Virhemarginaali

[gallery link="file" order="DESC"] Olen flunssaillut oikein urakalla ja on ollut kamalan väsy muutenkin. Olen kuitenkin lisääntynyt mukavasti ja hyvin iloisesti nyt ilmoitan yhdestä suuremmasta ja toisesta pienemmästä lisäyksestä pikku perheeeseeni. Arianrhod, Peter Ink sekä Mabol & Mosh Inc. ovat saaneet pikkusisaruksia. Victoire Larisa tosin joutui ottamaan Arianrhodin syliin, koska isosisko ei jaksanut uutta pikkusiskoaan kantaa, ei sitten millään. Tosiaan, Toshiban läppäri, 17,3 tuuman näyttö. Tehoja vähän mutta viimeinkin pääsin pelaamaan Simsiä. Eikä tämä taida muuta pyörittääkään. Ei se haittaa, kaipasin vain isompaa näyttöä kotisivupuuhiin. Oikeasti, näyttää (ja tuntuu!) jättimäiseltä Arianrhodin (miniläppärin) jälkeen. Ja jos joku ihmettelee miksi olin niin idiootti ja ostin miniläppärin niin voin kertoa että oli pakkotilanne ja tarvitsin hyvin halvan tietokoneen. Satine saapui vähäsen ennen Viciä. Pieni, liila ja suloinen. Ja hän sai eilen kaverikseen

Isi ja äiti riitelee. Sitten isi lähtee ja minä itken. Huudan äidille että haluan iskän tänne. Äiti ei päästä. Vuosia myöhemmin äiti kertoo ettei iskä halunnut ottaa luokseen. Suututtaa kuinka ihmiset jotka eivät todella ymmärrä mitä ennen on ollut, puhuvat asioista. Arvostelevat asioita joista eivät tiedä mitään. Ihmiset, jotka eivät osaa ajatella asioita toisten ihmisten kannalta ja ymmärrä miten asiat vain muuttuvat. Kyllä mä tiedän että iskä yrittää nyt. Mutta en mä isää ole tarvinnut moniin vuosiin. Opin elämään ilmankin. Silloin kun olisin tarvinnut, mulla ei ollut sellaista. Kännissä se kertoo kyllä että tietää olleensa huono isä, mutta paljoako se mua nyt enää lohduttaa? Ihmiset eivät vain käsitä sitä tunnetta. Vuosia mä kiukuttelin ja syytin äitiä kaikesta, sillä mä uskoin että se oli äiti joka ei antanut mun nähdä iskää. Ennen kuin selvisi että todellisuudessa iskä itse oli kieltäytynyt ottamasta mua luokseen. Ja oikeasti, se tuntuu pahemmalta. Mä olin kuitenkin pienenä isän

[gallery link="file" order="DESC"] Olen ollut niin laiska että väitän sitten kaikille mukamas karppaavani. Laiskuudesta ei tosiaan yleensä kannata kertoa kellekään. + En oikeasti ole jaksanut perehtyä koko karppaukseen koska se on oikeasti vähän typerän kuuloista omiin korviin. Kukin tavallaan mun puolesta. Mun mielestä kaikkea kohtuudella on ihan jees (joskin minä sokeriaddiktina... tota joo). Juustofeikkikarppisössö Öljyä 300g hunajamarinoitua broilerin filesuikaletta 1 prk Bonjour Pehmeä valkosipuli juustoa ½ pkt Koskenlaskijaa (yrtti ja valkosipuli) 2 dl ruokakermaa 3 ps vihannessekoitusta suolaa mustapippuria valkosipulijauhetta 1. Laita pannu kuumenemaan, lisää öljy (käytin itse oliiviöljyä). Kun pannu on kuuma, paista kanasuikaleet kypsiksi ja mieluiten pienentele niitä. 2. Lisää joukkoon Bonjour-juusto (joka oli alennuksessa silloin kun ostelin raaka-aineita ja päätin kokeilla mitä tapahtuu). Sen jälkeen lisää kerma. 3. Lisää puolipakettia Koskenlaskijaa (sa

