Virhemarginaali

Terapeutti käski pitämään mielialapäiväkirjaa. Sen lisäksi kirjoittamaan ylös miten voisin välttää ahdistumiseni (ryhmään menosta). En ole kirjoittanut kumpaakaan. Olen ahdistuneempi kuin haluaisin edes myöntää. Asiasta johon en voi vaikuttaa millään tavalla. Yritin täyttää ryhmästä saatua paperinivaskaa. Lopulta sain vain raivarin ja halusin repiä paperit. Tunsin itseni kolme vuotiaaksi ja mietin miten vaikeaa omien tunteiden kontrollointi oikeastaan on. Lopulta jätin nekin tekemättä. "Onko sinulla erityistaitoja tai vahvuuksia?" "Tulevaisuudensuunnitelmia." "Mitä tekisit jos mikään ei rajoittaisi sinua." "Kirjaa tähän esteet jotka rajoittaa." "Suunnitelma esteen ylitsepääsemiselle." Ensin kirjoitin ne vakiot, jotka kiukkuisena tulee sanottua joka kerta. Pyyhin ne ja lopulta kirjoitin vakion uudelleen. Kumitin ja vedin viivan. Haha. Ne ei kuitenkaan halua kuulla mun vakiovastausta. Sitten alkaa se hössötys. Ja kun en oikeasti tiedä mit

Tiistaina oli ensimmäinen siedettävä ryhmäpäivä, vaikka pilasinkin savukkeettomuuteni. Taisin rikkoa viime vuosien ennätyksen. Neljä päivää. Vasta kun puhuin ryhmän tyyppien kanssa, tajusin että ongelma ei itsessään ollut ryhmän aiheuttama stressi vaan koko tapahtumajono. Valvominen, laittautuminen, pukeutuminen, bussiin ehtiminen, paikalle kävely ja paikalla oleminen. Koko tapahtumajono aiheutti hirvittävän stressin. Puhuin ensimmäistä kertaa ihmisten kanssa ja tuntui että ohjaaja katsoi vähän oudosti. Osallistuin jopa luennoitsijan keskusteluun. Tuntui siltä että sanon kaikenlaista tyhmää, vaikka en ole varma sanoinko. Tuntuu kyllä usein että sanon kaikenlaista typerää ja muut ovat fiksumpia. Ostin aikuisten värityskirjan ja väritin tänään kaksi kuvaa. Sen lisäksi pesin pyykkiä, tein ruokaa ja nyt olen katsonut Pretty Little Liarsia. Enkä osaa nukkua. Kroppaa kyllä väsyttää, mutta pää on jotenkin jumissa mutta ei. Ei sillä, olen viime aikoina ollut yllättävän luova ja piirtänyt (ja v

Kävin terapeutin kanssa ensimmäistä kertaa keskustelun, joka rikkoi turvavälin. Ensimmäisellä tapaamisella uskoin etten koskaan tule puhumaan tuolle tyypille. Se on niin nuoren näköinen enkä osaa edes puhua sille. Mutta jo viime kerralla huomasi että ehkäpä tämä kuitenkin sujuu. Ja tietenkin vertailukohteena täytyy sanoa että E:n edessä itkin tasan kerran. Silkasta kiukusta. Sain tehtäväksi kirjoittaa listan lääkkeiden käytön hyvistä ja huonoista puolista. Koska yhä edelleen Prolongit ovat apteekin hyllyllä, eikä selitykseni "en vain oo saanut aikaiseksi" mennyt läpi. Ja lopulta kaikki vain valui ulos. Kaikki ne pienet jutut, joiden yli luulin päässeeni. Sieltä ne kuitenkin tulivat. Valuivat ulos kyynelinä ja räkänä. Ja mitä tein? Häpesin aivan tajuttomasti. Vielä enemmän kun terapeutti nousi ja antoi nenäliinapaketin käteen. Toivoin että lattiaan ilmestyisi portaali, johon voisin hypätä ja lähteä pois ikävästä tilanteesta. Tiedän ettei pitäisi antaa pienten tyhmien lauseiden