Virhemarginaali

Aamulla mä ajattelen että tänään lähden käymään jossain. Mutta sitten kun voisi lähteä niin en saa vaan lähdettyä. Istun kotona, mietin roolipelijuttuja ja nukun ihmeaikoihin. Pitäisi siivota muttei huvita. Ei kiinnosta yhtään ottaa roskapussia käteen, kerätä roskia lattialta ja viedä ne ulos. En jaksa hakea edes postia. Enkä mä tiedä edes minkä takia se on taas niin vaikeaa. Suututtaa että tein kamalan ison työn kun tein Seiffin kotisivut ja Shirren kanssa saatiin ne paikoilleen. Eikä kukaan tuntunut kommentoivan mitään. Ei kukaan jolta olisin odottanut vähäsen jotakin. Ketään ei kiinnosta kun yritän puhua tekstien kirjoittamisesta ja paikan aktivoinnista. Enkä tiedä miksi se suututtaa niin kamalasti. Vaatii niin kauheasti mennä Vihtorin kanssa pihalle. En jaksaisi, vaikka toisaalta en mä ole väsynyt. En vaan saa lähdettyä. Nytkin olen kolme tuntia vain miettinyt että pitäisi mennä. Hitto. Ahdistaa taas vaihteeksi vaan ihan kaikki. Olisinpa joku muu.

Vanhat postaukset näkyvät nyt täällä. Kuvia ette saa, koska en viitsi tehdä melko turhaa työtä niiden esille laittoon, mutta ne jotka niitä vanhoja kaipasivat, saivat ne nyt. Pitäkää hauskaa.

Mä olen huono vastaanottamaan mitään positiivista. Mä olen huono kertomaan miten paljon jotkut ihmiset merkitsee, etenkin kun ne todella on eläneet mun kanssa. Nähneet asioita ja tuntevat kuinka ääliö/rasittava/ärsyttävä mä olen välillä. Mä luin sun vanhoja blogi tekstejä, ja sanon vaan sen, et vaikka sä olisit minkälainen tahansa, näyttäisit miltä tahansa, painaisit mitä tahansa, ni sä oot silti mun paras ystävä! <3  Joskus mua ahdistaa se mitä olen nyt mennyt tekemään. Miten suuren virheen mä olen tehnyt leikkiessäni tiettyjen asioiden kanssa. Mutta sitten toisaalta taas on sellainen olo että kaikki asiat järjestyy jotenkin. Jonakin päivänä mä löydän sen mun oman jutun, opiskelen, pääsen töihin, maksan velkani pois ja hankin lapsen. Viime päivät on jollakin tapaa... Tänä vuonna vain ei tuntunut millään tasolla joululta. Mä olen niin tottunut olemaan kotikodissa joulun perheen kesken, riitelemään veljen kanssa ja käymään yöllä Teboililla. Tänä vuonna olin kipeä, makasin kot

Joskus sitä vain tajuaa miten ihmeellisiin ihmisiin sitä onkaan tutustunut. Ja miten tärkeitä ne onkaan. Kiitos kun olette. Ja kiitos niille, jotka jaksaa lukea mun sekoiluani.

Yleinen naurunaihehan on aina kun äitini kertoo kavereilleni kuinka pienenä rakastin lahjojen sijaan lahjapaperia ja nauhoja. Vihtori osoitti aivan samoja taipumuksia. Herra sai avata ensimmäisen paketin puolenyön jälkeen ja niinpä avasin myös minä. Sitten ennen keskipäivää availtiin loput lahjat, koska tuntui itsestä kovin flunssaiselta. Vihtori sai pääasiassa märkäruokaa, lihatikkuja, lihaliuskoja, dentastixiä, kolme luuta, kaksi siankorvaa, jotka syötiin jo aikaisemmin ja tuon jättiluunsa. Lisäksi herra söi aamulla kinkkua ja riisipuuroa. Suurin osa noista lahjoista on mun itseostamiani, mutta käydään nyt läpi kuitenkin. Dermosilin suihkugeeliä, vaihtopäitä sähköhammasharjaan, kaksi koirankoulutus kirjaa (Kiskomatta paras ja Rauhoittavat signaalit), purkkaa, menkkasiteitä (Älkää kysykö, en todellakaan tiedä...), salmiakki-purkkaa, sagaformin alkoholimitan 2cl/4cl. Sitten kirjoja: Roald Dahlin Iso kiltti jätti, Kuka pelkää n

IHMISSUHTEET: 1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - No en ehkä ihan uutta mutta lähentynyt parin ihmisen kanssa. 2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Olen. Aika montakin asiaa, vaikka useimmiten tuntuu etten ole tehnyt mitään. 3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - En. 4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Niitä on oikeastaan tosi monta, mutta ehkä mainitsemisen arvoista on se että sain pitää kolmen päivän ikäistä tyttöä sylissäni ja se että J tuli käymään täällä ja tuntui kuin vasta hetki sitten oltaisi nähty kun kaikki vain... meni kuten ennenkin. 5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - En oikeastaan riitaantunut, enemmänkin etääntynyt. 6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana ? - Luultavasti kyllä. Jollakin tapaa joutunut ottamaan enemmän vastuuta siitä mitä on tehnyt ja kohdannut omia pelkojaan. Kyllä se muuttaa ihmistä. 7. Oletko lihonnut? - +20kg 8.

