Virhemarginaali

Kun J esitteli erään sivuston ja vähän jutteli, heräsin haluuni matkustaa. Jo pienenä halusin nähdä uusia paikkoja. Tehdä kaikenlaista. Halusin kielimatkalle, vaihto-oppilaaksi ja matkustella muuten vain. Ehkä kuitenkin silloin eri syistä kuin nyt. Mun maailmani on pysähtynyt. Tiedän vanhenevani, tiedän ajan menevän eteenpäin. Oikeastaan ainut syy, miksi välillä huomaan sen on pikkuneidin kasvu. Sen pikkuneidin joka huusi viime viikonloppuna pinnasängystä: "Äiti, auta!" ja selvästi kuvitteli mun kidnapanneeni hänet kun äiti oli viettämässä omaa aikaansa hyvässä seurassa. Vuosi ja 11 kuukautta sitten pidin pikkuneitiä ensi kerran sylissäni. Pieni, kolmen päivän ikäinen tyttövauva joka tuntui aivan ihmeelliseltä. Nyt sama tyttö rakastaa kylpemistä, leikkii autoilla, haluaa tehdä itse, puhuu parin sanan mittaisia lauseita, maalaa sormiväreillä ja piirtää. Sama tyttö, joka ennen vierasti ja pelkäsi mua, hymyilee jo auton sisältä ja vilkuttaa kun näkee mut parkkipaikalla. Se sam

Kun mä olin 3-4 -vuotias, mä leikkasin huuleni auki saksilla. Me asuttiin silloin kaksiossa ja mä istuin makuuhuoneessa, punaisella, nahkaisella säkkituolilla. Telkkarissa tuli videolta Muumeja ja mä leikkasin värikkäitä paperinpaloja. Mä liikuttelin pupu-saksiani kädessä ja mietin mitä tapahtuisi jos sillä leikkaisi. Iskä oli mun kanssa kotona ja meni keittiöön, vilkaisten samalla etten tehnyt mitään. Mä katselin Muumeja ja mietin mitä tapahtuisi jos leikkaisi huulen. Tuijotin telkkaria ja vein sakset ja... leikkasin. Se sattui. Mä aloin itkeä ja huutaa kivun takia ja muistan miten iskä tuli oven suuhun ja tuijotti mua ja juoksi hakemaan kylppäristä pyyhkeen ja tunki sitä mun suuta vasten ja käski pitää siinä. Se soitti terveyskeskukseen ja äidille. Mulla ei ollut edes kenkiä kun se kantoi mut autoon ja me ajettiin vanhainkodin parkkipaikalle (se taisi siihen aikaan olla terveyskeskuksen parkkipaikka) ja se kantoi mut sisään. Mut laitettiin makaamaan hoitopöydälle, mutta mä nousin

Niksu raahasi mut eilen ulos. Joten sain vietyä ne soskanpaperit. En nukkunut yöllä. Olin kiukkuinen ja pahalla tuulella ja halusin vain aukoa ihmisille päätäni. Mutta Niksu tuli. Sillä oli BonAquaa jota mäkin sain juoda. Se pelasti mut olemattomalta ötökältä (se oli pala suklaata...). Käveltiin ensin viemään soskanpaperit. Oli yhtä kuuma kuin sisällä. Kunnes keskustassa kävi ihana tuulenvire. Paperien jälkeen käveltiin torille ja istuskeltiin siinä. 21.05.2014 Ihmeteltiin siinä ja Niksu osti sitten jätskit. Valitsin minttu-suklaan, joka oli ihan jees. Kesän ensimmäinen jäätelö kertoo aina ensimmäisestä kesäpäivästä. Sää on aivan erikseen. Viime kesänä en tainnut edes syödä irtojäätelöä. En muista ainakaan. Muistan ajan kun yhden pallon sai 1,5 eurolla. Nyt yksi pallo maksoi kolme kokonaista euroa. Hyrr. Käytiin jätskien syömisen jälkeen kaupassa ja Niksu sitten sivisti mua ja osti kokonaisen grillatun kanan, jota syötiin tuolla samaisella (kuin yllä olevassa kuvassa) pen

