Virhemarginaali

Toinen viikko lähenee loppuaan. Tällä viikolla on tullut ensimmäinen energiatason lasku. Onneksi on asuntola ja melko vähän tunteja. Olen yhäkin sitä mieltä että koulu on kivaa ja suurin osa tunneista on mielenkiintoisia siitäkin huolimatta että valitan typeristä englannin tehtävistä tai aivan turhasta opo-tuokiosta. Ainoa todellinen tuskan aihe on ikäero muihin opiskelijoihin. Luokalla on parikymppisiä, joiden kanssa tulen kyllä juttuun, mutta asuntolaelämä onkin asia erikseen. En osaa olla yhtä riehakas enkä ymmärrä poikaystävä/pojatonihaniaihQ- juttuja enää niin hyvin kuin joskus aiemmin. Ei sillä että olisin ymmärtänyt silloinkaan kovin hyvin. Olisi suora vale väittää etten nauttisi tästä ylemmyyden tunteesta, mutta tuntuu vähän yksinäiseltä kun ei ole ketään joka ymmärtää tiettyjä aikuiselämän realiteetteja. Tuntuu typerältä silti valittaa koska ikävistä tilanteista/tunteista huolimatta viihdyn täällä. Pysyn paremmin tolkuissani säännöllisten ruoka-aikojen, koulun ja lepoaikojen a

Ensimmäiset opiskeluviikko on puolessa välissä. Takki on aika tyhjä. On yllättävän raskasta opiskella neljän vuoden tauon jälkeen. Tuntuu aivan ihmeelliseltä istua tunneilla, olla aktiivinen ja yrittää luoda uusia ihmissuhteita, kun ei tunne ketään ennestään. Asuntola ei ole lainkaan niin paha juttu kuin kuvittelin. Mulla on kiva kämppis, joka auttoi mut kivasti alkuun tässä hommassa. Osaan jo kulkea ilman karttaa lähi-Siwaan. Wuhuu. Olen hirvittävän väsynyt, niin koulusta kuin asioiden hoitamisestakin. Mutta tuntuu silti hyvältä. Tämä tuntuu "siltä oikealta jutulta". Etenkin eilisen liikkatunnin jälkeen (parantelen itseäni yhä). Tietenkin on huonoja juttujakin, mutta lohdullista on että niitä on vähemmän kuin hyviä. Ja erityisen iloinen olen siitä että uskon tämän koulun olevan sopivampi mulle kuin Helsingin alueen vastaava, joka oli jonkin verran isompi koulu. Olen ylpeä ylpeä siitä että olen ihan yksin hoitanut asioitani. Soittanut puheluita, jutellut opettajien kanssa ja

Kuten otsikossa lukee. Tuolta tuntui tiistai-iltapäivänä kun sain puhelinsoiton. Vanhat lukijat muistavat kenties postaukseni pääsykokeista joihin osallistuin. Helsingin seudun sijaan soittaja oli Keski-Suomesta (jonne olin varasijalla kymmenen). Kahden tunnin panikoinnin ja mietinnän sekä J:n psyykkauksen jälkeen soitin takaisin ja ilmoitin ottavani opiskelupaikan vastaan. Tiistain jälkeen olen nukkunut ja syönyt huonosti, itkenyt, nauranut ja ollut kiitollinen. Aluksi muutto kolmensadan kilometrin päähän tuntui sulalta mahdottomuudelta mutta asiat ovat pikkuhiljaa järjestyneet. Jopa raha-asiat, vaikka hommaa vielä olisi. Maanantaina on tarkoitus aloittaa koulu, tai ainakin selvittää juoksevia asioita. Luojan kiitos, koululla on asuntola jossa voin majoittua ennen asunnon löytymistä. Eli näin lyhyesti sanoen, Kristasta tulee opiskelija. Olen pakannut, soitellut ympäriinsä, tarjonnut tavaroitani eteenpäin ja heittänyt paljon menemään. Koska on luultavaa että tuleva asuntoni on soluhuon

Pohdin heinäkuussa säästämistä ja sitä että onko se mahdollista näin pienillä tuloilla. Haaveilen yksiöstä keskustassa, sillä kaipaan liikkumisen vapautta enemmän kuin mitään. Tein Google Keepiin luonnoksen mahdollisista kuluista, mutta en ollut varma siitä kykenisinkö noudattamaan sitä. Asetin aloituspäiväksi elokuun ensimmäisen. Yllätyn yhä siitä miten vähän rahaa ruokaa menee, kun olen laskenut mitä voin ostaa. Toki pikkuneidin kyläily ja äitieläimen tuomat eväät riittivät itsellenikin pariksi päiväksi ja pakastimessa olevat ylijäämät auttoivat ensimmäisellä viikolla, joten jäin hieman plussalle (toisin sanoen sain tummaa Geishaa). Menojen laskeminen myös vaikuttaa ostopäätöksiini. Kannattaako ostaa tätä? Voisinko saada tämänkin tuotteen edullisemmin? Tarvitsenko tätä todella? Onko yksi suklaapatukka hintansa arvoinen? Kaupassa käynti on itseasiassa paljon helpompaa valmiin ostoslistan kanssa. Lisäksi, vaikka turhaa tuleekin ostettua, olen paljon tietoisempi siitä että tämä tuote ku