Virhemarginaali

Mä olen yrittänyt pitää pääni kiinni. Pääasiassa koska olen hieman jääräpäinen myöntämään etten pärjäisi tuon koiran kanssa, mutta nyt alan vain olla pisteessä etten tiedä mitä ihmettä teen. Vaikka kuinka jankataan samoja asioita, niin tuntuu että mikään ei vain muutu. Samaa asiaa eri tavoilla. Se, että täytyy aina katsoa mitä kello on ennen kuin lähdetään ulos. Ihan vain jottei ulkona ole paljon ihmisiä tai muita koiria. Se, että mikään tässä kämpässä ei saa olla rauhassa. Ja viime aikoina se, etten enää vain tiedä millä tavalla vielä voisi yrittää kokeilla että saisi sen kuuntelemaan. Inhottavinta kaikessa on se, että todellisuudessahan Vihtori on järjettömän kiltti. Se osaa olla tosi ihana ja söpö. Se osaa totella käskyjä eikä sitä voi missään nimessä sanoa tyhmäksi. Se on (pääasiassa) sisäsiisti, eikä hauku kun olen poissa kotoa. Mä olen miettinyt sitä mikä on sille parasta ja mikä mulle on parasta. Enkä mä oikeasti tiedä. Toisaalta mä tiedän että ainakin se on nyt saanut huomiota,

Ostin itselleni joululahjan... Tosin luen sen heti. Ja eh... Mulla on noi kyllä englanniksi. Ehehe. En jaksa selittää mitään koska on liian hyvä päivä. Olin labrassa ja diipadaapa. Moi.

Mä olen ryssinyt omat raha-asiani ihan loistavasti. Tosin, mulla on mahis selvitä tästä... Mutta sitten taas toisaalta on ihan sellainen olo että mitä hiton väliä sillä on vaikka menettäisinkin luottotietoni. En mä kuitenkaan ikinä saa mitään työpaikkaa. Ja ilman työpaikkaa en kuitenkaan saa mitään omaa asuntoakaan. Joten sinäänsä, mitä hiton väliä? Joojoo, järki sanoo että olen idiootti kun edes mietin mitään niin tyhmää, mutta oikeasti... Raah. En mä pärjää kuitenkaan yhdessäkään työpaikassa. Enkä mä edes osaa yhtään mitään hyödyllistä. Ja hitot jostain vuokra-asunnon saamisesta. Hitot hitot hitot. Täysi antisosiaalinen paska. En mä tiedä. Just nyt haluaisin vaan kuolla ihan vain... no, koska ei musta kuitenkaan tule yhtään mitään. Ei ainakaan tässä yhteiskunnassa.

Katon dokkaria valikoivasta puhumattomuudesta ja olen miettinyt taas kaikkia vanhoja juttuja. Ehkä hieman liikaakin. Molin ala-asteella hiljanen. Mä en koskaan viitannut tunnilla saati vastannut vaikka opettaja kysyi jotain. Mä en osallistunut liikuntatunneilla kuin vain joihinkin juttuihin. Mä en puhunut opettajille, enkä oikeastaan muutenkaan kauheasti aikuisille. Vain joillekin tietyille jotka lukeutui niihin "turvallisiin aikuisiin". Musta tuntuu aina että multa odotetaan täydellisyyttä. Että mun pitäisi olla täydellinen jotta mä kelpaisin. Osittain mä tiedän että se juttu on vain mun päässäni, mutta toisaalta ihmiset antaa ymmärtää hieman liiankin hyvin vaatimuksensa. Ja mun on aina niin helppoa unohtaa ne "saavutukset". Mä en halua mennä paikkoihin joissa multa odotetaan jotakin. Kun mä mietin tossa, niin mä en koskaan ole tuntenut että mein äiti olisi ollut musta ylpeä. En mä tiedä, voi olla että se on ollutkin, mutta mä en vain muista tai ole huomannut sitä.

Tein persoonallisuustestin joka osui hämmästyttävän oikeaan. Toisaalta tuli sellainen olo etten tahdo myöntää että olisin tuollainen, mutta joo... Oma tulokseni . Puolentoista tunnin päästä olisi lähtö sinne Triangeliin. Siitä siis myöhemmin lisää. PS. Tämäkin vielä .