Ei ole ensimmäinen kerta. Niin sitä voisi sanoa. Aina välillä mieleeni tulee kuinka voisin perustaa blogin. Sellaisen, johon kirjoittaisin oikeasta, rajatusta aiheesta. Tai ehkä kaverinkin kanssa.  Ajatus kuolee aina siihen etten osaa rajata mitään aihetta. Katsoin Luetuimmat -listaa ja mietin kovasti että miksi juuri nuo tekstit on saaneet ihmiset lukemaan. Mitä erilaista niissä on muihin teksteihin verrattuna. Ne on kirjoitettu täysin samalla tavalla kuin muutkin. Sen enempiä miettimättä, suunnittelematta, mistään mitään tietämättä. Ainoa järjellinen on ykkösenä (yhä vain) kelluva Nutrausjuttu, jonka aikoinani tein nutrausta kokeillessani. Harmi sinäänsä etten ole sen jälkeen jaksanut ottaa uutta kokeilua.  Koko ajalta Kuukauden ajalta Kyllä, Luetuimmat lista huijaa jonkin verran koska lista on kuukauden ajalla eniten luetuista postauksista. Koko ajalta oleva kärkiviisikko on ymmärrettävä. Monet eksyvät tänne etsiessään tietoa nutrauksesta tai googlettaessaan last

Viisi tuntia unta. Heräsin, enkä oikeastaan edes tiedä mihin. Närästää koko ajan ja tiedän että pitäisi mennä lääkärille ennen kuin se ruokatorvi oikeasti tulehtuu hapon nousujen takia. En siltikään saa soitettua. Olen raivon partaalla enkä tiedä miksi. Menin tupakalle. Seisoin viisi minuuttia edes ottamatta röökiä. Otin ja poltin poskareita. Henkeen taisi mennä kerran. Enkä polttanut kuin yhden neljäsosan. Nyt tekee mieli mutten tiedä haluanko mennä. Täytyisi viedä toimeentulotukihakemus huomenna. Revin pelihousuni tyhmästä syystä. Täytyisi tietää että jotkut ihmiset eivät osaa puhua nätisti vaikka niille tekisi mitä. Mietin miltä tuntuisi ampua aivonsa pihalle. Ehtisikö siinä tuntemaan kipua. Ja... en tiedä. En oikeastaan edes jaksa pelästyä. Olisi pitänyt mennä Lidliin, mutten saanut lähdettyä. Kävin Siwassa koska tiesin että tulee muuten nälkä. Enkä jaksa tiskata. Kirjoitan väärin ja täytyisi nukkua. Taidan mennä sittenkin tupakalle ja tukehtua.

Nukuin viisi tuntia. Juotuani yhden mukillisen likööri-kola yhdistelmää ja otettuani yhden vodkasnapsin. Nukuin huonosti, kuten aina kun olen juonut. Näin hyvin jännää unta, kunnes täti soitti ja heräsin siihen. Halusin manata kaikki. Äiti on veljen luona. Ihmissuhteet pyörii pyörii ja ärsyynnyn kaikesta. Haluaisin hakata kaikkien päätä seinää vasten. Käskeä jättämään rauhaan, koska en jaksa eikä kiinnosta. Söin karkkipussit, TUC-keksipaketin, täytetyn patongin, jätskin... Kirjoitin eilen pitkän tekstin ja deletoin sen, koska pelkäsin että joku voisi tulla ja nähdä sen. Kaikkein oudointa on että näen järjettömän paljon unta seksistä. En koskaan itsestäni vaan roolipelihahmoistani. Sivustaseuraajana. S&M. Enkä edes koe sitä mitenkään kiihottavana vaan... Neutraalina. Enkä tiedä miksi helvetissä kirjoitan tästä koska mun ei pitänyt kertoa kellekään. Tupakointi jatkuu. Koska en pysty. On lähmäinen olo. Uskalsin avata ikkunan, vaikka pelkään että sieltä tulee sisään jokin jättimä

