Virhemarginaali

Yhteishaku on tehty. Nyt enää odotellaan että tulisiko se pääsykoekutsu. Pelottaa ja ahdistaa ettei sitä tule. Ettei pisteet riitä millään. Mutta pakkohan sitä on kuitenkin yrittää, sillä en antaisi itselleni anteeksi jos en edes yrittäisi. Jos pääsen joihinkin ensimmäisestä kolmesta, on muutto edessä. 1. Turun Kristillinen opisto - Lapsi- ja perhetyön pt 2. Jyväskylän Kristillinen opisto - Lapsi- ja perhetyön pt 3. Lahden diakonian instituutti - Lapsi- ja perhetyön pt 4. Turun ammatti-instituutti - Tieto- ja viestintätekniikan pt 5. Vaasan ammattiopisto - Tieto- ja viestintätekniikan pt Ainut huoleni on etteivät pisteet riitä, luultavasti eivät riitäkään. Olisi ehkä kannattanut korottaa päättärin arvosanoja, mutta jälkiviisaus onkin paras viisaus. Ei sillä, kyllä se vielä olisi varmasti mahdollista, mutta toisaalta se on ehkä turhaa. Ehkä pääsen kuitenkin johonkin kouluun ja olen iloinen. Ja onhan aina jälkihaku jossa voi toivoa parasta. Tosin uskoisin pääseväni vähintäänkin vit

Tämä on jotain joka täytyy jakaa koko maailman kanssa. Tosiaan, ne postikortit jotka sain. Tässä syy miksi ne piristivät. Hienosti taiteiltuja ja silleen. Ja pointti tuli äärimmäisen selväksi :D Onneksi L&O on myös saaneet samankaltaisia järjettömiä höpötyksiä, ei ole ihan niin spesiaali-fiilis x} [gallery link="file" order="DESC"]

Tän pitäisi olla loma. Musta ei tunnu siltä. Jotenkin päädyin jäämään kaverille yöksi. Minä ja yökyläily ei sovita yhteen. En osaa muutenkaan nukkua kovinkaan hyvin vieraassa paikassa, saati sitten kun paikalla on vauva joka herättää aamuviideltä kun on vähän aikaa aikaisemmin saanut nukahdetuksi. Mutta joo... Yritän viettää lomaa. Väsyttää, kroppa itkee kun kidutan sitä vähillä ja huonosti nukutuilla yöunilla. Mietin edelleen edellistä postausta ja olen päättänyt uskoa Karttua. Kyllä se tulee vielä vastaan. Sain kaksi postikorttia. Kiitos Jimbelle niistä, oli ihan hauska yllätys, piristi, etenkin kun kumpainenkin taisi olla kirjoitettu pienessä sievässä. Itselläkin olisi tua Lidlin lonkero tuolla, muttei tee oikeastaan mieli alkoholia. Tahdon vain kiduttaa naapureita ja laulaa pari biisiä, mennä sänkyyn ja ottaa Nalle-sipsejä ja sitten katsoa taas vähän Moulin Rougea. Tiedän, olen hidas katsomaan leffoja. Huomenna, viimeistään torstaina, on pakko mennä kirjastoon.

Joo. Juttelin tuossa kaverin kanssa kaikista kivoista keittiökämmeistä joita on tullut tehtyä. Kerronpa nyt teille kaikille jotka ette vielä tienneet: Paistinpannuja ei koskaan laiteta pesukoneeseen. Jos en ole maininnut aikaisemmin, niin kerronpahan nyt. Kotikeittiö on aivan asia erikseen. Meinasin saada hepulin kun tiistaina näin keittiötunnin päätteeksi pesukoneesta ulostautuvan paistinpannun. Mainitsin opettajalle toki asiasta loppupalautteen jälkeen. Mikäli joku armas luokkatoverini lukee tätä (olen pahoillani että eksyit tänne), en ole tarkoituksella ilkeä, vaikka opettaja vähän siihen suuntaan tuntui puhuvan ja tarkoittavan minua. Joskus vain unohtaa että eivät nämä toiset ole tehneet paljon mitään ja itse on tottunut olemaan vähän sellainen. Jos meinaat ravintolakokiksi, totu siihen että siivoamisen aikana (ja aika usein koko keittiötunnin ajan) toisille kettuillaan, äristään ja marmatetaan. Kokit eivät ole mukavaa porukkaa. Valitse toinen ammatti jos olet sellainen kuin minä j

