Virhemarginaali

En ole palannut gluteenittomaan ja se kyllä tuntuu. Mutta aivan sama, aivan sama, aivan sama. Tuntuu siltä ettei mikään järjesty ja silti kuitenkin järjestyy. Sain uuden kaverin. Kolme. Asuntolan valtaavat lukit. En tykkää niistä. Odotan että joku tulee viemään ne pois mun läheltä. Opiskelu on ihanaa ja kamalaa. Tunnen olevani hyvä ja kamalan huono. Mutta pääasiassa hyvä. Opiskelussa. Sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu joskus ihan hirvittävän ylivoimaiselta kun on paljon ihmisiä. Tuntuu että sanon vääriä asioita ihan väärässä paikassa. Äiti kysyi tänään aionko jatko-opiskella. Meinasi iskeä paniikki. Kieltäydyin panikoimasta ja sanoin että katsoo sitä sitten joskus. Herrajumala, koulua on käyty vasta kuukausi. On jo saavutus että mulla on vain kolme (tuntia) luvatonta poissaoloa. Siitäkin äiti syyllisti. Viimeksi kun olin koulussa niitä oli kuukaudessa enemmän kuin on sormia ja varpaita. Miksen saisi olla iloinen siitä että niitä on vain kolme. VAIN KOLME! IHAN USKOMATONTA EN OLISI IKIN

Tiedättekö tunteen, kun haluaisi vain huutaa täyttä kurkkua? Kun haluaisi sanoa suoraan jokaiselle mitä tästä ajattelee. Ne kaikki ikävät asiat, joita ei ole viitsinyt/uskaltanut/halunnut sanoa, koska silloin leimautuu joko a) kusipääksi tai b) tunteettomaksi paskaksi. Nyt juuri haluaisin huutaa. Etenkin eräällä ihmiselle, joka on kokoajan käynyt hermoille enemmän ja vähemmän. Viime aikoina tavallista enemmän. Istun luultavasti loppupäivän vessassa. Ostin kaikkea sitä mitä en saisi nyt syödä. Wrapeja, tonnikalapitsaa, lakritsia, karkkia, suklaata. Naurattaa, sisäisesti. Tuntuu siltä että kaikki on ollut yhtä suurta virhettä. Että olisi parempi ollut kärsiä 20% saktio toimeentulotuessa ja pysyä Vaasassa. Jos en olisi ajatellut vain "minä haluan" vaan oikeasti miettinyt mihin päätös johtaa, olisin itsekin ymmärtänyt ettei tällainen ole mahdollista. Ja juuri tyhmyyden vuoksi päädyn istumaan yksin asuntolassa, kirjoittamaan järkyttävästä itsevihastani ja aggressiosta ja syömään p

1. Kun saan käpertyä sänkyyn Joken kanssa ja olla ihan yksin koko asuntolassa. Ei ovien paiskontaa, ei kikatusta, ei tömpstömps-ääniä käytävällä. 2. Kun saan käpertyä sänkyyn Joken kanssa ja käytävältä kuuluu tömpstömps-hihihi-pampam-skriik. 3. Kun tunnilla tuntuu siltä että kuulun porukkaan enkä tunne itseäni hirveän tyhmäksi vaikka heitänkin huonoa läppää. 4. Kun istun tupakkakatoksessa ja voin jutella ventovieraille ihmisille paljon helpommin kuin aiemmin. 5. Kun voin kuvitella olevani Tylypahkassa.