Virhemarginaali

Äidin kanssa syntyi sanaharkkaa. Olen unelmoija. Haaveilen asioista, joiden tapahtumisen todennäköisyys on häviävän pieni. Mutta välillä se pitää kasassa. Kuvitella hetki että tapahtuu jotakin lähes mahdotonta. Virhetulee siinä kun haluaisin jakaa jonkun kanssa omasta mielestäni ihan mahtavan haaveen. Äidille kertominen on aina virhe. Se kyllä löytää joka ainoan heikon kohdan  ja muistaa mainita miksi en ikinä pystyisi johonkin. Yksi vakioaiheista on lapsi. "Jos sä väsyt jo sen tytönkin kanssa niin miten luulet jaksavas? Kyllä ne lapset vaan kiukuttelee. Et säkään mikään helppo lapsi ollut." "Mut oma lapsi on eri asia." "Ihan samalla tavalla se tappelee ja laittaa vastaan." "En mä sanonut että oisin väsynyt muuten kuin vähien yöunien takia." "Mutta miten meinaat jaksaa ensin töissä ja sitten vielä se oma." "No ehkä mä sitten oon kuten Iskä enkä tee mitään!" Ja olisittepa nähneet sen ilmeen kun totesin että olen ih

Viime postauksen jälkeen veli oli kylässä ja lähes heti perään vierailulle pörräsi äiti. Ja siinä välissä tapahtui Pokemon GO. Äiti ihasteli pelin nerokkuutta ja äimisteli ihmisten reaktioita. Ladattuani pelin olen kävellyt yli 50 kilometriä. Instassa voitte ihastellaan nimpparilahjaksi saamiani kenkiä, sillä vanhat söivät etenkin toisen jalan todella huonoon kuntoon. Kiitos vain Intersportiin ihan mahtavasta palvelusta, vaikka tällainen haastava asiakas taisi pistää myyjän koville. Nyt alkaa jalat varpaineen parantua ja kävelemisen ilo on ylimmil!ään. Nimimerkillä hän joka maanantaina repäisi yhdeksän kilometriä ilman isompia tuskia. Poistin hetkeksi blogin muiden silmiltä ja täytyy myöntää että harkitsin vakavasti edellisen postauksen poistamista. En kuitenkaan sitä tehnyt. Olisi nimittäin huijausta väittää että aina menisi niin helvetin hyvin, kuten nyt. Aloitan taas kuntouttavan työtoiminnan kunhan paikka vain löytyy. Kaikki järjestyy. En aloittanut Litoa. En halua, en pysty, en ky

Asiat pitäisi tehdä toisin. Pahinta on kun ei oikeasti tiedä mitä haluaisi. Haluanko ylipäätänsä mitään. Olen aika tyytyväinen sohvalla makaamuseen ja House-maratoniin, vaikka julkisesti niin ei saisi sanoa. Olla laiskapaska. Kunpa voisin pyyhkiä vuoden 2012 ja tehdä asiat toisin. Liian monta virhettä. En ole ottanut Litoa. Sain uuden terapia-ajan elokuuhun, mutta en ajatellut mennä sinne. Joko a) tämä on se vaihe kun ei halua mennä terapiaan tai b) haluan luovuttaa. Ehkä kumpaakin. Olen saanut tehtyä ruokaa ja vähän siivonnut. Huomenna on aika sosiaalityöntekijälle. Jännittää ja ahdistaa.

Mitä hyötyä on käydä terapiassa, jos ei pysty sanomaan niitä asioita joita pitäisi? Siinä istuu nainen, jolla on 45 minuuttia aikaa kuunnella pelkästään minua. Siitähän sille maksetaan. Enkä mä sano. Mietin kyllä aina kun kävelen Hutskille, mutta sitten siinä huoneessa en osaakaan. Oikeasti luulen että mulla on jälleen kriisi, jota en osaa käsitellä. En osaa tarttua oikeisiin asioihin vaan yritän ajatella asioita jotka lohduttavat. Roolipelejä, elokuvia, kirjoja. Voin kirjoittaa asioista blogiini, odottaen että kaikki jotka tätä lukevat, eivät ota näitä asioita puheeksi. Koska jos tätä pitäisi selittää enemmän, vaivautuisin ja latelisin niitä samoja valheita kuitenkin. Ja toisaalta on niin tärkeää että joku muka lukee. Että muka on syy kirjoittaa, vaikka se on maailman huonoin syy. Ääneen puhuminen on se ongelma. Eikä mua haittaa vaikka ihmiset puhuvat seläntakana. Ei niin paljon kuin se että joku sanoo ääneen tai katsoo oudosti. Niin kauan kun en tiedä niin aivan sama. En ollut t

Pelattiin K:n kanssa Unoa. Kaikki oli entisellään sen hetken. Tuolla se nyt nukkuu. Syötiin sen tekemää jauhelihakastiketta ja mun ostamaa kakkua. Se tunne että on kotona. Tai no, olenhan mä kotona, mutta... Jokin on ollut toisin. Voin käydä vessassa ovi auki ja tiedän ettei toinen kiusaannu. Voin kulkea alasti eikä toista kiinnosta, koska niin nähty juttu. Oma isosisko. Äidin kanssa pitää olla seurallinen. Me ei kumpikaan niin tarvita seuraa koko ajan. Pikkuneidin synttärit oli perjantaina. Oltiin veljen kanssa kaupungilla ja menin sieltä suoraan. Pääasiassa hengasin lasten kanssa ja otin kuvia. Sain pienimmästäkin sitten kaverin. Kynttilöiden puhaltamiset ja kakun leikkaamiset. Ilmapallot. Meteli ja lasten riemu. Veli valitsi pikkuneidille dvd:n ja saippuakuplat ja löysi sopivan ponin (itse valitsin värin). Ja veli valikoi äitieläimen kortinkin sillä aikaa kun nysväsin neidon kortin kanssa. En haluaisi veljen lähtevän vielä. Sitten olen taas yksin sotkuineni. Enkä ole tehnyt mitää