Turhauttaa istua koulussa, kun on käsitellyt asiat ja istunut tunneilla joissa on käsitelty kyseiset asiat. Ja kyllä, ehkä omassa asenteessakin on jonkin verran vikaa, mutta ihan totta... Puhuimme siivoamisesta ja pyykinpesusta. Minähän en ole koskaan siivonnut tai pessyt pyykkiä enkä tiedä näistä asioista yhtään mitään. Parasta kuitenkin oli kun opettaja (joka ei ollut opettaja) ei vaikuttanut todella tietävän paljoakaan mistään. Tuntui siltä. Kerron nyt sen verran, että meidän koulumme on pääosin ravintola-alan koulu. Talouskoulun ja puhtaanapidon luokan lisäksi meillä on vain ja ainoastaan ravintola-alan ja matkailualan opiskelijoita. Ulkonäkö on meidän koulussa hyvin tärkeässä osassa, niin surulliselta kuin se ehkä kuulostaakin joistain ihmisistä. Suurimmaksi osaksi (väittäisin että 90%) ihmiset miettivät mitä laittavat päälle ja miltä näyttävät ja ulkonäön perusteella monesti myös arvostellaan ihmisiä. Tai siis, vaikka itse pukeudun verkkareihin, teepaitoihin ja huppareihin, olen

Jos olin väärässä paikassa opiskellessani kokiksi, nyt olen ainakin täysin väärässä paikassa. Olen 20-vuotias, asunut pian sen kolmisen vuotta yksin ja tämä opettaja kyselee "keillä teillä on pankkikortti" ja "kuka on joskus maksanut laskuja nettipankilla". Ja kuulemma mennään oikein tutustumaankin pankkiin. Voi jes, minähän en ole ikinä tehnyt yhtään mitään... Eilinen oli joku maailman turhin päivä. Ensimmäisellä tunnilla käytiin läpi kuluttajasuojaa (asiat kyllä olisi tajunnut maalaisjärjellä) sekä noita ylläolevia juttuja. Sen jälkeen teimme ATK-tehtäviä jotka olen tehnyt puolitoista vuotta sitten. Otti päähän että mitäs hemmettiä täällä teen ja teki mieli hakata päätä seinään. Pitää vain jaksaa tämä hemmetin neljä kuukautta. Vajaa neljä kuukautta. Pakko pystyä. Samaan aikaan pitäisi miettiä mitä sitä lähtee opiskelemaan ja arvatkaa vain kiinnostaako juuri tämän koulun jälkeen yhtään mitään. Puhuin kaverinkaverin kanssa koulussa ollessa ja ilmoitin etten enää jak

Joinain päivinä sitä miettii miten on päätynyt tähän. Tähän tilanteeseen, hetkeen saati tähän aikaan. Miten ongelmat ovatkaan kerääntyneet ja saaneet aikaan räjähdysvaaran, eikä enää tiedä mille polulle kääntyä. Toisinaan ahdistaa enemmän ja toisinaan vähemmän. Eikä tiedä mitä tehdä asioille. Miten muuttaa omaa elämäänsä, jotta kaikki muuttuisi paremmaksi. Sitä huomaa kulkeneensa päivästä toiseen tietämättä milloin päivä edes on vaihtunut. Aika on kulunut kuin huomaamatta, eikä ole saavuttanut oikeastaan mitään. Kaikki on yhtä tyhjää ja merkityksetöntä. Vanhemmat käskevät miettimään mitä tahtoo tehdä ja mitä tahtoo saavuttaa, mutta vaikka kuinka miettii, ei keksi mitään järkevää. Ainut asia minkä osaan edes jotenkuten on kirjoittaminen, enkä usko että sillä voi elättää itseään. Ei, ellei löydä ideaa, jolla lyödä rahoiksi ja tällä hetkellä olen tyhjääkin tyhjempi. Toivoisin voivani löytää jotain johon tarttua kiinni. Jotain joka saisi liikkeelle ilman käynnistysvaikeuksia ja toivotonta