Just nyt tuntuu siltä että oon ihan yksin. Vaikka eilen olinkin JG:n kanssa kaupungilla ja N:n luona kahvilla. Mietin illalla kun en saanut nukuttua että mitä ihmettä teen tän kaiken kanssa. Olisi tänään pitänyt viedä soskapaperit, mutta... En jaksanut. En vain jaksaisi lähteä taas mihinkään ja haluan olla vaan kotona. Vaikka toisaalta ei ole mitään tekemistä. Ihmissuhdejutut on kamalan hankalia ja joskus tuntee niin ristiriitaisia tunteita, vaikka pitäisi olla iloinen toisen puolesta. Huomenna pitäisi mennä tsekkailemaan kuraattorin kanssa sitä Triangelia. Ja P:kin soitti. En tiedä miksi, koska ei sillä ollut mitään sellaistakaan asiaa. Totesi vain kuinka "innostuneelta" kuulostan. No älä. Mun kaikki ongelmat oikeasti ratkeaisi jollain hiton lottovoitolla... Ai niin, mähän en lottoa... Dääm. Kaikki on hyvin, muttei kuitenkaan. Tänään taas vain ärsyttää olla minä.

1. Kotijumppaillessani (hyvin harvoin nykyään) soitan jostain syystä ylensä Ti-Ti Nallea, Muumia, Fröbelinpalikoita ja Smurffeja. 2. En viihdy hameissa tai mekoissa. Jotenkin päädyn aina istumaan haarat levällään kuitenkin. 3. Lenkkarit ympäri vuoden. Ainoat kengät jotka tuntuvat sopivan jalkaan. Mieluiten tietenkin Adidakset. 4. Projektit on mun juttu. Tehdään joku projekti niin jaksan olla yllättävän pitkäjänteinen. Puhutaan elämäntapamuutoksesta/muusta muutoksesta/laihduttamisesta niin se kusee heti ensimmäisellä viikolla. 5. Rakastan kaikkea suolaista jopa enemmän kuin makeaa. 6. Koukussa kokikseen. 7. Kirjoitan/piirrän käteeni kaikkea turhaa aina silloin kun paperia ei ole lähistöllä. 8. Vihaan kesää. 9. Olen jokseenkin päässyt eroon suklaanhimostani. 10. Ärsyttää kun kaikki roolipelipaikat jumittavat. 11. En voi sietää tiskaamista. Vihaan, vihaan, vihaan. 12. Rakastan yrttivoilla täytettyjä pakastepatonkeja, tonnikalapatonkeja, Lidlin pitsapatonkeja ja tuorejuustotäytettyjä jauhe

Heräsi omakin mielenkiinto kun luki Chuukon hakusanoja. Ja koska olen äärettömän laiska, nappasin vain kuvan hakusanoista, joiden kautta ihmiset ovat eksyneet blogiini/PJ-projektiini. Ainiin, Vihtori täytti lauantaina kolme vuotta!

Postilaatikossa odotti postin saapumisilmoitus. Paketti Axellukselta . Pikkuinen paketti paljasti kolme tuotetta testailtavaksi ja olen itseasiassa aika iloinen näistä, sillä paketistahan paljastui: Sana-Solin vahva D3-vitamiini 25 µg -purutablettipakkaus , joka olikin jo tuttu, tosin itse olin ostanut 10 µg- paketin joskus puolitoista vuotta sitten. Appelsiininmakuinen. Tosin maistuu ihan liikaa karkille tällaisen sokeriaddiktin mielestä. Nyt en viitsi kuitenkaan tätä testailla koska tuo Möllerkin sisältää D3-vitamiinia. Tykkään kyllä muutenkin Sana-Solin tuotteista, aikamonella on varmaan tuttu se monivitamiinilitku, jota sai lusikallisen. Jo muksuna olisin voinut vetäistä koko pullon kerralla. Onneksi äitini on fiksu ja osasi piilottaa sen. Lisäksi tuli kivat Sana-Sol logolla varustetut korvikset. Jeejee. Mulla ei tosiaan ole kuin nämä pääkallot nyt. Ja sitten saapui ihan mullekin uusi Sana-sol maitohappobakteeri . Vaniljanmakuinen. Kaikki tietää että rakastan vaniljaa. Nam. Tosin s

