Virhemarginaali

On vaikeaa kertoa ulkopuoliselle mitä tapahtuu kun esirippu laskeutuu. Kun sulkee ulko-oven eikä kukaan ole näkemässä. Torstaina kävin hyvin omituisen keskustelun etsivän nuorisotyöntekijän kanssa. Ensin siitä miten en saavu sovituille tapaamisille ja sitten siitä olenko tyytyväinen tilanteeseeni. Olen työtön lusmu, jolla ei ole koulutusta eikä töitä. Hetkittäin haluan kovasti mennä töihin ja tehdä asioita, mutta sitten, kuten kaksi viikkoa sitten, iskee synkkä pimeys, josta on vaikea löytää EXIT -kylttiä. "Oikeastaan ois lottovoitto jos voisin hoitaa kodin ja itseni ja käydä vaikka kerran viikossa jossain ruotsin alkeiskurssilla." -lause kuvaa parhaiten käytyä keskustelua. En halua töihin enkä halua kouluun. Tällä hetkellä haluan yllättävän pieniä asioita ja se on hämmentävää. Olen aina ollut tietyllä tapaa taivaanrannan maalari ja asettanut panokset liian suuriksi. Ei sillä, sisälläni asetan yhäkin, mutta jollakin tapaa olisin onnellinen jo siitä että jaksaisin tasaisesti

Operaatio soska. Olen hereillä. Ainoa vika on se, etten todellakaan halua astua ulos ovesta kahden tunnin päästä. Harkitsen vakavasti nukkumista. Eilinen kaupassakäyntikin tuntui järjettömän vaikealta. Sain kuitenkin mentyä. Jos se nyt jotenkin lohduttaa, koska en ostanut mitään muuta kuin pullon cokista. Pelasin neljä tuntia Tropico 3:sta. Ja muutaman tunnin lisää Sims 4:sta. Jotta pysyisin hereillä. Satoi räntää. On sohjoa. Jippii. Talvi tulee. Jotain hyvää eilisessä. Vittu että elämä voi olla vaikeeta. Enkä ole saanut kirjoitettua blogitekstejä. ... ja oon taas lihonnut. Kaikki takit liian pieniä. Haistakaa vittu.

Mitä enemmän ajattelen, si enemmän toivon että voisin pysyä sängyssä loppuelämäni. Enkä ole varma siitä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kauppaan meno ahdisti joten jätin menemättä. Nyt särkee päätä. Kuulin ikäviä uutisia ja mietin miksi väärille ihmisille käy asioita. Miksi en minä vaan joku jolla on syytäkin elää ja olla. En pysty nukkumaan. Mutta tiedän että nukahdan parin tunnin päästä ja siinä vain käy niin etten pääse sinne soskaan asti. Haha, vittu. Tulee taas niin mahtava kausi.

Olisi pitänyt viedä soskanpaperit mutten vienyt. Pitäisi kirjoittaa pari juttua, mutten saa aikaiseksi kirjoittaa. On mulla aihe. Päätä särkee jatkuvasti enkä jaksaisi nousta ylös sängystä. Kuvittelen kaikelaista ennen kuin nukahdan ja mietin soittavani terveyskeskukseen. En soittanut kuitenkaan. Sain Seiffin sivut valmiiksi. Infon ja kaikki. Nyt kirjoitan tekstiä J:n pyynnöstä ja tuntuu että saan aikaan jotain mutten kuitenkaan mitään. En ole vieläkään siivonnut ja ajattelin edellisyönä että ihan sama vaikka ajauduttaisi taas puolentoista vuoden takaiseen. Onko sillä lopulta mitään merkitystä. En jaksa mennä suihkuun, vaikka päänahkaa kutisee. Maanantaina sinne soskaan. Torstaina on Milja. (Viime) Maanantaina ne päättivät että lopetan työkkärissä ja siirryn sosiaalitoimen harteille. Olin vihainen koska mokasin sen tapaamisen, taas kerran. Olin vihainen siitä etten ajatellut. Maalaan pilvilinnoja ja tukehdun joka kerta kun tajuan että ihan turha edes yrittää. Äiti ehdotti oppiso