On vaikea elää maailmassa jossa on monta minää. Tänään on outo minä. Nerokas minä. Se, joka osaa kaiken ihan vitusti paremmin kuin muut. Tajusin sen vasta kellon tullessa kuusi. Kun tein kasvonaamion, en palellut ja tiesin että täytyisi nukkua. Ei väsytä yhtään ja haluan vain olla nerokas. Katsoin Prozac Nation -leffan ja muutama lainaus sai tuntemaan olon ontoksi. Vain hetken. Päätin että osaan kirjoittaa paljon paremmin kuin ruman käännöksen tehnyt tyyppi, joka tekstitti elokuvan. Kirjoitin hahmon, jonka historia on neljä liuskaa. Siitä tuli enemmänkin luonneanalyysi. Ihmisestä joka on vasta 14-vuotias. Paljonkohan tulisi musta. Moneenko liuskaan tämä blogi mahtuisi. Montako kertaa olen itkenyt paskaa oloa. Ihmisiä. Äitiä. Itseäni. Rypenyt itsesäälissä. Tajusin yöllä että muillakin on elämä. Se vain tuntuu joskus kaukaiselta. Huomasin etten todellakaan ole kysellyt muiden kuulumisia, vaikka pitäisi. Pitäisi vain pitää turpansa kiinni ja yrittää olla ihminen. En halua olla itsekäs

Joskus mietin että johtuuko se se siitä ettei äiti luota muhun... Jos veli ei vastaa viikkoon puhelimeen, se ei oo milläänsäkään, mutta jos mä en vastaa kahteen päivään tai mun puhelin on kiinni, se on soittamassa jo huoltomiehelle. Ymmärtääkö se enemmän mitä se kertoo. Arvaako se mitä mä niinä päivänä mietin. Onko mun ja sen välillä oleva napanuora lopulta kuitenkin tiukempi kuin sen ja veljen. Mietin tänään sanooko se koskaan veljelle että en sitten millään jaksais sen kanssa. Vai sanooko se niin vain mulle kun puhutaan kahden. Juon pillimehua jotten menisi tupakalle. Unien jälkeen on uusi päivä. Uusi yritys. Poltin viimeksi viisi yli kolme. Olin jo neljätoista ja puoli tuntia ilman, kunnes en enää pystynyt ja poltin. Eikä se edes maistunut hyvältä. Pelkään tuottavani pettymyksiä. Kaikille. Itselleni. Eniten pelkään että joku saisi tietää miten monta pettymystä tuotan itselleni joka päivä. Oikeastaan mua ei edes väsytä. Mä vain tiedän että pitäisi nukkua jotta seuraavat pahim

Askartelin 1-vuotiskortin pienelle pojalle. Kokeilin perhosen tekemistä. Mulla on elämä. Oltiin Niksun ja sen veljen kanssa maanantaina syömässä. Ostin eilen kotilaatikoita jotta saatiin vähän tyhjennettyä tavaroita tasoilta. Tykkäsin ihan sairaasti tuosta väristä :) Tein tänään vähän "lounasta" (koska olen laiska...). Ehdin aloittaa "lounaani" syömisen, kun Niksu saapui ja... ... ja yllätti mut kebabin jämillä! Niksulla oli tosi nätti laastari. Niksun kanssa laitettiin eilen lapsiportti paikoilleen (viimeinkin!) Niksu oli Peppi Pitkätossu! Ja käytiin kaupassa ennen kuin Niksu lähti tuossa vähän aikaa sitten kotia. Pieni iltapala kera Disneyn Lentsikat. Ja tosiaan se äitienpäivä kortti, jonka teossa autoin Pikkuneitiä. Kirjoittelin myös lorun (viidessä minuutissa): "Lego-palikan sulle annan ja postit sulle aina kannan. Kännykän vien ja ruokas syön, valvotan joskus yön. Oot paras äiti maailmassa, kiitos e