Mä olen onnellinen siitä ettei mun tarvitse enää mennä kouluun. Mutta toisaalta mua pelottaa se etten tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Mä en tiedä mitä mä tekisin, koska loppujen lopuksi mä en ole kuitenkaan ihan varma siitä mitä mä tahdon. Tuntuu että oikeasti mulla ei ole mitään suunnitelmaa siitä mitä mä tahtoisin tehdä tai... mulla ei ole edes minkäänlaista päämäärää. "Aristophanes once wrote, roughly translated; "Youth ages, immaturity is outgrown, ignorance can be educated, and drunkenness sobered, but STUPID lasts forever."" - William Hundert - The Emperor's Club "The worth of a life is not determined by a single failure or a solitary success." - William Hundert - The Emperor's Club Pitäisi tehdä miljoona asiaa enkä saa tehtyä yhtäkään. En jaksa. En tahdo soittaa minnekään. En tahdo täyttää mitään papereita. Tahdon vaan nukkua.

Tää päivä on ollut samaan aikaan kaaoottinen ja silti kuitenkin olen nyt menossa nukkumaan hyväntuulisena. Olin kuraattorilla. Kirjoitin eropaperit ja olin samaan aikaan helpottunut että myös vähän pettynyt. Pääasiassa itseeni. Mä yritin puhua että mitä mä tahtoisin, mutta jotenkin kaikki puhui ihan toisenlaisista asioista ja en saanut kerrottua mitään, eikä kukaan kuunnellut. Se kuraattori kävi mun hermoille, joten onneksi P saapui paikalle. Mun ketutuskäyrä laski heti muutaman asteen. Mun pitäisi nyt ensiviikolla ehkä mennä tutustumaan Triangelin ja Jupiterin toimintaan. Lisäksi olisi tarkoitus sitten käydä Klaarassa tai Horisontissa, riippuen siitä kumpaan ne ottaa mut, koska se on vähän epävarma se Horisontti. ... Ja minä? Mä en ole kauhean innoissani. Mulla oli huono aamu, yläselkä, hartiat ja niska oli tajuttoman kipeät ja muutenkin väsytti. Mä yritin kertoa että se on sama vaikka mun pitäisi mennä Jupiteriin. Se on ihan sama puhutaanko koulusta vai jostain työpajapaskasta. Ei mi

Olin JG:n kanssa kahvilla. Samalla tuli ostettua kirja ja korvakorut, viimeinkin. Tuo kirja tarttui vain käteen ja pakko se oli Suomalaisesta rahdata mukaan 35€:n hinnasta huolimatta. Ja nuo korvakorut yrittävät tuossa kuvassa esittää pääkalloa, mutta koska pasha pokkari ei rakasta mua niin ei sitten... Oikeastaan olen pääasiassa vain utelias tuota kirjaa kohtaan. Mutta eikö se uteliaisuus ollut ihan hyvä syy? Ja kysympähän vain että miksi helvetissä ihmisten on laitettava jalkaansa pillifarkut, jotka sopivat huonosti ja näyttävät erityisen raivostuttavilta tavallisten kenkien kanssa kun lahkeet tulevat esiin tyhmästi. Saapikkaiden ja nilkkureiden kanssa ne on vielä ihan siedettävät, mutta raah... ... ja voisitte joskus katsoa ettette muistuta sateenkaarta. Eh, olen toki paras puhumaan pukeutumisesta omalla tyylitajullani... Eh... Hain sitten sen koululääkärin kirjoittaman lääkkeen. Enpä oikein usko että tästä mitään tulee. Nuo pillerit on nukahtamislääkkeitä. Mä tarvitsisin tällä hetk