Väsyttää. En ole jaksanut kirjoittaa mitään tästä, koska ajattelin että tämä menee ohitse. Ei mene ja itkettää. Olen syönyt mahdollisimman säännöllisesti, liikkunut ja ollut ulkona, noussut sängystä viimeistään yhdeksältä aamuisin. Mennyt nukkumaan 21-22 välillä. Tuulettanut iltaisin. Ja herään 2-4 tunnin välein. Aamulla tuntuu ettei ole nukkunut paljoakaan. Kroppa on jumissa. Väsyttää vain. Aamulla saa väkisin vääntää itsensä ylös. Hetki sitten odotin että kaveri vain lähtisi, koska pinna kiristyi kiristymistään, etenkin kun muksu puklasi housuille. Eihän se sen muksun vika ole, enkä mitään sanonut siitä, mutta jotenkin nyt oli sellainen että alkaa hajottaa kun ei saa nukuttua hyvin. Mä olen nyt yrittänyt. Aikaisemmin en edes yrittänyt, mutta alkoi ottaa aivoon oma ääliömäisyys. Nyt vituttaa kun ei tapahdu mitään. Tuntuu pahemmalta. Jotenkin vain... Tajusin että mulla oli epäpsykoankalle aika tänään kun saattelin vauvaa ja kaveria vähän matkaa kotia ja meinasi tulla itku. Eikä oikeast

Eilinen oli jännä päivä. Tai siis, aamulla olin hyvällä tuulella, iltapäivällä huonolla tuulella ja hemmetin väsynyt että nukuin pitkät päikkärit, heräsin ja menin taas nukkumaan. Jännän siitä tekee se että mulla oli se hyvän päivän olo edes hetken aikaa. Mutta joo. Eilen olin koulussa. Wihii. Tehtiin lihapullia, perunamuusia, keitettiin vihanneksia, paisteltiin pullia ja oli jotain kermavaahtohyytelöäkin. Opettaja yhdisti meidän Hyla-muusin tavalliseen ja jouduttiin toisen tytön kanssa syömään pastaa. Se tyttö on ihan kiva. Sillä on sellaista juttua kuin mullakin aina silloin tällöin. Aivan järjetöntä. Ihmiset kysyy ohjeita multa ja se vasta onkin outoa. Oon pitkään ollut se keittiön surkein tapaus. Kummallista. Mutta joo, sitten mulla meni vähäsen hermo kun se siivoaminen tuli ja jotkut on onnettomia. Tiedän, ei saisi mennä hermot, koska ei voi olettaa että osataan. Anteeksi siitä. Yritän muistaa sen. Mutta sitten, ihan nyt vain vinkkinä: Paistinpannuja ei pestä tiskikoneessa vaikka

Nyt on kyllä saatu paljon vauvakokemuksia. Oon ollut koko viikonlopun menossa vaikka vähän flunssaiselta on tuntunutkin. Olin tosiaan yötä kaverin luona ja Toljanteri oli kyllä hehkeä. Täytyy sanoa että fiksu lapsi se on. Hän muisti niin hienosti Ihahaa-laulun ja kuinka silloin kuuluu pomppia/hyppiä. Ja aamulla hän hienosti katsoi mun kanssa Muumeja ja antoi äidin nukkua vähän pidempään. En yleensä tykkää yökyläilystä koska nukun tosi huonosti. Kuvitelkaa sitten kun on itse herännyt viideltä aamulla ja kaveri vielä höpöttää yhden aikaa yöllä ihan intopiukassa. Nukuin sitten kuitenkin. Olin väsynyt mutta onnellisesti Toljanteri heräsi ja me sitten vaihtelimme vaippaa (hän avusti pitämällä vaippaa) ja tosiaan vaihdoin kakkavaipankin elämäni ensimmäisen kerran. Soseiden takia se ei ole enää niin kivaa puuhaa kuin ennen. Selvisin hengissä, kuten huomaatte. Ja kun itkin tuossa vähän aikaa sitten etten ikinä löydä sopivia rintsikoita... Kiitos E:n löysin sellaiset perjantaina. Tosiaan olen e

