Virhemarginaali

Moi. Kello on kohta kaksi. Olen hereillä. Unirytmi on taas karannut käsistä. Viikonloppu tuli ja meni. Lapsen kanssa hömpöttäessä pääasiassa, mikä oli oikeastaan vain hyvä asia. Seiffin TIK-pelit alkoi ja mua ahdistaa kirjoittaa. Olen siivonnut. Tehnyt sen kaiken mitä on pitänytkin. Ja silti eilen yöllä paruin sitä että kaikki on ihan perseestä. Enkä edes oikeasti tiedä mikä kaikki. Asiat järjestyy. Ei sillä tavalla kuin olin suunnitellut (muutoksia), mutta järjestyy nyt kuitenkin. Väsyttää aivan tajuttomasti ja haluaisin kiukutella kaikille kaikesta. Äiti osti (antoi rahaa) maton ennakkojoululahjana. Lidlistä. Tykkään siitä aivan tajuttomasti. Olisi ollut kuvia, mutta kameran usb-johto sitten hajosi. Näin miljoona ihanaa kuvaa Vihtorista jotka J otti joulukuussa ja tuli ikävä sitä piskiä. Toisaalta nautin siitä että voin mennä ja tehdä kuten huvittaa. Ei lenkkeilyä. Kukaan ei pasko/kuse/oksenna juuri kun olen siivonnut. Ei tarvitse miettiä, että apua, mitäköhän se on tehnyt kun ol

Voisin kertoa teille käynnistä Jupiterissa. Voisin kertoa hauskoista asioista joita tapahtui pikkuihmisen kanssa. Voisin kertoa siivonneeni. Voisin kertoa Seiffin uuden ulkoasun aiheuttamasta tuskasta. Voisin, voisin, voisin. Olen liian väsynyt. Pelkään unirytmin puolesta. Nukuin tänään yli yhteen. En syönyt aamupalaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Veli toivoi että olisin koko viikonlopun sen luona. Oli vielä ostanut patjankin. On jollakin tapaa epäuskoinen olo kaiken... no, kaikkien vuosien jälkeen. Että se haluaa MUT sinne. Ja että se on ajatellut MUA. Oon kertonut mun veljestä aiemminkin. Meidän menneisyydestä ja... niin. Jollakin oudolla tapaa tuntuu vain että tässä on joku juttu ja tulen vielä saamaan turpaani. Vaikka toisaalta tiedän että me ollaan molemmat kasvettu. Veli viime aikoina hyvinkin paljon. Olen iloinen siitä. Jossain määrin ylpeäkin. On hienoa sanoa että mun veli opiskelee toista ammattia. Mun veli muutti toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ja toisaalta se sa

Eilen meni nukkumaanmeno myöhäiseksi. Syytän ihmissuhdekriisejä sekä Siskoni on noitaa. Aamulla en olisi jaksanut käynnistyä. Äidin kannustuksella pääsin suihkuun, viimeinkin. No, eihän se voinut niin helppoa olla. Sammutin suihkun ja samassa ymmärsin että hetkinen, onko tuo ovikello? Apua. Vedin äkkiä pyyhkeen päälle ja avasin vessan oven vain kuullakseni huoltomiehen astuvan sisään ja ilmoittavan tulleensa laittamaan tiivisteitä. Kysynpähän vaan että mitä ihmeen tiivisteitä, miksi mulle kerrottu tästä? "Joo, tota, ootakko ihan sekunnin", oli ainoa järkevä lause minkä sain aikaan ja kauhealla kiireellä laitoin alkkarit päällä, käärin pyyhkeen ympärille ja nappasin hammaspesuvälineet mukaani. Yritin pukeutua kaapin oven takana ja tietenkään ne farkut ei menneet jalkaan kun jalat olivat vielä ihan kosteat... Perkele. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sain vaatteet päälle ja kuuntelin kuinka huoltomies laitteli niitä perkeleen tiivisteitään. Nyt itken vain likaisia kengänjälkiä.

Kuuden tunnin yöunet eikä edes tunnu siltä. Sen sijaan en jaksaisi istua paikoillani vaikka löysinkin kolme(?) tuottista Charmedia Netflixistä. Taidan mennä suihkuun. Ja hakea postin. Sitten voisin syödä jotakin ja viedä viimein nuo roskat ulos. Ihmiset on idiootteja ja raivottaa ihan vain siksi että... no, ne on idiootteja. Yhtä idioottia voisin roikottaa jostakin ja käskeä jättämään rauhaan ihmiset, joita on ihan turha sekoittaa vanhoihin juttuihin. Mutta ikään kuin sanominen mitään auttaisi. En haluaisi sittenkään lähteä marraskuussa Poriin ja Turkuun. Mutta kun lupasin jo. Pakko. Hävettää mennä sinne. En halua mennä ulos. Tai haluan. Sitten kun ei ole muita ihmisiä. Ahdistaa.