Mä tarvitsen suurimmaksi osaksi jokaiselle tekstille oman musiikin. Sori A, en mene näitä sun toiveita nähtävästi sitten ihan järjestyksessä kuten aluksi piti. (Muillekin tiedoksi, mulla on randomeita postaustoiveita vielä monenmonta, en vain ole jaksanut kirjoittaa niitä tuonne Toivotaan-osioon). 1. Arttu Wiskari - Tuntematon potilas - Paljain jaloin 2. Samuli Edelmann - Ei mitään hätää - Paljain jaloin 3. Skylar Grey - Love The Way You Lie 4. Happoradio - Ottaisitko silti minut? - Paljain jaloin 5. Kaija Koo - Miltä se tuntuu 6. Creamy - Help I'm a Fish 7. Ich Troje - Zobacz, ze ja 8. Celtic Woman - At the Ceili 9. Delain - Control the Storm 10. Nightwish - Song Of Myself - Paljain jaloin

P soitteli. Tänään... huomenna... tänään apteekkiin hakemaan se resepti. En enää muista sen lääkkeen nimeä, mutta kokeillaan nyt sitten. Tarkoitus olisi kai kaksi viikkoa nyt olla kokeilulla. Mua aina vaan vähän epäilyttää noi jutut. Lisäksi mulla on perjantaina aika kuraattorille. Ihan suoraan sanottuna mä menen mielummin P:n kanssa juttelemaan, koska se on kiva. Tai no, on se välillä ärsyttävä, mutta sen kanssa on kuitenkin ihan okei puhua, vaikkei sekään mun pään sisään pääse kuten EH pääsi. Ei saisi verrata. Tiedän. Olin jo valmis tekemään Vihtorista karvahatun aamulla. Oltiin oltu ulkona ja tunti pari sen jälkeen herra oli sitten kusaissut sille mun IcePeakin takille. Kiitti vaan ihan helvetisti! Mä tosiaan arvostan. Kokeilin ministi jääkausisysteemiä ja hassua kyllä se pelitti jollain tasolla. Kyllä me tapeltiin aamusta mun sängystä ja siis... ihan kirjaimellisesti tapeltiin. Voitin. Koska olen ovelampi. Mulla alkaa olemaan mitta täynnä näitä aaseja. Nukuin tosiaan päikkärit ja h

Mikäli et kestä mitään tekstiä liittyen seksiin tai seksuaalisuuteen, ole hyvä ja jätä lukematta. Mun oli tarkoitus oikeastaan kirjoittaa seksuaalisuusjutuista, mutta jostain syystä en saa aikaiseksi mitään. Kaikki sanavalinnat tuntuu jotenkin vääriltä ja saa mut kuulostamaan jokseenkin hieman vajaalta. Joo, ei pitäisi välittää siitä, mutta toisaalta mulle on jollakin tapaa aina opetettu että seksistä/seksuaalisuudesta puhumisessa on jotain sellaista, mistä ei vain puhuta avoimesti. Vaikka toisaalta se on normaali asia. Toisaalta. JH aikoinaan joutui mulle vääntämään sen rautalangasta enkä voi väittää että mä olisin tähänkään mennessä oppinut yhtään sen paremmin hyväksymään sitä osaa itsestäni. J:n kanssa joskus puhuttiin aiheesta jonkin verran ja pääasiassa tulin tulokseen että seksin harrastaminen on pääasiassa mulle itselleni toisen miellyttämistä. Mä en saa siitä kovinkaan paljoa iloa. Suurimmaksi osaksi musta tuntuu että mä olen vain esine, jolla omat tarpeet voi tyydyttää. Ehkä s

Olin eilen P:n kanssa juttelemassa. Ei paljoakaan nyt tullut selvyyttä mihinkään, mutta jotain ainakin on tapahtunut. Luultavimmin joudun taas kokeilemaan jonkinlaista mielialalääkitystä kuulemma. Mulla ei ole vain vielä yhdestäkään hyviä kokemuksia, joten hieman aina epäilyttää nämä jutut. Puhuttiin äiti-tytär-jutuista. Mä tiedän ettei mun pitäisi laittaa niin paljon painoa sille mitä äiti sanoo. Mä olen aikuinen ja mun täytyy tehdä niin kuin mulle itselleni on parhaaksi. Äidillä on vaan paha tapa puuttua mun asioihin ja marmattaa ja painostaa, vaikkei se enää todellakaan tiedä mikä on tilanne. Triangeli olisi mun ensimmäinen vaihtoehto. Koulusta tuskin tulee yhtikäs mitään. Ei se ole tähänkään asti sujunut. P myös kannatti Triangelia (ketuttaa kun olin sinne jonossa ja muar...). Tarkoitushan on saada mut takaisin kouluun tai työelämään. Kunhan mä ensin pärjäisin siellä. PJ-projekti on muuttanut ihan omaan osoitteeseensa , koska se ratkaisee osittain mun ulkoasuongelmaani. Blogin ei t

