseni kaiken edelle ja vähät välittää siitä kaaoksesta joka mua odottaisi lauantaina. Mutta ne seuraukset pelottaa mua kaikkein eniten. Mä tiedän että mun äiti ei ymmärrä. Mä olen vain laiska enkä viitsi. Se ei ymmärrä että sellainen matkustusrumba vie kaikki vähäisetkin mehut mitä jää tästä ahdistuksesta ja... Mua kammottaa jo nyt ajatus siitä että täytyisi matkustaa ja mennä sinne ihmisten keskelle nolattavaksi.  Mä tunnen itseni syylliseksi, koska mun täytyisi ja mun pitäisi. Multa odotetaan että mä toimin näin, mutta jos en toimi näin mä petän ne ihmiset ja olen ihan paska. Mutta sitten toisaalta kuntouttavan työtoiminnan aloittaminen on mulle tosi tärkeä ja iso asia ja tuo viikonloppu voisi viedä mun kaikki mehut, etten maanantaina j

Joskus musta tuntuu että muut ihmiset kuormittaa aina mut ihan äärimmilleen. Että kyllähän Kisu voi, ja kyllä sinä nyt, kun olet niin hyvä tässä.  Kukaan ei kysy jaksanko mä mennä seremoniamestariksi, matkustaa kuusi tuntia, käydä työkkärissä, käydä ostamassa työkengät ja seuraavana aamuna mennä vielä kahdeksaksi ekaa päivää töihin. Kukaan ei kysy ahdistaako mua mennä paikalle, jutella ihmisille joita mä en oikeasti tunne ja jotka syynää läpi pienimmätkin virheet joita mä teen.  Kukaan ei mieti että voi kun sillä Kisulla on niin kauheasti kaikkea että ehkä se ei jaksaisi tulla. Ehkä sitä jännittää, ahdistaa ja pelottaa se tiistai-aamu niin paljon, ettei se jaksaisi toimia sukulaisten välisenä sovittelijana tai jutella tuntemattomien kanssa säästä, kun ei osaa muuta. Ja kun eihän se nyt voi keittiöön mennä, eihän se osaa. Kisua ei myöskään rassaa mitenkään että joutuu viettämään yönsä saman katon alla pikkuveljensä kanssa. Tai se että joutuu perjantai-illasta lähtien kuuntelemaan

Täytyy tunnustaa että tuli eilen sellainen olo, että oletko sinä nyt Kisu ihan varma, että haluat lapsia?  Ensin apinointia, sitten ruokailua, sitten leikkimistä ja lopulta suoraa huutoa, raapimista ja lyömistä. Ja vaikka kuinka sanot että sattuu, ei saa. Noin ei tehdä! Haha, ikään kuin kukaan kuuntelisi. Sitten mennään äidin syliin turvaan ja kuvitellaan että se muka auttaisi jotain. Ei auta, ihan yhtälailla se on ei. Mutta kun ei voi uskoa. Ei millään. Ja lopulta sitä olisi valmis leikkaamaan korvansa irti, jotta ei tarvitsisi kuunnella vinkuvaa, kiljuvaa ja raivoavaa pikku-apinaa. Kyllä olin karkin tarpeessa kun pääsin kotiin ja ajattelin onnellisena että pääsen sentään karkuun. Hyi mua.  No ei ollut kokoajan ihan perseestä, jos sitä mietitte. Olen vissiinkin virallinen apinan kiipeilypuu. Kohtasin heti aamusta mukavan Windows-ongelman ja halusin hakata tietokoneen palasiksi ja syöttää jollekulle ikävälle ihmiselle. En hakannut. En syöttänyt. Sen sijaan kiitin luojaa

