Loppusyksyn tunnelmia
Kun nukkuu pääosin pari tuntia yössä, alkaa pää hajoa väjäämättä. Viimeisellä kouluviikolla työssäoppimisen alkaessa olin hermostua luokkakaverille, joka käski kokeilla melatoniinia. Tiedättehän sen tuskan, kun kaikki on kokeiltu mindfulnessista YouTuben unihypnooseihin ja siihen melatoniiniin? Jos ette, olkaa iloisia. Viimeisenä koulupäivänä terästäydyin ja selvisin jotenkin projektin esittelystä ennen kuin romahdin lähes täydellisesti kasaan ja opettaja lähetti lopulta kotiin koska hermostuin aivan naurettavista asioista, enkä jaksanut lukea tai kuunnella. Kun työssäoppiminen alkoi, opettaja oli mun mukana kaksi päivää. Ensimmäisen viikon jälkeen tiesin rakastavani kyseistä paikkaa. Aloin jopa lopulta toisella toppiviikolla nukkua. Se tuntui ihanalta. Ihmeeltä. Unirytmi on ollut vaihteleva, samoin unen määrä. Mutta olin selvinnyt. Kunnes tuli viimeinen viikko. Pelottava näyttösuunnitelman viimeisten osien toteutus. Romahdus. Ahdistus. Mutta muuten menee hyvin. Tapasin tänään sairaanh