Kaikki oli sekavaa. Hän istuu sohvalla ja asettelee pehmoeläimiä pöydälle, muttei jaksa keskittyä. Hanna istuu hiljaa häntä vastapäätä. Odotushuoneen äänet kuuluvat huoneeseen asti. Milla hypistelee mustaa poolokauluksista puseroaan ja liikuttelee Elli Elefanttia sinne tänne. "Ne ei vain ymmärrä että teit palveluksen" , naukuva ääni kehrää ja Milla on samaa mieltä. Eivät ne ymmärrä miten raivostuttavaa on kuunnella koko yö ja päivä rottien kuljeskelua seinien sisällä. Se raastaa hermoja. Kaikilla muilla täytyy olla huono kuulo. "Tai sitten olet hullu hullu hullu hullu hullu hullu..." Ole hiljaa. Ole jo hiljaa. "No, mites sun joulu meni?" Hanna kysyy lopulta. "Hyvin", Milla vastaa ja tuijottaa Heikki Hirveä ja teekuppia. "Olitteko te kotona?" "Johanneksen vanhemmilla." "Ai, no se oli varmasti mukavaa." "Joo." Johannes on vieläkin vihainen. Soittaa sitä bändiä jolla on yksi ainut biisi josta hän pitää. Joha

Seinissä rapisee. Ne kuiskailevat irtonaisia sanoja, jotka eivät liity mihinkään. "Liittyväthän. Tiedät sen, muru". Ei, eivät liity. Kuuntele vaikka. Eivät liity mihinkään. "Teillä ihmisillä on tapana kieltää kaikki. Typerää ajanhaaskausta... Nam, tuon seinän takana on rotta..." Johannes sai joululahjaksi porakoneen. Entä jos kokeilisi sillä? "Hyvä idea, pulskia herkullisia rottia. Nam!." Milla oli ollut rauhallinen viimeiset pari päivää, Johannes mietti ja pysähtyy liikennevaloihin. Joulu oli sujunut melko hyvin, vaikka hänestä tuntui ettei hän vieläkään tiennyt kaikkea. Äiti oli kannustanut olemaan kärsivällinen, sillä luovuttaminen ei ratkaisisi mitään. Johannes huokaa ja pohtii onko Milla tehnyt ruoan valmiiksi. Jos kaikki olisi kuten ennen, olisi turha edes unelmoida siitä, mutta viime aikoina kaikki ei ollut todellakaan sujunut kuten ennen. Johannes on huomannut miettävänsä usein, ettei jaksa enää. Että jotakin mitä ennen heidän välillään oli, puuttu

Milla muistaa sen joulun, jona Matias sai oman rattikelkan. Hän oli niin kateellinen, sillä hänellä oli vain se punainen pulkka, se joka ei koskaan liukunut niin hyvin mäkeä alas kuten toisten pulkat. Isä joi jouluisin lasin punaviiniä. Se haisi pahalta. Ja mummo lähetti aina joululahjaksi villasukat jotka kutittivat. Ja kaikkialla tuoksui joulu. Milla ei muista yhtäkään joulua viimeisen kymmenen vuoden aikana, joka olisi tuntunut joululta. Hän pukee villasukat jalkaansa ja tassuttelee hiljaa keittiöön. Johanneksen äiti on laittanut kinkun uuniin ja liedellä porisee puurokattila. Äiti ei koskaan paistanut kinkkua itse. "Kinkku on possua. Pienet possut ovat hyviä" , seinät naurahtelevat. Ulkona on vielä pimeää ja ikkunalaudalla palaa tuikkukynttilöitä astioissaan. Astioissa, jotka ovat liian uusia jotta ne tuntuisivat jouluisilta. Milla kävelee olohuoneeseen ja käpertyy sohvalle. Avaa television ja tuijottaa uutisia kunnes lastenohjelmat alkavat. Johanneksen vanhemmat ja Johan