Hänen käsiään paleltaa ja hän työntää ne taskuihin. Punaisen untuvatakin sisällä on paljon lämpimämpää. Hän istuu penkillä ja katsoo lampea, joka on jäässä. Ohutta jäätä, joka ritisisi jos hän kävelisi sen päällä. Milla hengittää syvään. Pakkanen nipistelee poskia ja hän vetää pipoa alemmas, jotta korvat pelastuisivat. Ettei kävisi kuten vime talvena. Hän laskee katseen jalkoihinsa ja tahtoo kadota. Johannes katsoo häntä epäilevin silmin, Hannakin kuvittelee ymmärtävänsä jotakin. Onko hän ainut joka ei ymmärrä mitä on tapahtumassa? Onko hän ainut joka ei tiedä mitä on tapahtunut ja miten jatkaa. Koulustakin ne soittivat Johannekselle ja kysyivät missä hän on. Milla kuuli kuinka Johannes kertoi sairaslomasta. Pitkästä sairaslomasta jonka Hanna kirjoitti lääkärinpaperille, jossa on salakieltä jota Johannes ymmärtää. Aura-auto ajaa ohitse ja lumi pöllyää niskaan asti. Tulee entistä kylmempi. Jos ihan hiljaa hiipisi jäälle ja kompastuisi. Hukkuisi puolen metrin syvyiseen lampeen? Tulisiko

Oli kiva aamuherätys. N ilmoitti että ollaan samalla luokalla ja olin aivan että mitätähhäh? Nooh, selvisi sitten sekin ja on pieni kiire päästä takaisin Vaasaan. Hemmetistäkö minä saatoin tietää, kun olen ollut joulun Turussa. En minä mitään kirjeitä tänne saa. Nooh, nyt on tavarat suunnilleen pakattu, aikasin tänään nukkumaan ja sitten aamusta heti lähtö, jotta varmasti ehtii keskiviikkoaamuksi kouluun. Nojoo, mitäs tässä muuta. Oli L:n synttärit ja eilen olin kotona ja vietin laatuaikaa äidin kanssa telkkarin äärellä. On ollut hirveesti tekemistä ja tavallaan on ihan kiva päästä takasin kotiin ja yrittää saada tätä elämää järjestykseen jotenkin. Nooh, kyllä tää tästä taas. Jaksan ehkä kirjoittaa kun pääsen huomenna kotia. Ja lisäilen noita kuvia taas ja jotain kivaa. Sekä yritän kirjoittaa PJ:jin jatkoa. Pysykää perhosina!

E suuntasi aamusta tänne. Käveltiin ulkona ja lopulta suunnattiin kaupungille katselemaan ympärillemme. Alennusmyynnit on kivoja. Oikeasti on ollut tosi ihana päivä ja tullut liikuttua tosi paljon. Eikä rahaakaan palanut kovin paljon. Tosiaan löysin viimein itselleni oikeanlaisen pyjaman. Ärsyttää kun yöasuista ei meinaa millään löytyä settiä jossa on pitkähihainen paita ja pitkälahkeiset housut. Ja vihdoin ja viimein ne löytyi! Housut on tosiaan vaaleanpunaiset ja niissä lukee tuhattsiljoonaa kertaa I love you... Ja rahaa paloi 12e. Wikkeltä löysin Cecelia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan -kirjan (6e) ja Maisa&Kaarina albumin, jossa on kolme albumia yhdistettynä (4e). Olen hirmuisen tyytyväinen. Ja kävelty on paljon paljon paljon. Ja kuvassa jos joku ihmettelee, mulla on turbaani koska kävin suihkussa. Täytyy olla puhdas kun laittaa uudet vaatteet päälle. E:lle kiitos kivasta väsyneestä päivästä. Ps. Pingviinit ei nuku talviunta.