Jotenkin tuntuu hassulta että joku lukee tätä. Tai siis kun kirjoitin monta vuotta niin ettei oikeastaan kukaan lukenut. Enkä koskaan ole ottanut kovinkaan paljon stressiä siitä lukeeko joku näitä mun juttuja vai ei ja kiinnostaako ja miltä kuulostan. On turvallista toimia tietyn suojan takana ja päästellä höyryjä ja raivota itsekseen. Joskus, silloin kun bloggailu oli vielä melko uutta itselleni, kuvittelin että kirjoitan kaverille jolle voin kertoa kaiken, tiettyjä rajoja toki noudattaen. Nyt tuntuu hassulta kun ihmiset kysyvät multa että mitä blogiin kuuluu kirjoittaa ja miten blogiin kirjoitetaan. Yritä siinä sitten vastata järkevästi, koska oikeastaan rajoja ei ole. On asiablogeja, muotiblogeja, kirjablogeja, uskonto, politiikka, kirjoittaminen, perhe-elämä, valokuvaus jne jne. Ja kaikki kirjoittavat eri tavoin. Mä itse kirjoitan mitä haluan ja tähän asti mulla ei ole ollut minkäänlaista tarvetta miettiä kenenkään mielipiteitä muuta kuin hyvänmaunrajoja ja muiden ihmisten yksityis

Olen sairastellut nyt vähän väliä. Ja taas aivan tukossalukossa. Hartiat ja pää aivan kipeät ja muutenkin. Muttei väsytä kuitenkaan yhtään. Luin eilen loppuun Stephen Kingin novellikokoelman Yksinäinen sormi ja nyt sitten on vuorossa vihdoin ja viimein Veljeni, Leijonamieli. Se tuli viimein kirjastossa vastaan ja lähti samantien lainattavaksi. Täytyy sivistää itseään. Olen ollut katsomassa Linnateatterin esityksen kyseisestä kirjasta, mutta muistikuvat ovat osittain melko hatarat. Olin iloinen kun avasin koneen ja olin saanut kokonaiset KAKSI kommenttia. Halvat on huvit, täytyy myöntää. Ja entistä iloisemmaksi tulin kun PJ:täkin oli kommentoitu. Hassua miten sitä toivoo kritiikkiä, jotta oppisi jotain. Ehkä on edes jokin asia jota tahdon oppia (tähän E ja J toteavat: Yllatyyys ). Ja kiva että joku tykkää tästä ulkoasusta. Tuntuu vain oudolta kun tuo vanha oli niin pitkään. Niin ja eiliseen arkistojen aarteisiin. Löysin kuvan jonka haluan näyttää JAA:lle, kun siitä kerran puhuin. 12.1

Eilen oli hyvä päivä. Siihen asti kunnes tuli kotimatkan aika ja satoi lunta. Ennemminkin oikeastaan myrskysi. Se oli kamala 2,5 kilometriä. Kun pääsin kotiin, tärisin vain peiton alla. Pitäisi tunnin päästä lähteä kouluun jälleen. Panikoituttaa se yhteishaku joka vain lähenee ja lähenee. Uusi ulkoasu. En tiedä olenko kovinkaan tyytyväinen. Yritän olla ja tyytyä nyt ainakin hetken, sillä tuo vanha kyllästytti, vaikka se söpön pinkki olikin. Mielipiteitä saa kertoa. Eilen olisi ollut paljon asiaa, mutten jaksanut tehdä yhtikäs mitään. Kirjoitin vähäsen G&V&Lettua, mutten ole tyytyväinen siihen ja olen vähän hakoteillä vaikka ideoita olisi. Kiitos N:n jonka ansiosta niitä pukkasi enemmänkin. Niin, ja olin katsomassa N:n hoitokisu Rossoa ja oikein suloinen tapaus oli. Mitä nyt vähän aiheutti allergiaoireita. Ja olin vähän innostunut Once Upon a Timesta. Vai oliko se sen nimi. En muista. Mutta siinä oli sammakko-oravamies ja menestys on taattu. Soli söpöä. Koulussa katseltiin eilen