Mä olen hurahtanut näihin terveellisimpiin (ja huomattavasti halvempiin) herkkuvaihtoehtoihin. Tiistaina oli tämän näköistä.  Tänään nautin Martin Beck- sarjan kirjaa ja... American-dippiä, itsetehtyä dippiä, porkkanaa, kurkkua, tomaattia ja Tuc-keksejä. Kolme porkkanaa, yksi kurkku, purkki kermaviiliä (ja puolikas eiliseltä). Valkoisella lautasella on siis kermaviilin lisäksi 2,5 tl suolaa, 1 tl valkosipulijauhetta ja 1,5 tl pippurisekoitusta. Om nom. Tuc-keksien dippaaminen on ihan ylitsevuotavan Omnom.

Lapsenvahtina sitä kokee mitä mielenkiintoisempia ahaa-elämyksiä että sietäisi kokea niitä useamminkin. Olen ottanut viime päivät suhteellisen rauhallisesti enkä ole tehnyt oikeastaan muuta kuin siivonnut jälkeni, pelannut Sims 3:a ja istunut ja ihmetellyt. Eilen olin vahtimassa Huldista. Pelkkä leikkipuistovierailu osoitti että • traktorit on jänniä. • puiston reunalla olevat lehdet, jotka on kuorrutettu jäällä pitää erittäin kivaa ääntää kun niiden päälle astuu • Keinukameli olikin heppa • Ison mäen kiipeäminen on hyvin suuri saavutus ja saa aikaan onnistumisenriemua (etenkin kun liukkaat lehdet vielä vaikeuttavat nousua • Keinulauta on niin ihmeellinen vempain ettei tiedä itkeäkö vai nauraa Neidillä oli huiman pitkä pinna kun täti alkoi pukemaan (ensin ihan väärin, sitten ihan liian hitaasti ja kömpelösti) ja kaipaa selvästi harjoitusta talvivaatteissa. Paidat, housut, sukat ja kengät sen sijaan alkaa olla ihan siedettävällä taitotasolla. Täti myös syö koiria ja leijonia

Siivoamista, banaanikärpäsiä ja kymmenen kilometriä, ehkä enemmänkin. Heräsin viideltä. Tuntia-kahta liian aikaisin. Käynnistyin hitaasti. Siivosin. Tapasin M:n ja varmisteltiin että Jupiter-suunnitelmassa pysytään. Klaaraan ei vielä saanut aikaa. Olisin tietysti voinut antaa M:n tiedustella sitä lähetettä mt-päivystykseen, mutta ei mulla ole kiire. Ei niin kauan kun kaikki on hyvin. Niksun luokse iltapäivästä. Kotiuduin hetki sitten. Siivottiin siellä ja suunniteltiin kämpän sisustusta. Jos jollakin sattuisi olemaan neljän hengen keittiönpöytää (puunvärisenä) halvalla niin saa ilmoittautua. Niksu teki pekoni-herkkusienikastiketta ja kuunneltiin vanhoja biisejä ja siliteltiin Morripuuroa. Niksu saatteli mettän läpi ja puhuttiin jälleen ei-niin-järkeviä. Oli hauskaa. Eilen N ja Huldis oli käymässä. Neiti oli niin omaa tahtoaan (ja väsymystä) täynnä. Oli kivaa. Huomenna on pakko ottaa nuo lattiat kun joka puolella on pillimehua. Kävelessä ehtii miettiä asioita. En osaa kuunnella

Päätin ottaa lomaa Seiffistä. Ihan vain siksi etten kykene ajattelemaan järkevästi, olin saada illalla raivarin sen vuoksi että tyyppi nyt sattui kirjoittamaan hieman väärän sanan, jonka vuoksi lause kuulosti alentavalta ja mä olin valmis hyppimään pitkin seiniä. Oli pitkä viikonloppu. En valita, oli oikeasti ihan hauskaa, mutta alle kahden tunnin yöunet hieman rassasi ja painuin nukkumaan aika pian päästyäni himaan. En muista koska olisin viimeksi ollut jossakin yökylässä. Kotikotia ei lasketa. Vissiin H:n luona joskus kun Tyyne oli vielä pienen pieni. Eilen siivosin vessan loppuun, pesin pyykkiä ja näin H:n kaupungissa. Kävin kaupassa. Tänään vein roskat, kävin kaupassa, söin, tein kurkku -ja porkkanatikkuja ja... Istun täällä enkä tiedä mistään mitään. Jotenkin... en tiedä. Ahdistaa toisaalta, mutta sitten toisaalta kuitenkin on ihan hyvä fiilis. Tekisi mieli mennä ulos, mutten kykene. En tiedä minne menisin. Tuntuu etten kuulu minnekään ja kaikki vain kulkee ohitse. Se yksi b