Kävimme edellisviikolla pikkuneidin kanssa syysmarkkinoilla (6.9.). Jännitin tapahtumaa koko loppuillan kun olin pyytänyt N:ltä luvan. Kammoan paikkoja joissa on paljon ihmisiä, mutta ajattelin että lapsen kanssa pystyn tähän. Ja totta, ylitin itseni. Hämmästyin ensimmäisenä sitä miten hienosti ja toimeliaasti pääsin lapsen kanssa ulos. Yhäkin se pukeminen on tuskastuttavan kömpelöä enkä tiedä kumpi meistä tuskastui enemmän. Luultavasti minä, koska selvisin hienosti puhumalla ja pääsimme astumaan ovesta ulos puolisen tuntia saapumiseni jälkeen. Uskalsin hoitaa lapsen possujunaan, joka ei ollut lainkaan niin kiva kuin pomppulinna. Pomppulinnan takia kuka tahansa nyt vetäisi raivokohtauksen. Ja siellä oli mukavaa, kuten kuvasta varmasti näkyy. Olen saanut luvan N:ltä julkaista neidin kasvot. Yritin muistaa aiemman pohdiskeluni läsnäolosta ja onnistuin toisinaan pysäyttämään oman kiirehtimiseni. Neiti vain lopulta oli sitä mieltä että Muumipuistoon on päästävä joten ei auttanut muu kuin o

Täytän tänään neljättä kertaa 20 vuotta (klo: 13.16, jos jotakuta mietityttää. Ei siis ihan vielä.). Tuntuu etten ole muuttunut. Kaikki on aivan kuten ennen. En ole juhlinut syntymäpäiviäni moneen vuoteen oikeasti. Vastaanottanut lahjoja (pääasiassa rahaa, joka on mennyt ruokaan, hygieniatarvikkeisiin ja vessapaperiin) ja ostanut itselleni jotakin mieluista, ei-niin-järkevää. Tänä vuonna päätin ostaa itselleni Sims 4- pelin. Sen sijaan että olisin ollut järkevä ja ostanut ne tarpeelliset kengät. Mutta neljättä kertaa 20-vuotiaana... Miksi en muka saisi olla vähän vähemmän käytännöllinen. Ja tulenhan pelaamaan tuota peliä vielä vuodenkin päästä. Hys, järjen ääni.  Tänä vuonna syntymäpäivä edustaa sitä, että olen selvinnyt hengissä yhden vuoden lisää. Muuta käyttötarkoitusta (paitsi se tekosyy ostaa sairaan kallis peli) en tälle tänä vuonna keksi. Onneksi huomenna on jälleen syntymättömyyspäivä, eikä tarvitse enää perustella itselleen miksi ansaitsen jotakin kivaa ja kallista. Ostan tois

Se unirytmi on niin saatanan tärkeä juttu. Vitut siitä miten paljon nukut, kunhan nyt heräät kahdeksalta ja esität olevasi normaali. Mitä nyt sitten missaat taas yhden tapaamisen ja haluat kuolla siihen, koska kaikki menee kuitenkin päin vittua. Sitten joku vaan sanoo että "Ei tänään tartte tehdä mitään" vaikka musta tuntuu etten tee tällä vitun elämällä yhtään mitään. Ihan sama. Ihan vitun sama. Vittu. Triangelista siirrytään nyt sosiaalitoimen puoleen. Sekin menee vituiksi. Sitten vaan odottelen että elämästä tulee tarpeeksi sietämätöntä, pää hajoaa ja hyppään sinne junan alle jotta kaikilla on ainakin parempi olo. Mä kun mokaan kuitenkin kaiken, joten ihan vitun sama.

Kirjoitin, en tiedä monennenko, työhakemuksen. Olen turhautunut enkä oikeastaan edes odota vastauksia. Ainoastaan kahdesta paikasta on ilmoitettu: "Valintamme ei kohdistunut sinuun." ja muut ovat vain vaienneet. Enkä ole varma kumpi tuntuu ikävämmältä. Olen vihainen siitä että koulutus on kaikki kaikessa. Miksi lastenhoitoon asiakkaan kotona vaaditaan koulutus. Lastenhoito ei ole kvanttifysiikkaa. Tarvitaan vain kiinnostusta ja halua. Yksikään lapsi kun ei ole samanlainen ja loppujen lopuksi kirjojen tekstit eivät kerro mitään todellisesta elämästä lasten kanssa. Tekemällä oppii ja niin edelleen.Vanhempienkin luulisi huomanneen sen. Joten miksi helvetissä te vaaditte sitä koulutusta? Ja miksi helvetissä ilmoitatte palkaksi 1000e/kk. Ristiriita on siinä, että te tahdotte lapsellenne hyvää hoitoa, muttette ole valmiita maksamaan siitä. Päiväkodissa työskentelevä, koulutettu, lasten(lähi)hoitaja saa paljon enemmän. Mutta päiväkodilla ei ole valmiuksia lapsenne "yksilöllisee

