Virhemarginaali

Jo heti seuraavalla viikolla tapasin hoitajan. Olin valmistautunut siihen, ettei tapaamiseen menisi paljoakaan aikaa ja ehtisin hyvin kouluun, sillä valinnaiskurssin viimeinen viikko oli alkamassa. Yllätyin siis valtavasti kun hoitaja ilmestyi odotushuoneeseen Diva-testi kainalossaan. Testi sisältää kaksi osuutta; Tarkkaamattomuusoireet sekä Yliaktiivisuus- ja impulsiivisuusoireet. Kysymyksiin vastataan kahdella tavalla. Siten, onko oire esiintynyt aikuisena (vähintään puolen vuoden ajan) ja onko oire esiintynyt lapsena (5-12 ikävuoden aikana). Oireen tulee olla luonteenpiirteen kaltainen, eli pysyvä. Mutta jos ajatellaan 1990-luvun loppua ja 2000-luvun alkua, on melko selvää että ADHD:sta puhuttiin enemmänkin puissa kiipeilevien ja koulussa häiriköivien (poikien) juttuna. Sen lisäksi että hoitaja haastatteli minua, tulisi hänen myös haastatella lähiomaistani, eli tässä tapauksessa äitiäni. Aloitimme tarkkaamattomuusoireilla ja haastatteluosuuden tekemiseen meni lähes puolitoista tunti

Olin pitänyt bullet journalia jo puolitoista kuukautta. Ehdoton kalenteriennätykseni. Oli helmikuun puoliväli ja toiseksi viimeinen viikko valinnaisainekurssista. Unirytmini oli vinksallaan ja työllistin ryhmänohjaajaa, tämän joutuessa hakemaan minut kotoa kouluun. Häpesin silmät päästäni. Tapasin lääkärin uudelleen ja kerroin etten mitenkään ehtinyt nukkumaan 12-13 tuntia vuorokaudessa. Lääkärikin myönsi ettei se ollut tarkoituksenmukaista ja alkoi jo miettiä uutta lääkitystä tilalle kun uskaltauduin viimein sanomaan yhden monista epäilyistäni ääneen: "Oon miettinyt että oisko mahdollista että mulla ei ookaan bipoa vaan pelkkä ADHD?" Olin varma, että lääkäri tyrmäisi ajatukseni täysin. Olin kuitenkin valmistautunut jo etukäteen perustelemaan epäilyni. Diagnoosinteko vaiheessa olin toki masentunut. Olin ollut jo useamman vuoden. Mutta voisiko olla mahdollista että hypomaniaksi luulemamme oireet olivatkin vain normaalia ADHD-oireilua? Mutta ne pomppasivat silmille paljon selke

Mä haluaisin itkeä ja huutaa. Tuntuu ettei oo mitään paikkaa, jossa voisi sanoa just mitä haluaa. Aina täytyy miettiä miettiä miettiä. En halua mennä työssäoppimiseen. En vain yksinkertaisesti halua. Tuntuu etten tuu selviämään siitä. Mä en enää tiedä mistään mitään. Mitä enemmän tietää, sitä enemmän tajuaa miten vähän tietää mistään. Joskus mietin että jos oisin vaan käynyt Silverian loppuun, voisin olla yhtä idiootti kuin silloin ja ehkä kaikki ei lopulta sattuisi niin paljon. Loppujen lopuksi sen työn vastuu olisi niin paljon pienempi. Joo, tavallaan mä haluan vastuuta, mutta sit toisaalta ehkä olisi turvallisempaa vaan tehdä ruokaa ihmisille. Siellä ainakin saisi sanoa että vittu mä en kestä näitä vitun mulkkuja. Aina silloin kun tuntuu. Nyt tuntuu ettei voi sanoa mitään. Pitää ehkä alkaa vaan täyttää Virhemarginaalia, koska... Tätä ei näe kukaan. Ja silloin ei voi tulla huutoa siitä, että haluan vetää koko maailmaa turpaan. Väsyttää uskomattoman paljon. Äidin kaihileikka

Olin syönyt Olanzapinia kaksi viikkoa. En kestänyt enää jatkuvaa väsymystä joten lopetin lääkkeen lupia kyselemättä. Kun hoitaja soitti, esitin taitavasti syöneeni lääkettä koko ajan ja kerroin yhä jatkuvasta väsymyksestä, joka vaikeutti koulunkäyntiä. Hoitaja varasi lääkärille soittoajan seuraavaksi viikoksi. Samaan aikaan ryhmänohjaajani halusi teetättää minulle HOJKS:n. Suostuin, vaikkakin empien. Kerrottuani äidille, tämä soitti ryhmänohjaajalle ja halusi tietää mistä on kyse.  HOJKS, eli h enkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma , tehdään  oppimisvaikeuksien tai muun tuen tarpeen vuoksi. Tällä tavoin opettajalle myönnetään lisätunteja opiskelijan tukemiseen. Minun kohdallani oli kyse tuen tarpeesta esimerkiksi työssäoppimisten aikana. Syksyn työssäoppimisessa ryhmänohjaajani oli tullut ensimmäiseksi kahdeksi päiväksi mukaani työssäoppimispaikkaani sekä osallistunut toiminnanohjauksen näyttööni ns. henkisenä tukena. HOJKS siis antaisi opettajalle paremmat mahdol

Tapasin koulukuraattorin kuulumisten merkeissä. Keskustelimme työssäoppimisjaksosta, omista kommunikaatiotaidoistani sekä meneillään olevasta valinnaisainekurssista, joka tympi minua valtavasti. Siitäkin huolimatta että kurssin sisällöt toisaalta lukeutuivat vahvuuksiini. Entä jos kukaan muukaan ei usko? Mainitsin koulukuraattorille ADHD-epäilystäni. Yllätyin melkoisesti siitä, että kuraattorin mielestä ajatus oli mahdoton. "Sähän olet tosi vastuullinen ja hyvä koulussa", oli ensimmäinen repliikki keskustelussa. Yritin selittää että toki, osasin kyllä olla vastuullinen ja pärjäsin koulussa, mutta vain silloin kun olin tarpeeksi kiinnostunut ja innostunut. On totta, että esiinnyin koulussa melko vastuullisena. Jo äidinkielen opettaja ensimmäisenä vuonna huomautti että olen johtajatyyppiä. Pidän huolta aikatauluista ja siitä että asiat tulevat tehdyksi. Toimin vapaa-ajallani apuopettajana koululla pyörivän hankkeen "kokkikerhossa" sekä olen aktiivisesti mukana opiskel