Eilinen tuntui hyvin rankalta. Mutten voi sanoa etteikö olisi ollut tosi hauskaakin. Heräsin yhdeltä (yöllä) ja yritin jatkaa siivoamista. Sainkin tehtyä jotakin. Aamua kohti olin saanut kerättyä useamman jätesäkin (ja heitettyä 20 euroa kirjaimellisesti roskikseen). N tuli kymmenen maissa ja organisoi koko touhun. Yritin tehdä sen mitä käsketään. Se toimii yllättävän paljon paremmin. Ja kyllä, täällä on järjettömän siistiä. Etenkin tuntuu kivalta kun nyt ainut joka sotkee olen minä. Ei pissaa, ei paskaa eikä oksennusta. Paitsi multa, mutta mä kyllä pyrin käyttämään ihan tuota kylppäriä sellaisissa asioissa. Eilinen jatkui sitten N:n luona, jossa Huldis "joi" Coca-Colaa, söi itse ja matki sanoja. Käytiin vuokraamassa leffa (21 tapaa pilata avioliitto) ja kun N vuokraili leffaa me pahaiset kakarat ajoimme rattailla ympäri vuokraamon edustaa ja leikimme ralliautoilua. Ja kun muksu nukahti, ehti katsomaan Vain elämää -jakson ja sitten ihmetellä sitä leffaa. Kello oli puoli

1. Mua suututtaa nää tyypit jotka on nousseet julkisuuteen soskan ja kelan tukien vedättäjinä. 2. Kävin ostamassa siivoustarvikkeet. 3. Siivosin vain yhden lattiakaivon. 4. Kävin tapaamassa M:a. 5. Kävin kaupungissa ja sain synttärilahjaksi (kuukautta myöhässä) Suomalaisen lahjakortin <3 6. En jaksanut mennä suomalaiseen vaan tulin kotiin, aloin kirjoittaa blogia ja menin lopulta nukkumaan. M:n kanssa oli loppujen lopuksi ihan mielenkiintoiset jutut, vaikka aluksi mua ei huvittanut puhua. No, ei sillä, en mä kauheesti saanut mitään sanottua muutenkaan, mutta tein mä vissiin jotakin hyödyllistä koska siinä keskustelun aikana muotoutui jonkin asteinen suunnitelma. Ensinnäkin uudelleen aika Klaaraan. Muistin kesken keskustelun sen mun helmikuisen lähetteen ja muistin koko diagnoosiehdotelman. En ole oikeasti tutkinut pahemmin mitä tarkoittaa kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta nyt piti etsiä jotakin ihan konkreettista. "Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäir

Sain sitten hienon idean kun piirtelin tuossa samalla kun katsoin leffaa. Joten toivotetaan syksy tervetulleeksi blogiinkin. Aloitin projektin tasan kello 01.14. Urakka oli ohitse kello 03.36. Alkuperäisen logon piirtämistä. Enää värit. Punainen on kiva. Joulu vai syksy? Syksy. Äh, olisi pitänyt sittenkin laittaa oranssia. Haa! Uusi idea! Lorupussi siis esiin. Suunnitelmia. Viimein valmista. Alunperin ajattelin pitää saman teeman ja piirtää kaiken itse. Kuitenkin lorukorteista sain ihan hauskan idean, ja skannailinkin niitä. Ja tosiaan äidille kaikki kunnia lorukorteista, jotka tähän valitsin. Pientä hienosäätöä ja se on siinä sitten. Ja saa sanoa jos tuon taustavärin pitäisi olla tummempi. Alan taas vaihteeksi olla liian värisokea etten näe paistaako se liiankin hyvin sieltä. Muita kuulumisia. Olen pääasiassa nukkunut, katsonut leffoja ja nukkunut lisää. Sekä hieman tehnyt ViS-roolipelin ulkoasua, mutta se on yhä edelleen aivan järkyttävä. Olen my

