Virhemarginaali

Psykologian tunnilla käskettiin kirjoittamaan millaiseksi kuvittelee itsensä ja elämänsä vanhuksena. Halusin nauraa ääneen. Hillitsin itseni, koska tällä alalla ei ole soveliasta puhua sellaisista asioista. Olisin halunnut sanoa että tuskinpa elän niin vanhaksi asti. Enkä edes taida haluta. Kirjoitin näytelmäkäsikirjoituksen avustajalle. Sain kehuja. Luokkakaverit kehuvat tarinankerrontaani. Tuntuu taas siltä että haluan kirjoittaa, ainakin hetkittäin. Annoin itselleni arvosanan kymmenen opiskelusta. Siitä millä mittapuulla se olisi pitänyt mitata oli aivan toinen asia, mutta minä mittaan omallani. Ja se on täysi kymppi. En ole koskaan pärjännyt koulussa näin hyvin. Tänään tosin on kinnannut. Kiukutti heti aamusta, mutta toisaalta, nukuinkin vain kolme-neljä tuntia. Turhautti istua englannin tunnilla ja olla tekemättä mitään. Äidinkieli oli vähän turhaa. Eikä asiaa helpottanut tutustumiskäynti perhepuistoon. Tai no, itse käynti oli kiva, mutta kaaduin. Polveen sattuu. Ja jotenkin a

Edellisviikonloppuna hyvästelin vanhan asunnon. Kuurasin ja lähetin tavarat matkaan. Tapasin vielä ihmisiä, vain kokeakseni ahaa-elämyksen jonka olisi pitänyt tulla jo aikaa sitten. Mutta ehkä välimatka ja uusien ihmisten tapaaminen antoi perspektiiviä. Sanoin J:lle analysoidessamme "viimeistä" retkeä, miten paljon enemmän kämpässä ahdisti. Ja tunsin itseni yksinäiseksi. En ole tuntenut itseäni kovinkaan yksinäiseksi asuntolassa ja koulussa. Viikonloput ovat sellaista ihanankamalia. Tavallaan odottaa että koska ne muut tulee ja toisaalta nauttii hiljaisuudesta ja siitä että saa kaikessa rauhassa pestä pyykkiä, imuroida ja tiskata. Sen jälkeen kun pääsin asunnosta eroon, olen ollut hirvittävän onnellinen ja helpottunut. Hoidin kouluasioita kuntoon (todistusten kopiot ja opiskelijakortti) ja olin. Tuntuu hetkittäin ihan kivalta heittäytyä teinien juttuihin. On helpompi unohtaa sellaiset mystiset asiat kuin laskut ja raha. Sain asuntotarjouksen, jossa oli vain yksi päivä aikaa m