Virhemarginaali

En oo kirjoittanut pitkään aikaan. Rehellisesti sanottuna olen kussut koko Ketipinor-jutun ja olen ties monettako päivää ilman. En vaan osaa tätä. Stressaa niin äärettömästi pakkaaminen ja muutto ja välillä ahdistaa aivan tajuttomasti ajatus siitä että on "pakko" muuttaa. Vaikka toisaalta olen myös onnellinen. Pääsen pois täältä, kaiken vanhan paskan keskeltä. Ehkä ihan hyvä että seuraava aika psykille on vasta 11. päivä. Ehdin ehkä vielä saada tän homman kasaan. Jotenkin on niin vaikea keskittyä lääkkeisiin, vuorokausirytmiin ja kaikkeen muuhun kun täytyisi pakata, hankkia pahvilaatikoita (luoja, ajatuskin ahdistaa) ja yrittää siivota tämä sotku. Sitten vielä muuttaa tavarat ja jättää tänne ne tärkeimmät joilla selviää loppu kuun. Hieman ajattelin että olisin täällä kuitenkin kuun loppumetreille koska on niin paljon asioita hoidettavana ja voisin opetella kulkemaan bussilla kaikessa rauhassa, jos joku vain viitsii tulla mukaan. En varmasti mene ensimmäisillä kerroilla yk

Pitäisi saada kahdessa viikossa tämä tavaramäärä tungettua pahvilaatikoihin. Pitäisi saada ensinnäkin lisää niitä laatikoita. Ja toisekseen olisi hyvä tietenkin tehdä asialle jotakin. Keittiö on kuitenkin nyt tyhjä. Viimeinkin. Enkä vieläkään näe minkäänlaista eroa muutti sitten 7 kilometrin tai 350 kilometrin päähän. Täysin sama tuska. Löysin (jälleen) vanhat vihot ja harkitsin hetken heitänkö ne pois vaiko en. Päädyin pakkaamaan ne uuteen, parempaan ja kestävämpään laatikkoon. Olisi ikävää heittää pois paloja omasta menneestä elämästä. Sen sijaan onnittelukortteja on joutanut menemään. Eihän kaikkea nyt voi mukanaan kantaa, vaikka kuinka haluaisi. Täytyisi käydä lelut läpi, heittää pois ne jotka ovat maailman turhimpia ja säilöä paremmin ne jotka ovat leikkikelpoisia. Äitikin on tuomassa lisää leluja huhtikuun puolessa välissä, joten ihan totta... Ei tarvitse säästää kaikkea. Tapasin maanantaina vuokranantajan ja vasta silloin pakkaaminen alkoi tuntua ehdottoman tärkeältä. Aiemmin ka

Aika on kulunut vauhdilla. Kirjaimellisesti. Olen viettänyt lähes kaksi viikkoa (melkein) liimautuneena roolipelin teksteihin ja ulkoasun hiomiseen. Nukkuminen on siis ollut erittäin epätasaista ja olen kolmesti valvonnut lähes puolitoista vuorokautta. En nuku enää ilman Ketipinoria. Etenkään hyvin. Annosta nostettiin ensin 100mg ja siitä nostin omatoimisesti 125mg. Jälkimmäinen aiheutti niin järjetöntä levottomuutta, että kaksi viikkoa sitten palasin takaisin sh:n suosituksesta. Nukun eikä levottomuus ole niin järjetön. Kunpa vain ymmärtäisin ottaa joka ilta. Kävin jonkin verran ylikierroksilla, mutta oikeastaan keskittyminen kirjoittamiseen (tavallaan) rauhoitti. Ainakin ulkopuolisten silmin. Päässä sen sijaan kävi järjetön kaaos ja toisinaan Ketipinorinkaan vaikutus ei rauhoittanut kuin tuntien päästä. Jippii. Ystävänpäivänä kävin JG:n ja pikkuherran kanssa keskustassa "ystävänpäiväkaffella". Paikalla oli niin Punaista ristiä kuin pelastuslaitosta ja vaaliehdokkaita. Ihmet

Tavallaan menee lujaa ja toisaalta ei kuitenkaan. En ottanut Ketiä, joten valvon. Yllätys yllätys. Tuleva muutto stressaa hengiltä. Kaksi viikkoa on mennyt ihan sumussa. Pikkuneitiä, kirjoittamista, Pikkuneitiä, kirjoittamista, ystävänpäiväkahvia, kirjoittamista. Liian monta valvottua yötä. En käsitä miten voi olla niin vaikeaa mennä nukkumaan. Ahdistaa ihan tajuttomasti ja sitten se lopulta menee ohi. Ja tulee taas. Haluan tehdä kaikkea. Ainoastaan järki kieltää nousemasta nyt ylös sängystä. On yö ja aika nukkua. Vittusaatana.