En tiedä mitä teen tän blogin ulkoasun kanssa koska en ole mihinkään tyytyväinen. Voi kun osaisin itse tehdä Wordpressille ulkoasun. Elämä olisi huomattavasti helpompaa. Mutta kun ei niin täytyy tyytyä näihin valmiisiin. Lupaan että aamulla joskus seitsemän aikaan tuo PJ:n luku on valmis ja julkaisen sen. Oikeasti lupaan. Puolet jo valmiina. Iskä lähettää kuulemma keskiviikkona mulle sen digiboksin, tosin mä odotan kauhulla sitä kun se pitäisi asentaa ja osaanko mä sellaista käyttää. Mä kyllä tosin luulen että suurimmaksi osaksi se jää aika vähälle se käyttäminen. Mä en ole koskaan ollut erityisen hyvä katsomaan telkkaria. En jaksa keskittyä siihen. Paitsi niihin kavereiden mielestä tylsiin/ällöihin dokkareihin joskus hyvin hyvin harvoin. Olen tietokoneihmisiä. Tietokoneella saa ihan tarpeeksi kaikkea kivaa tehtyä ja kateltua. Pelasin eilen sitä Civilization V:tä... kahdeksan... yhdeksän tuntia. Kiitos J, et saa enää ikinä suositella hyviä pelejä. En tiedä oliko J silloin kuvioissa jo,

Mä en sinäänsä usko kummituksiin. Tai tavallaan joo, mutta tavallaan en. Mutta en osaa selittää tätä enää mitenkään ja hyihyihyi. Eilen mä istuin tässä tietokoneella iloisesti ja pelailin Civilization V:ta. Vihtori makoili sängyssä kuten tavallista ja tuijotteli mua. Mutta sitten se alkoi yhtäkkiä murisemaan ja haukahtelemaan ja se tuijotti johonkin mua päin. Tuli hieman creepy-olo, mutta koska se rauhoittui niin ei mitään. Sitten joskus kahden maissa (yöllä) lähdettiin käymään vielä ulkona. Oltiin molemmat alakerrassa niin yläkerrasta kuuluu kuin jotain olisi pudonnut. Siinä kun olet pimeässä asunnossa (eteisessä ei ollut valoja ja yläkerrassa vain telkkari ja tietokone päällä) se tuntui pelottavalta, mutta jotenkin vielä ajattelin että nojoo. Mutta kun tultiin takaisin niin mikään ei kyllä varmasti ollut tippunut mihinkään. Sitten tänään, käytiin tossa kahdeksan aikaa ulkona ja jälleen oltiin molemmat alakerrassa niin yläkerrasta kuuluu kuin Vihtorin ruokakippoa olis siirretty. Vihto

Kaksi päivää nyt oikeastaan vain satanut. Eikä mulla ole yksiäkään vedenkestäviä kenkiä. Hieno homma! Eilen odottelin koko iltapäivän ja illan että se sade hieman hellittäisi ja pääsisin kauppaan. Lopulta puoli kahdeksalta oli pakko lähteä. Valitettavasti oli jo pimeää ja niinpä huomasin olevani nilkkoja myöten keskellä jättimäistä vesilätäkköä... Kera Adidaksen juoksukenkien, jotka eivät sovellu lammikoissa uiskenteluun. Selvisin kaupasta ehjänä, mutta märkänä. Mutta seuraavaksi tietenkin se operaatio koiranulkoilutus. Koska Adidakset olivat märät, tungin vanhat Niket jalkaani... Ja kymmenen minuuttia ja jalat olivat litimärät. Ikään kuin se ei olisi riittänyt, loikkasi piski kauniisti vesilammikon ylitse, ja kyllä, veti minut keskelle lammikkoa. Arvostin Vihtorin avuliaisuutta kovasti. Sen lisäksi hän tietysti avusti hieman lisää "piilottaessaan" pissaansa ja potki ne kaikki kuraiset lehdet, ruohikot ja multapalat (veden kera) suoraan mun päälleni. Jeejee. Herralla tosin ol