Maanantai-tapaaminen. En nukkunut lainkaan yöllä. Olin väsynyt. Hieman kiukkuinen. Herkkä. En puhunut paljoakaan. En jaksanut. En halunnut. On asioita, joita en osaa kuvailla järkevällä tavalla.  Puhutaan kuin asiat olisi helppoja. Ikään kuin olisi helppoa muuttaa kaikkea. Ja ajusin sen jälleen. Jäin vapaaehtoisesti siihen kuuntelijan rooliin. En kommentoinut, mutta katsoin silmiin, olin läsnä ja kuuntelin hiljaa. Hymyilin joskus. Se tuntui tutulta ja omalta. Istua ja kuunnella siinä.  ... Kaikkialla on ilkeitä ihmisiä. Inhottavia, raivostuttavia ja itsekkäitä. Helppoa kun on kyse on parista. Mutta kun on kyse monesta, joilla on suurempi valta kuin itsellä, sitä jää auttamattomasti jalkoihin ja kaikki halu edes yrittää, katoaa johonkin mystiseen mustaan aukkoon.  ... Lähdin tapaamisesta keveänä. Kaikesta huolimatta.  Tiedän että mulla on oikeus pelätä, kunhan en anna sen estää. Mutta joskus se on niin vahva, että on mahdotonta päästä sen yli. On vaikea antaa uudell

Mä en erityisemmin näe ystävänpäivää tärkeänä, mutta tämän päivän tapahtumat on melkein sulattaneet jopa mun paatuneen sydämeni. (Ahahaa, luulette vain...) A on aikanaan kertonut firmansa eräästä työntekijästä, joka on parikytä vuotta tätä vanhempi ja... No, iskenyt silmänsä A:n. Vika on tosiaan siinä ikäerossa ja että A:a ei taida pahemmin vanhemmat kiinnostaa. Olen sitten iloisesti neuvonut että no mitäs jos vaikka kertoisit sen ikäsi. Ystävänpäivä oli sitten sekoittanut pakkaa totaalisesti ja kävimme aamulla hyvin monipuolista keskustelua (aamulla, pah... iltapäivällä), jonka sisältö hienosti sensuroituna oli: Ja jos tämä keskustelu ei naurattanut... No, sitten ei naurattanut. Niksu tosiaan viestitteli että lähdenkö pizzalle ja ystävänpäivää edes muistamatta suostuin. Ennen kuin sitten tosiaan se pälkähti päähäni ja ajattelin olla kiva ja ihana ja kammata naamani ensin. Hurjan romanttiset treffimme sijoittuivat Kotipizzaan, joka on yhäkin ehkä surkein pitseria ikinä,

Ostin maanantaina viimein A3-piirrustuspaperia ja koska en saa nukuttua, aloin piirtämään. Ja koska olen laiska värittämään, tyydyin vesiväreihin, joiden kanssa en osaa vääntää minkäänlaisia ääriviivoja ja pääosassa olevan tyypin mittasuhteet on sitten päin helvettiä. Arvatkaas ketkä kuiskii neuvojaan? Kunhan saan kamerani takaisin Turusta, saatte ehkä parempaa kuvaa, ellen unohda. PS. Soitin äidille, kaikki kunnossa.

N oli eilen kylässä. Meillä oli ihan järjettömän hauskaa siitäkin huolimatta että N pelasi Alicea ja mä ropetin Facessa nettikaverin kanssa. Käytiin kaupassa, puhuttiin noloja ihmisten kuullen ja eräs mukava mies antoi mulle pullonsa, koska ei jaksanut odottaa että pääsisi automaatille niitä palauttamaan. Saatiin sillä parit pizzaleivät. Yöllä laitoin lapsiportin paikoilleen. Ruuvien kiristys puuttuu enää ja tarvitsen siihen apua. Tänään N tuli käymään ja laitettiin tietokone oikealle paikalle ja puunattiin näppäimistö ja hiirikin juhlakuntoon. Tai no, Niki teki suurimman työn koska jotenkin olen ollut koko päivän niin jumissa ja tavallaan on vain ahdistanut. Olen keskittynyt kovasti roolipelaamiseen jottei tarvitsisi ajatella mitään enempiä. Tajusin etten ole puhunut äidin kanssa pariin päivään ja se huolestuttaa, koska äiti ei ole soittanut ollenkaan. Aamulla on pakko soittaa ja varmistaa että kaikki on okei. Tänään tuli J:n ostama kirja perille, mutten ole oikein jaksanut luke