Pakko sanoa vain että kiitos J, joka autoit eteenpäin PJ:n kanssa. Ja kiitos ne randomit ihmiset jotka ovat yhtäkkiä ilmestyneet ja lukeneet PJ-projektia. Ja tiedän että J oli takapiruna tässä. Eikun oikeasti, tuntuu vielä kivammalta kirjoittaa kun tietää että joku lukee ja joku odottaa jotakin. Ja kun tiedän mihin suuntaan lähteä etenemään ja ja ja... Piristi kivasti kiva kommentti ja äää... Olen ihan fiiliksissä. Tai siis tuommoinen random-yllätyskommentti tuntuu tosi kivalta ja etenkin kun kaikki on nyt kamalan epävarmaa enkä tiedä mitä on tapahtumassa, niin se yksi pieni kiva juttu saa tuntemaan ittensä tyytyväiseksi. Edes hetkeksi. Ja epäilyihin, tosiaan PJ ei ole totta, ei ainakaan omalla kohdallani. Valitettavaa kuitenkin on että jonkun kohdalla ainakin osittain luomani tilanne saattaa olla todellista. Ja kuvitelkaa niitä jotka ovat aivan yksin ongelmiensa kanssa. Tuetaan mielenterveystyötä kukin tavallamme, jooko. Suomessa jo on paljon paljon ihmisiä, jotka tarvitsisi tukea mie

Yhtäkkiä kaikki tuntuu erilaiselta, Johannes miettii ja istuu sohvalla. Imurin ääni kuuluu voimakkaana makuuhuoneesta ja musiikki pauhaa. Hän ei tiedä oliko tämä parempi kuin entinen tilanne ja muutos tuntuu niin äkkinäiseltä. Milla on liian hyväntuulinen ja tarmokas. Johannes tuntee syyllisyyttä, sillä hänen täytyisi olla iloinen. Kaikki tuntuu olevan ennallaan. Ei, kaikki ei ole ennallaan, hän tietää. Jotakin oli pielessä ja Millan arvoituksellinen selitys hyvälle tuulelle on aivan liian omituinen eikä hän käsitä mikä yhtäkkiä oli muuttunut sinä yönä kylpyhuoneessa. Hän tuntee salaa pientä epätoivoa eikä tiedä mitä tulisi tehdä. Pinnalla on tyyntä, mutta sisällä myrskyää vielä ja kauanko menee että se saapuu pinnalle? Kauanko tätä kestäisi ennen kuin huonot päivät tulisivat takaisin, ehkä entistä raivokkaampina. "Siirretään sänky, täytyy imuroida sen alta", Milla huikkaa ovelta ja Johannes nousee, vetää kasvoilleen hymyn vaikkei hymyilytä. He siirtävät sängyn ja Milla imuro

[gallery link="file" orderby="rand"] Tahdon nolata itseni. Punamustassa hupparissa olen 13-vuotias, luokkaretkikuvissa 12-vuotias ja näin... Haluan myös nolata J:n ihan vain koska hän on näiden mahtavien kuvien takana. Joten muistakaa käydä tsekkaamassa hänen kotisivunsa . Kiitos. Teki hyvää.

Hyvää uutta mahtavaa vuotta kaikille! Meikä itse nukkui vuodenvaihteen yli, mutta ehdin kuitenkin nauttia lumesta jota alkoi iloisesti sataa kunnolla kun olin kävelemässä kotia. En oikeasti tiedä mitä selittää koska olen laiska enkä jaksa ladata mitään kuvia nyt koneelle. Nooh, olen ainakin ollut ahkerasti lenkkeilemässä, jos ei muuta. Ja luen Torey Haydenin Sähkökissaa . Facebook-tilini ei toimi, joten mesestä tasan tavoittaa, var så god. Ainiin, ja aloitin kesätyönhakemisen kuten joka ainut vuosi. Entäpä jos sitten tänävuonna... Oikeasti turhauttaa että on viitisen vuotta hakenut heti tammikuusta alkaen eikä koskaan ole päässyt mihinkään. Ja sitten ei ole koulutusta eikä työkokemusta. Edes siivoushommiin. Ainakaan kenenkään ei tarvitse sanoa etten olisi yrittänyt. Okei en olekaan, pitäisi soittaa. Kitiskää siellä. Mutta en tykkää soittaa mihinkään. Ahdistaa. Oikeasti olen taas nukkunut aivan älyttömästi. Mietin aamulla lenkillä ollessani että mitäs jos pääsisikin töihin, hakisiko sit