Virhemarginaali

Mikä on viimeisin paikka missä olet ollut onnellinen? Kun kaikki on tuntunut olevan ihan hyvin, vähän pidemmän aikaa. Kun ei sinänsä ole tyytymätön kaikkeen, vaikka aina on vähän kuitenkin jotain. Mutta silti on ihan hyvä olla. Mietin tätä nimittäin yhtenä yönä. Milloin oli hyvä olla, kaikesta huolimatta?  Löysin ajatuksissani itseni rivitalokaksion pihalta tupakalta, sen tupakeittiössä valmistamassa ruokaa, samalla kun pikkuneiti katseli Sofia Ensimmäistä telkkarista sohvalla pyörien. Matkalla kaupasta kotiin kiertotietä, koska tuntui hyvältä. Odottamasta bussia, joka kulki sunnuntaisin silloin tällöin epämääräisesti. Eikä lauantaisinkaan kovin säännönmukaisesti. Kun viimein löysi oikean annoskoon ja ruokailuvälin. Kännykän herätyskellon avulla. Teki sopimuksia itsensä kanssa, jotka pitivät koska oli aikaa keskittyä kuulemaan itseään. Sitten vaihdoin paikkaa. Kerrostalokaksion ihanaan mustavalkoiseen keittiöön sunnuntaisen siivous/pyykkäys/ruoanlaittopäivän touhuihin. Töihin lähdön va

Sairastin lähestulkoon koko kesäkuun. Heinäkuun alussa suuntasin Jyväskylään. Tuli syötyä se perinteinen kesän eka jätski, pakastettua mansikoita, katsomassa M/S Rhealla Katri Ylanderia (wtf?) ja rikottiin me yksi tuuletinkin. Niin, ja näin ekaa kertaa miten mehua tehdään itse. Äiti tykkäsi siitä mehusta kovasti. Sairastamisesta huolimatta tein sinnikkäästi kansantalouden tehtäviä henkilökohtaisen opinto-ohjaajan kannustamana. Ja tulipahan tehtyä se tuskallisen hirvittävä kahdenkymmenen sivun raporttikin. Se jos jokin oli hyppy syvään päätyyn suoriltaan. Mutta palautettu on kuukautta etuajassa. Hyvä minä.  Nyt kirjoitan kesäopintojen viimeistä esseetä yritysjuridiikasta. Enkä sentään pariakymmentä sivua. Tuntuu sen projektin jälkeen ihan helpolta hommalta, jos totta puhutaan. Välillä on kyllä tuntunut että en osaa, selviä, tajua ja että oon varmaan tosi tyhmä. Mutta kun sitä sitten miettii, niin oon oppinut valtavasti lyhyessä ajassa. Oon kirjoittanut haastatteluun blogiin, ihmiset on