Sisältää rumaa kielenkäyttöä, asiatonta tekstiä ja oikeastaan tässä postauksessa ei ole mitään luettavaa.  ***  Mä en pysty, mä en pysty, mä en pysty. Mä haluaisin vain nukkua, mutta se iskee salakavalasti ja syö sisältä kaiken. Painaa niin lujaa että on vaikea hengittää. Mun pitäisi selvittää asioita ja hoitaa kaikkea, mutten pysty koska sitten se ainakin tekee kaiken todellisemmaksi. On niin hiton helppoa esittää olevansa reipas ja järkevä. On niin hiton helppoa esittää että haluaa juuri tätä. Mutta kun mä vain haluaisin olla rauhassa. Että mä heräisin ja olisin pari vuotta nuorempi ja voisin olla tekemättä joitain asioita. Kuinka monta kertaa mä olen ajatuksissa hankkinut aseen ja painanut sen kitalakea vasten. Kuinka monta kertaa hirttäytynyt, hukuttautunut, kirjoittanut itsemurhakirjeen, palanut elävältä, toivonut että auto ajaisi ylitse... Että aamulla ei tarvitsisi herätä? Montako kertaa mä olen toivonut että voisin keskellä yötä soittaa jollekin ja... olla hiljaa. Itk

Nyt muistan mistä oivalluksesta halusin puhua. Ja mikä on ihan kamalan mielenkiintoista. Miten monimuotoinen sana sosiaalisuus onkaan. Se että sosiaalisuus mittaa halua tutustua ja viettää aikaa ihmisten kanssa sekä kiinnostusta muihin ihmisiin ei vielä tarkoita että ihminen osaisi toimia sosiaalisissa tilanteissa. Mulla on itseasiassa tästä yhtenä esimerkkinä tuttu, joka on kyllä hyvin sosiaalinen puheidensa perusteella, mutta jolla on vaikeuksia lukea ihmisiä sekä näiden eleitä tai viitteitä siitä mitä kommentit todella tarkoittavat. Tämä ei tarkoita että tietäisin miten asiat todelllisuudessa ovat, mutta toisaalta karkea kielenkäyttö ja  (kirjallinen) ilmaisutaito kertoo myöskin jotakin. Kirjassa puhutaan estyneestä ja ei-estyneestä temperamentista. Ei-estynyt temperamentti siis kuvaa länsimaisessa kulttuurin suosimaa temperamenttia, joka on puhelias ja jopa spontaani. "Estyneisyyden puute ei korreloinut lapsen sosiaalisuuteen eikä sosiaaliseen kyvykkyyteen, ei siis ollu

Mun aamu alkoi järjettömän huonosti. Ehdin nukkua vain muutaman hassun tunnin. Eikä niinkään se että heräsin puhelimen soittoon vaan se mitä sieltä tuli. Jotenkin koko päivä mennyt siinä hyvä fiilis - raivoisa fiilis kierteessä. Mietin aamulla miten monimutkaista kaikki on. Ja että onko pahempaa kuunnella vain, ilman että voi oikeastaan tehdä mitään. Vai olisiko helpompaa kokea ne asiat. Enkä mä tiedä oikein vieläkään. Ehkä mun ongelmani on vain se että mietin liikaa enkä osaa aina ajatella ettei tää ole mun ongelmani ja etten mä ole vastuussa muiden ihmisten päätöksistä. Ei niinkään puolituttujen kanssa tällaista ongelmaa ole, mutta lähimpien kavereiden kanssa. Ja on vain niin monia asioita, joiden takia tietyt asiat tuntuu henkilökohtaisemmilta kuin jotkut toiset. Mä voin virallisesti sanoa olevani terve. Mulla ei ole mitään suunnitelmia ensi viikoksi, mikä on järjettömän perseestä. Lisäksi unohdin viedä kirjekuorenkin postilaatikkoon ja roskatkin on viemättä. Pitäisi mennä sui