Tajusin että on enää kaksi viikkoa yhteishakuun. Enkä vieläkään tiedä mitä olen lähdössä opiskelemaan. Tai siis merkonomi... joo, mutta jaksanko, kiinnostaako ja ää... Lastenohjaaja. Pelottaa ehkä eniten että millaista se opiskelu on ja jos hakeee Turun Kristilliseen niin millaista siellä on ja... En jaksaisi kolmea vuotta tällaista samaa. Ikään kuin kukaan voisi ratkoa tätä mun puolesta. Itsehän mun pitäisi tietää mitä haluan tehdä. Tuntuu vaan etten sovellu yhtään millekään alalle.

Isä kävelee ympäri ympäri olohuonetta. Maton reunoilla kuin nuorallatanssija. Silmien alla on tummat pussit ja isä käskee seinien olla hiljaa hiljaa. Hakkaa seinää. Äiti ottaa kiinni olkapäästä ja käskee antaa isän olla. Siitä ei tiedä. Äiti ei koskaan sano mitään. Itkee ja anelee. Pyytää kauniisti, huutaa, itkee, paiskoo ovia ja rikkoo peilin. Seitsemän vuotta onnettomuutta. Olisi pitänyt vain uskoa. Joulukuusi palaa ja isä huutaa, ottaa syliin. Äiti lyö ja huutaa. Hampaat näkyvät. Miran kuva on lehdessä ja nauraa. Puhelimessa itkee nainen syyttävästi. Hän herää ja vapisee. Kuuntelee ja tajuaa etteivät he ole kotona. Ikkunassa loistaa Betlehemin metallinen tähti. Johannes nukkuu ja kaikkialla on outoja ääniä. Eikä hän uskalla liikkua talossa, sillä Johanneksen isä vihaa häntä. Vihasi alusta alkaen. Johannes sanoisi vihan olevan liian raju ilmaus. Hänestä se osuu täsmälleen oikeaan. Hän sulkee silmänsä haluamatta tietää mitä kello on, kuunnellen Johanneksen hengitystä. "Käytätkö

Olen lukenut blogia . En ole päässyt kovinkaan pitkälle koska tekee pahaa lukea. Teki jo pahaa lukea päiväkirjamerkinnät. Ikään kuin me oltaisi parempia koska ollaan aikuisia. Ikään kuin me ei aiheutettaisi toisillemme pahaa mieltä. Haukuttaisi nurkan takana toisia. Myönnänkin sen. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen päässyt lähelle sitä miten aikuiset tekee niin. Huomaako ne sitä? Tajuaako ne että se sattuu? Mä olen viimeisen vuoden toiminut ihan periaatteesta. Mä olen halunnut olla se joka sanoo että tää on väärin. Mä olen huomauttanut asioita jotka ei ole musta oikein. Ainoa vika on se, että yksi ihminen ei ole mitään. Jos yksi sanoo "te toimitte väärin/epäreilusti"... Ei mitään. Pitäisi olla enemmän. Vaikka on kyse pienistäkin asioista, joista ihmiset puhuvat toisensa pussiin. Mitä enemmän ymmärtää, sitä enemmän sattuu. Enkä varmasti ole yhtään sen vähemmän syyllinen kuin muutkaan. Mä en koskaan voi unohtaa miten te kusipäät kiusasitte mun veljeä. Ja ihan suoraan sanottun