Hutskikäynti jäi välistä. Enkä tietenkään peruuttanut sitä. Ahdistaa ja väsyttää enkä jaksaisi tehdä mitään. Kaks viikkoa jotenkin mennyt. Kirjoittaen ja valvoen. Nyt loppui energia. Täysin. Meen takaisin sänkyyn.

Ehdin nukkua 1,5 tuntia. Iltapäivällä sh:n luona juttelemassa arkipäiväisyyksistä sekä Ketipinorin sivuoireesta, joka vaikeuttaa nukkumista. Levottomat jalat ei ole ainoa ongelma. En vaan jaksa olla paikoillani. Jippii. Siitä sitten melkein puolijuoksua, jotta ehdin heittäytyä Martin (se on edelleenkin auto) kyytiin ja siitä leikkimään mukulan kanssa - en tiedä mitä - ja ulkoilemaan. Tultiin sisälle joskus kymmentä vaille kahdeksan ja mentiin sitten suklaamunan rippeiden syömisen jälkeen kylpyyn, suihkuun, hampipesulle (en oo pitkään aikaan jauhanut näin paljon hammaspeikoista), iltapalalle ja iltasadulle. Muksu ilmoitti puoli kymmeneltä menevänsä nukkumaan, etsittiin unilelua (ja soitettiin äidille kun sitä ei löytynyt) ja mukula sammui. Jeejee. Katsoin Disney Channelia, Maleficientin ja jonkun muun leffan ennen kuin alkoi oikeasti väsyttää. Sammahdin sohvalle ja heräsin kun muksun isukki tuli kotiin seitsemältä, mukula heräsi ja yritin jotenkin selvitä omasta horroksestani. Lähd

Eilinen meni mukulan kanssa, yllättävän hyvin. En jaksanut kieltää sohvalla hyppimistä, koska väsytti. Tuntuu etten oo ehtinyt tekemään mitään ja silti paljon. Ihmisten kanssa jutteleminen on jäänyt vähemmälle, koska en uskalla vielä iloita muutosta ja olen toisaalta järjettömän peloissanikin siitä. Anteeksi siis että olen epäsosiaalinen. Ehkä tilanne muuttuu kun saan vuokrasopimuksen käteen. Tai viimeistään huhtikuussa. Sori, sori, sori. En oikeasti jaksa keskittyä muuhun kuin tähän. Nyt pitäisi laittaa vaatteet päälle ja lähteä Niksun kanssa Heseen. Eilen ei jalat tuntuneet oudoilta. Johtuikohan väsymyksestä tai siitä että 125mg on sopiva määrä. Nukuin johonkin kymmeneen-yhteentoista saakka ja makoilin vielä aikani sängyssä. Täytyy tänään käydä apteekissa. Oikeesti.

Väsyttää. Eilen puhuin toivottavasti tulevan vuokranantajan kanssa ja riehuin mukulan kanssa. Tänään kävin vakuutusyhtiössä, kirjoitin henkilötakauspaperin ja lähetin ne äidille Turkuun. En oikein jaksa tehdä mitään. Milja kertoi että mun jalkaoireet johtuu siitä että mulla on levottomat jalat. Voi vitun vitti. Eilenkin nukahtaminen kesti kaksi tuntia. Jotenkin on ihan loppu ja silti täytyy vaan jaksaa. Unohdin käydä apteekissa...

Nukkuminen vähän venähti ku jalat tuntui oudolta. Oli pakko liikutta niitä mukamas. En tiiä mikä niissä on. Heräsin vasta 15.25. Heräsin kerran joskus aamupäivästä mutta väsytti, niin jatkoin unia.