Olen viime viikkoina kärsinyt huonosta hapenottokyvystä. Huomaan sen selvästi. Hengästyn helpommin, eikä se johdu pelkästä ylipainosta ja huonosta kunnosta. Olisi typerää väittää muuta. Olen kypsytellyt ajatusta tupakoinnin lopettamisesta. Kypsytellyt. Kuitenkin vasta eilen tulin todella ongelman äärelle kun huomasin olevani hereillä ainoastaan sen vuoksi että tuntui vaikealta hengittää. Päässä soi nauha: "Tiedät itsekin mistä se johtuu, tiedät että sille täytyy tehdä jotakin." Yritin olla ilman tupakkaa. Kokonaiset neljä ja puoli tuntia. Tiedän, olisin voinut pystyä parempaankin jos olisin sinnitellyt, mutta loppujen lopuksi taitaisi olla aika vierailla apteekissa ja etsiä jokin nikotiinivalmiste jolla vähän avittaa. Mutta, kuten sanoin. Ajatus kypsyy. Tiedän että kesä on mahdollisimman huono aika lopettaa, koska luultavasti ainakin koko kesäkuu menee enemmän tai vähemmän juhlistaessa kesää. Etenkin kun juhannusristeilykin on tulossa. Senhän nyt tietää miten siinä käy.

Aiemmassa kirjoituksessa avauduin mun katkeruudestani ala-asteaikoja kohtaan. Katselin vanhoja valokuvia, joita löysin IRC-gallerian tunnukseltani ja postailin niitä J:lle. --- J: ihana kuva sust toi 2009 ! tollasena mä muistan sut! K: Ja mä kuvittelin olevani kauhean lihava J: Pöh et todellakaan, sä vaan kehityit ekana murrosiässä. Se et on tissit ja lantio ei oo sitä et olis läski! K: Mä vaan luulin niin kun kerran mulkut sanoi niin J: nii-i teininä ei osannu itse ajatetella ja käyttää omia aivoja. Muiden mielipiteet vaikutti painavemmilta kuin omat K: Hmm ja se että se oli iskoistunut jo päähän. Kaipa sä uskot olevasi sellainen ku muut sanoo kun vasta silloin tajuat että sulla on kroppa. J: niii-i se on ihan normaali vaihe teini iässä et mene just noin. Koska yhteenkuuluvuuden ja "Laumaeläin" osa aivoista kehittyy just sillon ja haluu kuulua joukkoon, olla hyväksytty jne. Ne on kaik iha normaalei asioita, surullista vaan on se et niit uskoo mun ajatt

En ole nukkunut yöllä ollenkaan. Eikä oikeastaan edes väsytä. Jippii.  Lupailin teille kuvia sormiväriepisodista, joten täältä tulee kaksi kuvaa. Kuten aiemmikin, en julkaise kuvia Pikkuneidistä vaan sen saa N ihan itse tehdä halutessaan :) Kristan kättä oli hauska maalata. Valmiita pikku käsiä. Ja taiteilun jälkeen päästiin kylpyyn. Oli hauskaa kun vesi värjäytyi siniseksi. (Ja väriä löytyi ympäri kroppaa, kylppärin kaapinovesta ja äidin pyykeistä...) Upeita taideteoksia, joista yksi pääsi ihan jääkaapin oveenkin. Ja siis pakko vielä todeta, että kyllä, oli sottaista puuhaa.  Nopeana katsauksena: - Pikkuneiti vähän ihmetteli kun aloin siveltimellä (vesivärisivellin) levittämään väriä kädelle, mutta kesti minuutti ja sitten neiti innoissaan ojensi jo toista kättään. "Toinen!" - Vain kerran täytyi kieltää värin maistaminen - Muutaman kerran täytyi muistuttaa paperille maalaamisesta. - Monta kertaa täytyi muistuttaa ettei saa koskea muual