  Kokoelmani on saanut muutaman jäsenen lisää. Kaksi neiti Marplea, Billy Elliot ja Mamma mia! päätyivät hyllyyni (jota en omista) iloisesti. Yläpuolella näette pienen kokoelmani, josta puuttuu ainakin viisitoista elokuvaa. Suunnilleen elokuvia on yhteensä 80, kuvasta löytyy 63. En tiedä miksi hemmetissä aloin keräämään näitä, mutta järki nyt ei ole muutenkaan erityisemmin tätä päätä pakottanut, että joo. Jossain vaiheessa ajattelin ostaa Harry Potter- elokuvat, koska olen vain niin hemmetin idiootti että tahdon ne vaikken pidä niistä sitten yhtään... Jos muutan täältä jonnekin kesällä, käskekää mun ostaa kunnon kirjahylly johon tungen nua ja kaikki kirjani, joista suurin osa tosin on lastenkirjoja. Mutta ostin mä Robin Cookin kaksi kirjaakin alennuksella. En siis ole ostanut pelkästään leffoja. Ja noista leffoista, osa on mun kaverilla säilytyksessä, joitain on veljellä lainassa ja kaksi/kolme on kaverilla edelleen lainassa. + En tiedä mihin olen tunkenut muutaman, en löytänyt tähän h

Omaa vikaa tämä on. Tiedän. Ahdistaa silti. Inhottaa olla minä. "Syömisestä se on kiinni." Joo, mutta kun ainut juttu mistä tulee edes vähän hyvä mieli on ruoka. Roskaruoka. Karkki. Kaikki mikä maistuu hyvältä. Ihan sama ihan sama. En mene enää ikinä ulos.

Eli vastauksia kaivataan kokeneemmilta retkeilyä/vaellusta harrastavilta/harrastaneilta! E:n kanssa ollaan pohdiskeltu kovasti jos kesällä kokeiltaisi lähteä vähän pidemmälle kävelyreissulle (mietittiin Turku-Tampere matkaa, mutta katsotaan mikä sitten on tilanne). Ärsyttää ettei netissä ole minkäänlaista sivustoa, josta löytyisi näitä tarpeellisia vinkkejä. Olemme nyt ottaneet selvää rinkoista, kengistä ja teltoista (jota tuskin hommaamme), mutta kaikki muu on jotenkin epäselvää. Eli jos joku kokeneempi eksyy paikalle, olisi kiva tietää paljon paljon enemmän. Paljonko vaatteita, mitä vaatteita (kesästä kyse), mitä muuta mukaan? Muita kivoja ja tarpeellisia vinkkejä miten säästää itseään? Tiedän, olen aina lähdössä kaikkeen omituiseen mukaan, syytän E:tä. Ja varmasti siitä tulisi hauskaa. Eikä taideta ottaa kovinkaan tiukkaa aikarajaa koska tämä olisi kummankin ensimmäinen p i t k ä kävelyreissu. Voiko sitä jo kutsua vaeltamiseksi? Tuskin. En tiedä. Ja E tosiaan sai hillittömän himon

Joskus on niitä päiviä kun ei tahtoisi olla kellekään mukava tai antaa anteeksi. Tahtoisi sanoa asioita, joilla ei tavallisen elämän kannalta ole merkitystä, mutta kun toinen osapuoli huomauttelee kokoajan juuri niistä asioista, eikä näe itsesssään niitä samoja asioita. Nukun huonosti, näen outoja unia. Viime öiset unet vaivaavat. En muista niitä kunnolla, mutta heräsin hiestä märkänä. Kolmesti. En ole ollut koulussa, vaikka pitäisi. Sekin vaivaa osittain. Ihmiset puhuvat itsestään selvyyksiä. Ärsyttää. Nykyään ärsyttää vähän kaikki. En tiedä mitä teen yhteishaun kanssa. Ei ole loppujen lopuksi mitään. Ei, mitään missä olisin hyvä. Ja kaikki vaatii jotain päätöstä. Mitä sitten jos ei itsekään tiedä mitä tahtoo? Entä jos kuitenkin tahtoisi jäädä tänne? Vai tahdonko oikeasti, johtuuko tämä vain siitä että olen laiska muuttamaan? Olen maannut koko päivän sängyssä ja inhoillut omaa kroppaani. Milloin siitä alkoi tulla tällainen? Ja ylipäätänsä, milloin se alkoi elää omaa elämäänsä omine ha