Virhemarginaali

 Leikin ajatuksella että jos kuitenkin. Ihan vähäsen vain. Ja eipä aikaakaan kun huomasin karsivani tageja (anteeksi, tunnisteita) ja etsiväni eri puolille ripottelemia tekstejä. Joita en koskaan ajatellut näyttää yhtään kellekään. Koska onhan se nyt kamalaa myöntää että on kasvanut jostakin joksikin.  Joten olkaa hyvä. Tässä se nyt on. Kaikki näiden vuosien raapaisut ja naarmut yhdessä paikassa, kuten alun perin oli tarkoitus. Aloitinhan Virhemarginaalin alunperin jo vuonna 2008. Ja oikeastaan tämä paikka on ollut se ainoa oikea. Kaikki muu on lopulta unohtunut. Tää vaan tuntuu niin oikeelta:

JK  hommasi mulle kesätyön kun duuni loppui kesän ajaksi. Nää viikot Helsingissä on ollut tähän asti aikamoinen seikkailu. Oon oppinut kulkee ratikalla, lähijunalla ja busseilla. Aluksi ahdisti. No, kyllä vieläkin vähän ahdistaa toisinaan. Koko kevään jatkunut riittämättömyyden tunne on läsnä. Toki siihen vaikuttaa myös se että oon väsynyt. Mut siihen sain selityksen, kun kesäkuun lopulla sain soiton tk-lääkäriltä, joka ilmoitti että mun kilpirauhasarvot on vajaatoiminnan puolella. No, olihan se jo toisaalta aikakin. Mulla on ollut about sama annostus 18-vuotiaasta asti.  Voin paremmin Helsingissä. Huomasin sen kun olin viikonlopun Turussa. Mun akut latautuu paremmin. Oon oikeesti enemmän vastuussa vaan itsestäni. Mun ei tarvii miettiä äidin asioita tai sitä miltä siitä tuntuu tai mitä sillä on menossa. Saan enemmän minä-aikaa. Hetkittäin mietin että oliko Jyväskylästä lähtö kuitenkin virhe. Tuntuu kauhean usein etten riitä. En oo hyvä tytär, en hyvä kaveri enkä varsinkaan hyvä työntek