Kaksi tuntia sängyssä. Niin kaamea olo. Tiedän tehneeni oikein. Tiedän etten tässä tilanteessa olisi pystynyt parempaan. Mutta silti. Mä en pysty nukkumaan kun kukaan ei lämmitä mun jalkoja, tepsuttele ympäriinsä ja... kukaan ei tuonut mulle luuta pidettäväksi kun tulin sänkyyn. Outoa olla konkreettisesti yksin. Mietin mitä haluaisin selittää M:lle jos saisin sanottua kaiken ja... ehkä pääasiassa sen ettei pitkään aikaan, sitten E:n ole ollut ihmistä joka on pysynyt näin kauan ja antanut olla. Ei syyllistämistä, ei "Ota itteäs niskasta kiinni"-paskaa. Vaan auttanut asioissa jotka on oikeasti vaikeita ja... En tiedä. Viimeisen neljän vuoden aikana ihmiset on vaan kokoajan vaihtunut ja... En tiedä. Kaikki odottaa multa asioita, jotka on liian suuria. On lottovoitto kun saan pidettyä unirytmin kasassa kaksi viikkoa. Se tuntuukin siltä. H on yrittänyt soittaa mutten pysty vastaamaan kun tuntuu pahalta ja pelkään sanovani rumasti sen takia. Mulla ei ole onnellinen olo. En jaks

Vihtori jäi torstai-iltapäivällä koiratarhalle hyvillä mielin. Heti oli kaveri ja sitten kun niitä vielä oli monta niin voi vitsit! Oli kamalan vaikeeta kaivella päästä kaikki huomionarvoiset asiat. Enkä oikeastaan edes tajunnut koko juttua ennen kuin vasta illalla kun kotiovea avatessa tajusin ettei se koira tulekaan. Ei tarvitse avata ovea varoen ettei piski ryntää pissille naapureiden ovien taa. Vielä hämmentävää oli kun nukkumaanmennessä ei tullut ketään viereen. Mutta jotakin Vihtori huomasi sillä viimeisenä yönä (torstai-aamuna) koira tuli mun kainalooni ja makasi pää rinnan päällä. Torkahdin siihen ja heräsin kun se raapi mun kättäni ja näki unta. Vihtori ei ole koskaan nukkunut mun vieressä niin että olisi oikeasti nukkunut ja nähnyt unia. Oli tosi hämmentävää. Jossain vaiheessa se kuitenkin heräsi ja meni jatkamaan unia omaan petiinsä. Iltapäivällä kun pakkasin laukkuuni sen kupit ja ne jäljellä olevat luut, se seuraili sängyssä. Hämmästys oli valtava kun kutsuin sen ala

Sain itseäni niskasta kiinni maanantaina sen verran että kävin soskassa (ja menkat alkoi) . Tänään soitin koiratarhalle ja kävin N:n luona kahvilla. En jotenkin vielä pysty sisäistämään sitä että Vihtori ei ole enää huomenna mun koirani. Ei tunnu vielä oikeastaan miltään. Sain tänään uutisia. Mä tiedän että mun pitäisi oikeasti olla tosi iloinen, mutta mä en jotenkin osaa. Tuntui ikään kuin jokaisella lauseella mun sisältä olisi kaavittu ulos jotakin. Ja se tuntuu pahalta, koska mun pitäisi pystyä olemaan iloinen toisen puolesta. Pitäisi, isolla P-kirjaimella. Käytiin viimeisellä pitkällä lenkillä. Syödään viimeiset iltapalat. Mennään yhdessä nukkumaan viimeistä kertaa. Okei, kyllä tuntuu hieman joltakin. Aamulla pitää pakata kamat ja iltapäivällä sitten... En mä tiedä. Oikeastaan en tiedä onko mulla paskempi olo Vihtorin vaiko uutisen takia.

Löysin päiväkirjan vuosilta 2006-2007. Olin tuolloin yhdeksännellä luokalla. Tiedän kirjoittaneeni yhtä päiväkirjaa tuolloin ja muistelisin että se on E:lla talletuksessa. En kuitenkaan enää olekaan aivan varma, sillä tähän vihkoon on kirjoitettu ja piirrelty tajuttomasti. Laskin montako kertoo mainitsen tiettyjä asioita: 96 kertaa "En halua mennä kouluun." 13 kertaa "Koulussa oli ihan kivaa." 6 kertaa "Katsottiin Kummeleita." 12 kertaa "Sejase opettaja on ihan tyhmä." 14 kertaa "Oltiin salilla liikkatunnilla." 2 kertaa "Oltiin ratsastamassa liikkatunnilla." 22 kertaa "Sejase on idiootti." 24 kertaa mainittu "Teatteriharkat." 12 kertaa "Äiti on tyhmä/Äiti ei tajua" 34 kertaa "Elämä on perseestä." 9 kertaa "En tiiä mihin haen yhteishaussa." Mietin ensin skannaisinko joitain merkintöjä, mutta niissä on kirjoitusvirheitä ja osa teksteistä varmasti loukkaisi jotaku