Tämä postaus toimii lähinnä omana muistilistana ja ehkä pienenä vinkkinä J:lle, kun mietitään seuraavan kerran mistä puhutaan. (Toki, jos jollakin on sanottavaa, sen saa vapaasti sanoa.) Itsensä hyväksyminen (esteet yms.) • Negatiiviset tunteet, niiden ilmaisu ja ilmaisu rakentavasti • Terve itsekkyys (voi sanoa "ei" ilman omantunnontuskia) • Omien heikkouksien hyväksyminen (uusiin tilanteisiin ja paikkoihin sopeutuminen, suullinen itseilmaisu jne.) • Oppia ajattelemaan "Minä olen tärkeä", omat tarpeet, tunteet. • Aina ei tarvitse olla tehokas. Se ei ole aina laiskuutta. • Epätäydellisyyden hyväksymisen • Toisilta täydellisyyden vaatiminen • Ulkonäkö Muuta • Miksi vapaaehtoinen tekeminen on mielekkäämpää kuin "pakolla tekeminen" (koulu, harrastukset, jne...) • Miten suuri merkitys ympäristöllä ja sen reaktioilla on lapsen kehitykseen ja minäkuvan muodostukseen. "Jos vanhemmat asettavat liian suuria vaatimuksia lapselle jolla on vaikea

Puhuin eilen pitkään J:n kanssa ja sain jotenkin suodatettua oman syyllisyydentunteeni. Jotenkin. Mietin vielä tänään lähtöä, mutta koska oikeastaan olen vain köllötellyt sängyssä ja katsonut Waterloo Roadia... Ei ole olo että jaksaisin matkustaa saati että jaksaisin olla kiva kellekään. Tietenkin olen iloinen kavereiden puolesta, mutta en vain ole nyt juhlatuulella. Puhuttiin tosi paljon J:n kanssa mun omista tutkimuksistani ja siitä miten tärkeää tää on. Ja ehkä olisi monelle muullekin. Vaikka joskus tuntuu etten etene yhtään ja haluan vain unohtaa koko jutun, palaan lopulta siihen mihin olen jäänyt. On niin paljon asioita joita en ymmärrä ja mikäli en ymmärrä niitä, miten muka voisin keksiä ratkaisun? Kenelläkään ei ole valmiita vastauksia, enkä mä oikeastaan edes etsi vastauksia. Mun päässäni vain soi miksi, miksi, miksi? Mulla ei ole tarvetta syyttää ketään siitä mitä joskus on tapahtunut enkä mä hae syyllistä. Mä vain tahdon tietää miksi ja miten. On niin pelottavaa miten pal

Mun ois tarkoitus kolmen tunnin päästä istua bussissa. Enpä tule istumaan. Pitäisi olla huomenna todistamassa kaveripariskunnan naimisiinmenoa. Pitäisi ylihuomenna tavata J ja autella hääjuhlassa ja minä... Minä herään yhdeltä yöllä, oksennan keittiön lattialle, vessan lattialle ja vessanpöntön kannelle. Ja siivoan sitä sotkua yhä varttia vaille kaksi. Vituttaa koska olen valmistautunut lähtöön ja odottanut tätä viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Vituttaa koska siivosin tänään ja saan keskellä yötä siivota lisää ja pidätellä yökkäyksiä. Vituttaa koska olen luvannut olla ja auttaa ja sitten joku vitun maailma on taas mua vastaan ja on oikein syyllinen olo. Ja vaikka mä tiedän etten voi tälle hittoakaan niin silti tuntuu että ois pitänyt pestä kädet huolellisemmin ja katsoa vähän. Etenkin kun äiti just selitti miten niillä on töissä ollut norovirusta ja muuta mahatautia. Eniten vituttaa että musta tuntuu että petän kaikki ihmiset jos en kerää itseäni ja istu tämän vuorikauden aikana s

Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 7 % Harkitsija Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista Ekstrovertti ----------------------------------------* Introvertti Käytännöllinen ----------------*------------------------ Intuitiivinen Ajattelija --------------------------*-------------- Tuntija Impulsiivinen ---------------------*------------------- Harkitsija Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi Olet oma yksilösi, uskollinen ja herkkä. Olet herkkä ja ujo, etkä pidä asioita itsestään selvinä. Tunnet itsesi olevan hyödyksi vain silloin, kun voit olla avuksi toisille. Toiset ihmiset helposti luottavat kaltaisesi ihmisen apuun, joskus jopa niin paljon että he kehittävät itselleen vastuuttoman läheisriippuvuuden sinuun. Ihmistyyppisi uhrautuu helposti, ja vaarana onkin ajautua marttyyriksi. Saatat joutua kamppailemaan sisäisten epäilyksiesi ja pelkojesi kanssa, ennen kuin uskallat ilmaista henkilökohtaiset halusi ja tarpeesi. Olet konse