Pari vanhaa kuvaa siitä kun Vihtori luuli saavansa postipaketin (se oli mun). Toisessa kuvassa mun iki-ihana tonttutyttöni. Älkää kysykö mistä se on, se on vaan aina ollut mun huoneessa jouluna enkä luovu siitä ikinä. Vihtori ei nähnyt tonttutytössä mitään kiinnostavaa. Pikapikapäivitys, koska mulla on eilisestä sade-episodista kerrottavaa joskus myöhemmin kun jaksan. Mutta nyt kun muistin nää kuvat niin... Olkaa hyvä. [gallery link="file" columns="2"]

Eniten mä pelkään omia ajatuksiani. Ja sitä että jonakin päivänä olisin oikeasti valmis toteuttamaan joitain niistä. N sanoi että se näkee PJ-projektin takana mun omat fiilikset. En tiedä näkeekö muut ihmiset ne fiilikset ja asiat. Mä tiedän että mun kaikissa teksteissä näkyy se. En osaa piilottaa niitä omia tunteita mihinkään. Joskus vain tuntuu siltä että sekoaa tän kaiken alle. Ettei tiedä mitä pitäisi ajatella ja mikä on normaalia. Mikä kuuluu "tähän ikään", mikä on sellaista "mitä monet muutkin ajattelee usein". Toisaalta jos näitä fiiliksiä ei olisi, en osaisi kirjoittaa niin hyvin. Silloin kun kaikki on okei, en saa aikaan mitään erityistä tekstiä. Ehkä tää kaikki on sen yhden jutun hinta. Ja mä valitsen aina vain kirjoittamisen silti. Koska toisaalta aina pelkään sitä että jos mä en "tuntisi mitään", en osaisi enää kirjoittaa. Vaikka mä en tiedä olenko mä keskivertoa parempi kirjoittamaan. Mulla on vain mun oma tyylini. Ei muuta. Mä en tiedä mitä m

Olisi pitänyt mennä kouluun. Olisi pitänyt oikeasti. Äiti valittaa ja mä mietin kuinka paljon helpommalla pääsisin jos en menisi ollenkaan enää. Mua hajottaa ja yritän kokoajan vain tehdä jotain. Katsoa leffaa, kuunnella musiikkia, leikkiä Vihtorin kanssa jottei tarvitse ajatella mitään. Mä en halua ajatella. JH olisi eilen halunnut puhua mun kanssa. Mä en tahdo puhua sen kanssa. Mä en tahdo puhua oikeastaan kenenkään kanssa. Tahdon vain nukkua nukkua nukkua. Silloin ei tarvitse ajatella mitään. Ei tarvitse miettiä mitä pitäisi tehdä tai mitä olisi pitänyt tehdä. Ei tarvitse miettiä vahingossa taas sitä miten paljon helpompaa ihmisillä olisi jos mua ei olisi. Iltaisin kaikki vaan tuntuu pahemmalta. Se, etten saa aikaiseksi oikeastaan yhtään mitään. Olen vain säälittävästi tässä ja... Niin. Olin katsomassa kenkiä. En löytänyt yksiäkään hyviä. Juuri sellaisia kuin olisin halunnut. Sen sijaan sitten ostin Bonesin 4. ja 5. tuotantokauden. Ja laitoin kenkärahat sivuun. Että jos vaikka löytä

Note to self: Älä lue feissarimokia, I waste so much time'a tai mitään muutakaan turhan koukuttavaa silloin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ylläolevat: I waste so much time .