Tiistaina sain haettua äitienpäiväkortit kun Niksu raahasi mut ulos. Tänään (keskiviikkona) vietin pari tuntisen sormivärimaalauksen parissa. Tiistaina ehdin syömään vaikka ja mitä kun jotenkin se olo oli niin lahna ja inhosin itseäni sydämeni kyllyydestä. Puhuin J:n kanssa ala-astemuistoista ja vaikka kuinka inhoan katkeruutta, täytyy myöntää etten halua tavata niitä ihmisiä ja haluaisin vetää muutamaa ihmistä turpaan. Jos saisin aikakoneen nyt, pitäisin puoliani, olisin suorasanaisempi ja... Jättäisin ne kusipäät omaan arvoonsa. Etenkin sen tytön, joka kertoi mun olevan läski. Tai sen, joka sai mut inhoamaan kasvojani. Tai ne, jotka vittuili milloin vaatteista ja milloin mistäkin. Ja oikeadti ne oli ite vaan vitun... Paskiaisia jotka yritti tuhota mun elämän. Vieläpä edes tajuamatta sitä. Kiitti vitusti. Kuten sanoin, inhoan tätä tunnetta. Se on niin puhdasta katkeruutta. Pelkäsin etten jaksakaan tänään (keskiviikkona) lähteä. Ja täytyy myöntää että se oli työn takana. Olisin ha

Tänään ei onnistu mikään. Piti käydä ostamassa äitienpäiväkortti Mammalle ja äitille. En ole saanut aikaan. Sen sijaan olen syönyt kaiken mitä löysin ja nyt on huono olo. Ei huvita. En jaksa. Tahdon nukkua. Sammuttakaa aurinko.

Tää alkaa kuten viimeksikin. Ensimmäisen kerran jälkeen omat fiilikset on helpompi tunnistaa. Kun tietää että näin on käynyt aiemminkin ja se johti johonkin epämukavaan. 14. päivä on tarkoitus tehdä päiväreissu Poriin. Mikäli siis joku sattuu olemaan vapaana kello 12.00 - 15.30 välillä, saa ilmoitella. Kaipaan seuraa keskustan läheisyyteen. Veljen jalka on pahempi, eikä se mene lääkärille. Tunsin itseni tarpeelliseksi kun äiti soitti ja valitti kuinka veli ei suostu. Mun ja äidin ero on se, että mä käytän hävyttömästi sitä minkä tiedän saavan veljen liikkeelle. Oli sitten kyseessä rippikoulu, rahan lainaaminen tai lääkärille meno. Aina löytyy jokin motivaattori. Veli suostui astumaan Mehiläiseen mun kanssa. Minä hoidan taksit, minä hoidan ilmoittautumiset, minä hoidan puhumisenkin jos on pakko. Minä teen. Ja olen helvetin katkera siitä ettei kukaan tehdä mulle kun mä muutin pois kotoa. Ei kukaan matkustanut sitä varten kolmea tuntia vain siksi että mua jännitti mennä lääkäriin. Ku

Vappu sujui hiljaisesti. Niksun kanssa tehtiin keskiviikkona kanasalaattia. Auto meinasi ajaa päälle vanhalla Matkiksella. Ei mitään ihmeellistä. Eilen menin illaksi lapsenvahdiksi ja halusin ryövätä lasten foliopallot. En ryövännyt, mutta vähän teki mieli. Olin kotona vasta kymmentä vaille kuusi aamulla, koska jäin juttelemaan N:n kanssa isoista asioista. Keskiviikkona en jaksanut nousta sängystä. Kun Niksu tuli, menin avaamaan alushousut ja paita päällä, koska en vain jaksanut. Vasta puoli tuntia ennen kaupan sulkemista tuli kiire lähteä sinne, jotta saatiin salaattivermeet. Eilen en olisi noussut sängystä ellei N olisi soittanut. Tänään nousin vasta kuudelta (illalla) ja vain siksi että tiesin että ruokaostosten teko olisi erittäin terveellistä. Tein salaatin, lämmitin valmismakaronilaatikon ja söin macaroneja ensimmäistä kertaa elämässäni. Katsoin loppuun dokkarin: Stephen Fry - The Secret Life of the Maniac Depressive . Mietin pitäisikö suosiolla soittaa terveyskeskukseen ja y