Virhemarginaali

Mietin sitä miten hassua on että jostain niin kauheen vaikeasta ja hankalasta voi tulla lopulta ihan kivaa. Miten vuosi sitten tuntui että en tiiä selviinkö ja onko tää nyt sitten kuitenkin virhe. Ja sitten sitä istuu tässä ja on oikeastaan tosi iloinen siitä että ei luovuttanut ja meni kaiken läpi sinnikkäästi.  Vaikka on välillä tosi epävarma olo ja tulee hetkiä jolloin ei tiedä et osaanko nyt olla kuten multa odotetaan ja kuten mun pitäisi koska sitä-tätä-tota, niin oon mä kuitenkin tässä ja musta on ihan kivaakin olla kuitenkin tässä. Siitä huolimatta että välillä itsekin ajattelee tosi tyhmästi ja negatiivisesti ja olettaa asioita. Eikä aina vaan tajua.  Tällaisena iltana tuntuu siltä että ehkä mun pitikin tehdä typeriä valintoja, jotta mä voin olla tässä ja oppia näitä asioita. Ja olla iloinen niistä asioista mistä nyt oon iloinen. En ois vajaa kymmenenkään vuotta sitten uskonut että voisi olla iloinen tällaisista pienistä ja tavallaan tosi arkisista asioista. Ehkä tää töihin-pal

Bullet journal on nykyään mun elämäni kulmakivi. Se on muuttanut muotoaan valtavasti siitä asti kun ensimmäisen aloitin tammikuussa 2017. Aluksi yritin matkia sitä miten toiset bujoaan toteuttaa. Tein peruskalenterisivut, trackereita ja listoja. Kunnes huomasin ettei ne vaan toimi. En saa bujosta irti sitä mitä tarvitsen oikeasti. Viime vuoden bujosta tiputin kaikki listat pois ja lisäilin niitä vain silloin kun tarvitsin. Kesäkuun lopulla aloitetussa bujossa ei ole tällä hetkellä kuin kaksi listaa. Luetut kirjat 2021 (jatkoa viime bujosta) sekä Kivoja juttuja tänä vuonna  -lista. Viime vuoden bujosta löytyi mm. "Kaikki Hercule Poirot- elokuvat" , "Kaikki Neiti Marple- elokuvat" ja " Nimiä Sims-hahmoille" . Mutta ei yhtäkään elämänhallinnallista trackeriä, joka olisi vaatinut jotakin muistamista päivittäin. Tykkään kirjata asioita, mutta kirjat, elokuvat, napatut Pokemonit, peleihin liittyvät asiat... Ne voi kirjata myös jälkikäteen ja tarkastaa muualta

Pääkaupunkiseudulta pariksi päiväksi takaisin kotiin. Sen jälkeen pakkasin uuden Hattivatti-reppuni ja lähdin Keski-Suomeen pariksi päiväksi. Katsomaan teatteria ja tapaamaan entistä työkaveria. Ja toki V :tä, joka kuitenkin painoi töitä niska limassa. Jäi vähän vähäiseksi se hengailuaika. Tuntuu että oon elänyt viimeiset puolitoista vuotta  VÄLIAIKAELÄMÄÄ . Kaikki on "sitten kun" ja "jos ja kun tapahtuu..." . Työpaikka on väliaikainen. Asumisjärjestely on väliaikainen. Sisustus on väliaikainen. Banaanilaatikoissa on yhä osa mun omasta elämästä, koska tämä on vain välipysähdys ennen kuin täytyy todella taas lähteä liikkeelle. Ehkä mä en vaan osaakaan olla yhdessä paikassa. Nauroin J :lle joskus kun se vaihtoi työpaikkaa usein. Että pitäisi nyt asettua ja olla. Ja kuinka ollakkaan, nyt oon ite jotenkin tosi levoton. Menossa johonkin, mutta en oikeastaan oo ihan vielä selvillä siitä että minne.  Kuuntelin miten äiti jutteli olohuoneessa siitä, miten itse valitsi jääd