En ollut koulussa. JH soitti yöllä ja puhuin sen kanssa. En tiedä miksi tahdon vastata sille. Miksi tahdon puhua sen kanssa. Paitsi siksi että voin sanoa sille asioita suoraan ja kettuilla sille eikä se välitä yhtään. Ehkä siksi. Ja siksi että on hieman ikävä toisaalta. En tiedä. En saisi miettiä asioita niin tarkkaan. Mulla on huomenna tapaaminen RO:n, kuraattorin ja osastonjohtajan kanssa. Poissaoloista. Mä mietin ja mietin enkä tiedä mitä tekisin. Jättääkö koulu vain kesken ja... jotain... lusmuta. En mä ainakaan näin sitä pääse läpi. Äiti kyseli joulusuunnitelmia ja mä sitten lopulta ilmoitin että taidan viettää joulun kahden piskin kanssa. Tai jos joku tahtoo sitten liittyä seuraan, niin siitä vaan, mutta en mä jaksa nyt ajatella mitään joulua. On niin paljon kaikkea muutakin vielä tässä. Kaikki tuntuu taas hieman ihansamalta. Kertokaa mulle joku kiva peli. Joku strategiapeli tai joku jonka voisin ostaa. Ei mitään liian vaikeeta. Harry Potter 1:ssä jumituin huispauskohtaan. Ketutt

Heräsin puoli tuntia liian myöhään. Kamala kiire suihkuun. Kun viimein saan heitettyä ripsiväriä ripsiin (ja samalla heitellyt Vihtorille pikaisesti luuta pari kertaa) yritän päästä kunnialla ulos koiran kanssa. Vihtorilla ei ole kiirettä ulos ja valjaita ei tarvitsisi muka laittaa. Kello on neljää minuuttia vaille yhdeksän. Jes. Hieno homma. Vihdoin ulkona. Sataa kaatamalla. Vihtori pysähtyy metrin välein kusemaan. Hieno homma. Lopulta raahaan sitä takaisin sisälle, koska aika loppuu kesken. Juuri kun ollaan pääsemässä ulko-ovelle niin eikö siellä toisella puolella katua ole toinen koira. Hieno homma. Ei, piski pidä pääsi kiinni. On kiire. Koira sisälle. Putsataan tassut. Käyt hakemassa laukun. Laitat kengät takaisin jalkaan. Muistat ettet antanutkaan koiralle ruokaa. Kengät pois. Takaisin ylös. Äkkiä lähtö. ... Ja olet varttia ennen tunnin alkua koulussa. Sori, en jaksa kirjoittaa kunnolla. En jaksa keskittyä. Väsyttää. Tahdon vain tuon piskin kanssa ulos ja sitten nukkumaan. Oli iha

... hyppytunnit. En viitsi opiskella toista (kolmatta) kertaa A-Englannin kurssia josta olen jo saanut kolmosen (ei-amiksille tiedoksi, 3 on paras arvosana). Ja sitten mietin että mitä teen kaksi kertaa viikossa kun nämä hypyt iskevät. Perhana. Onneksi aika kului lukiessa Ikisinkun blogia . Ja nyt opiskelemaan ahkerasti jotain ohjelmistojuttuja. En tiedä kiinnostaako, olen ahkerasti lintsannut tunneilta. P:n kanssa sovittiin aika josta se oli laittanut tekstiviestin. En muista milloin se aika on. Toivottavasti en ole poistanut tekstiviestiä. Tänään luvassa huikea kertomus mun mahtavasta aamusta... Mutta vasta kunhan pääsen kotia.

Jos mä todella kertoisin mitä kaikkea mä ajattelen... Mä pelkään miten hullun kuvan antaisin itsestäni. On vain niin paljon kaikkea mitä ei saa sanoa ääneen. Se ei vaan ole normaalia. Jollakin tavalla suututtaakin se miten ihmiset kuvittelee kaiken olevan niin yksinkertaista. Että "Ota itseäs niskasta kiinni" olisi kauhean yksinkertainen juttu. Kun kyse on niin monesta muustakin asiasta. Mä välillä pelkään sitä että pimahdan täysin. Mä olen niin väsynyt siihen että järjestän itse itseni näihin ongelmatilanteisiin. Olisi kivampaa jos ne ongelmat johtuisi jostain ulkopuolisesta jutusta, jolle mä en voi mitään. Mä olen liian vihainen itselleni siitä että olen taas tässä. Mä olen vihainen siitä että annan kaiken vain tapahtua. Ja vihainen siitä että mun päässä liikkuu asioita joita ei saisi liikkua. Vihainen siitä että mä olen katkera sellaisista asioista, jotka on tapahtuneet kauan sitten enkä osaa päästää vain irti ja antaa anteeksi. Iltaisin vaan tulee aina se fiilis, että ant