Olen nukkunut vähemmän. Saattanut nukahtaa yhdeltätoista (illalla) ja herätä puoli kuudelta (aamulla). Perjantaina olin Niksun kanssa Hesessä. Taas vaihteeksi. Juteltiin randomia ja huomattiin sitten bussipysäkille lähdettäessä että käynnissä oli jonkin sortin markkinat. Vaasan kaupungin sivuilta selvisi mistä on kyse ja aloin suunnittelemaan hienoa ajatusta ja päätin kaikesta huolimatta toteuttaa sen.  Eilinen oli pitkä päivä. Heräsin ensimmäisen kerran varttia vailla kuusi. Ihmettelin kahdeksalta miksei J soita, kunnes tajusin että on lauantai. Aika tuntui pitkältä ja vain odotin että pääsisin lähtemään kotoa.  N:n luona yritin mahdollisimman nopealla tahdilla saada pikkuneidille vaatteet päälle. Jouduin lupaamaan reissun Muumi-puistoon, jotta neito antoi pukea housut. Käveltiin kaupunkiin ja neito henkäili rattaista miten paljon on autoja ja kuinka jossakin on kirjoja jne.  Torilla ihmeteltiin hetki kojuja ja sitten suunnattiin kohti possujunaa. Vähän jännitin suostuuko nei

"15 miljoonaa. Oppivelvollisuus. Syrjäytyneet. Toisen asteen koulutus pakolliseksi.  Tuhannen oppilaan kouluja." Nostetaan oppivelvollisuusikää ja suunnataan siihen 15 miljoonaa euroa. Vältytään syrjäytyneiltä. Perustetaan isoja kouluja ja integroidaan erityisoppilaita "normaaleihin" luokkiin. Miksipäs ei. Mitä nyt joku elää pää pilvissä. En minä välivuotta suunnitellut. Piti valmistua ammattiin ja saada 21-vuotiaana jo esikoinen. Olla oikeasti aikuinen. Ja tässä sitä ollaan. Yhdeksän vuotta peruskoulua ja muutama toisen asteen koulutus. Joista kaikki, paitsi se yksi, jäi kesken. Ja siitä yhdestäkään ei kaikista aineista saanut arvosanoja. Nyt tehdään ei-mitään. Miten te kuvittelette opettajan opettavan jotakin oppilaalle, jota ei kiinnosta istua luokasta. Jota ei kiinnosta kouluaineet. Joka mieluummin vaikka makaa kotona sängyssä ja kirjoittaa novellia/pelaa tietokonepeliä/leikkii barbeilla/lukee koulukirjoja yksinään peiton alla? Vanhempien on käytävä töissä. Ei  

Katson paljon elokuvia. Ja koska lataaminen tuntuu olevan niin vaivalloista, tuhlaan vähiä rahojani ja maksan kiltisti kuukausimaksua leffapalveluihin. Ja viimeinkin HBO Nordic lupautui tarjoamaan kokeilujakson. Muutaman tunnin käytön jälkeen olin valmis repimään hiuksiani ja kiitin onneani siitä etten joudu maksamaan tuskastani. Vakiopalveluni on Netflix. Helppo ja sujuva käyttöliittymä, paljon 90-luvun leffoja ja tv-sarjoja joiden parissa voi nostalgisoida kaikessa rauhassa. Myöskin toisinaan ilmestyy jotakin uutta. Miinus on se, että tv-sarjoista saattaa puuttua jaksoja välistä. Satunnaisesti tilaan itselleni kuukauden Viaplaysta. Katson ne parhaimmat uutuusleffat ja se siitä. Enkä ole viehättynyt käyttöliittymään ja luulin inhoavani sitä eniten. Väärässä olin. Nyt tämä helvetin HBO Nordic. Ensinnäkin nettisivuilta on ihan perseestä yrittää löytää mitään uusia, kivalta vaikuttavia leffoja, sillä saat klikata edestakaisin mikäli tahdot nähdä ohjelman esittelytekstin. Toiseksi, kun ha