Aamulla tuli vähän kiire ja märillä hiuksilla lähdin viihdyttämään JG:n lasta eräiden epämiellyttävien tapahtumien jälkeen. Ja oli tosi kivaa. Käytiin Subwaylle syömässä ja pikkuherra oli niiiiin suloinen ettei mitään rajaa. Kävin sitten shoppailemassa kun oli tunti aikaa ja tein maailman hienoimpia löytöjä. Löysin kahdet rintsikat. Kyllä, luitte oikein! KAHDET! Vaikka pulitinkin siitä ilosta seitsemänkymppiä, olen maailman onnellisin sillä kaarituettomat ja urheilurintsikat on olleet hakusessa jo pitkän aikaa. Miten yleellistä kun on samaan aikaan kolmet rintsikat. Nam. Sitten ostin häihin farkut. Ei ne nyt ihan ole sitä mitä hain, mutta kun sovituskopissa valuu jo tuskanhiki niin... tyydyin mihin tahansa mikä meni päälle ja oli edes jotenkuten siistin näköistä. Tietenkin eksyin kuluttamaan aikaani Suomalaiseen kirjakauppaan puoleksi tunniksi ja nappasin sieltä Liisa Keltikangas-Järvisen opuksen Temperamentti - Ihmisen yksilöllisyys . Kirja keskittyy pääasiassa lapsuuden ja murr

Tätä toivepostausta on jouduttu odottelemaan, koska kiinnostukseni on ollut pyöreä nolla. Lisäksi lisäilin pari vanhaa haastekysymystä, joihin halusin itse vastata muutenkin. Olkaa hyvät, pitäkää kivaa ja naurakaa vääränä. Huom! Muutin kysymykset kivampaan muotoon. Facebookin keskustelussa höpötetyt jutut kun on joskus vähän epämääräisiä. Tärkeimmät rutiinit? Mulla ei oikeastaan ole tiettyjä rutiineja, koska yritän olla ottamatta liikaa stressiä. Tärkein on kuitenkin aamupala. En elä ilman aamupalaa ja kaipa se on hyväkin niin. Opettelin joskus aikoja sitten syömään sen ja nyt se vain on pakko. En saa muuten aikaan yhtään mitään. Miten laittaudut tavallisena päivänä? ... En mitenkään? Nojoo, harjaan hiukset, pesen hampaat ja naaman ja heitän jotkut vaatteet päälle. Joskus kun olen sillä tuulella meikkaan. Meikkasin joka päivä joskus hyvin hyvin kauan sitten. Nykyään ei jaksa. Ei kiinnosta. Ei huvita. Jos olet niin kärsimätön ja käsityötaidoton, miksi askartelet? Koska olen h

Kerrankin teen kortteja aikuisille ihmisille. Mutta jotenkin tähän lapsiteemaan jämähtäneenä päädyin tuttuun ja turvalliseen Muumiin. Joka tosin oli selvä asia 50-vuotiskorttia suunnitellessa, sillä päivänsankari rakastaa Muumeja ylikaiken. Hääkortin teemaa mietin pitkään ja hartaasti mutta Turussa ollessa kirjoittelin sitten lorun, joka vaati Muumiteeman. Valitettavasti lahjaideat on vähissä ja häälahjasuunnitelma A:n jouduin hylkäämään käytännönongelmien vuoksi. Ehkä toisaalta parempikin, sillä nyt suunnitteilla on todellakin persoonallinen (ja itsetehty) kokonaisuus. Eri asia on että riittääkö aika / onnistunko saamaan tarvittavat välineet. Mikäli en, täytyy tyytyä vaihtoehto C:hen, joka on maailman persoonattomin lahjaidea ikinä, mutta käytännöllisyydessään se on hyväksyttävä vaihtoehto. Synttärisankarin lahja on myöskin ongelmallinen, koska budjetti on loppujen lopuksi pieni. Hääkortin teosta: Piirsin mallista koko kuvan, mutta leikkasin kuvan kahteen osaan. Siirsin Niiskune