Voi luoja mikä yö. Aamuneljältä jotkut saatanan idiootit koputteli mun oveen. Tuloksena, että koira sai kauhean hepulin ja sain lähteä sen kanssa ulos kun se murisi vain kotona kun naapurit jutteli ja naureskeli. Mua hirveästi kiinnostaa kuunnella... Noh, kävin hakemassa nyt mun paketit. Mun uusi hiiri, hiirimatto ja näppäimistö on viimein perillä ja nää on aivan ihanat. Gigabyten. Oltiin eilen katsomassa JG:n kanssa se Salkkari-leffa. Sen äiti oli ihana ja maksoi meidät sinne. En odottanut paljoakaan, mutta ehkä juuri siksi yllätyinkin postiivisesti. En nyt sano että se mikään huippuleffa olisi ollut, mutta kyllä siinä sai nauraa, varsinkin mitä enemmän mentiin loppua kohden. Tammikuussa olisi tarkoitus päästä katsomaan Hobitti. Mun yksi lapsuuden leikkikaveri otti muhun yhteyttä Facebookissa ja olin aivan ihmeissäni, koska mun päässäni muut ihmiset ei vain koskaan kasva mihinkään ja olin ihan järkyttynyt että sekin tyttö on jo niin iso... Mä kun muistan sen pienenä sapar

Selaillessani blogeja olen kamalasti miettinyt mikä on se kultainen keskitie paljastellessa omaa henkilöllisyyttään, etenkin kun puhutaan melko henkilökohtaisia asioita sisältävästä blogista. Kaikenlaisia blogeja löytyy. Avoimempia ja sitten taas niitä joiden kirjoittajasta et tiedä paljoakaan. Tietysti jokainen määrittelee rajansa itse, mutta omalla kohdalla tuntuisi luonnottomalta kirjoittaa ilman että lukijat todella tietävät kuka kaiken tekstin ja ajatuksen takana on. Se, että paljastan ulkonäköni enkä salaile kuka olen, ehkä herättää kuitenkin enemmän luottamusta kaiken todellisuudesta kuin se etten kertoisi itsestäni oikeastaan mitään. Toki, kaikki arvaavat että ns. profiilikuvani on hitusen muokattu ja olen naamaani ehostanut, mutta kuitenkin olen minä. Näytän naamani, näytän kroppani. Moni ihminen, varsinkin Blogilistalta, eksyy tänne juuri tagin "laihduttaminen" kautta ja ehkä myöskin siksi on oikeasti hyvä näyttää etten todellakaan ole mikään langanlaiha teini

Koskaan aikaisemmin ei ole tuntunut niin hiljaiselta. Hän kiertää taloa hitain askelin. Miehensä hautajaisten jälkeen hän romahti, mutta viimein hän on ylhäällä. Sillä jos hän jotakin on oppinut, niin sen ettei koskaan saa luovuttaa helposti. Viimeiset neljä yötä ovat olleet pitkät kuin koko elämä. Lapset ja lapsenlapset parveilevat hänen luonaan vaikka hän tahtoo olla hetken yksin ja hengittää. Ilman Ramia hän ei osaa nukkua eikä syödä. Joskus tuntuu että ilman Ramia hänen on vaikea hengittää. Hän istuu aikansa keittiönpöydän äärellä, tyhjä kahvikuppi edessään. Rami pakotti hänet lopettamaan kahvin juonnin kymmenen vuotta sitten. Ja tottahan se oli, hän joi liikaa. Kaikki talossa muistuttaa miehestä, joka on lähtenyt ja jättänyt hänet yksin, muttei hän tahdo lähteä, vaikka tytärjoukkion mielestä talon myyminen olisi hyvä. Tämä on hänen kotinsa. Koti, jonka he perustivat yhdessä ja rakensivat vuosien mittaan omakseen, aivan kuten yhteisen elämänsä. Hän nousee katsomaan kaape

Ehkä loppujen lopuksi kyse ei ole siitä miten paljon on tehnyt, vaan miten paljon on tuntenut. Mä en löydä oikeita sanoja sille mitä tunnen nyt ja toisaalta tää on liian henkilökohtaista että kukaan voisi ymmärtää. Tää kaikki vaan on niin... Tahdon vaan sanoa että en mä ehkä olekaan niin yksin kuin mä olen aina uskonut.

Aina silloin tällöin syntyy vahingossa lähestulkoon hyvää tekstiä kun lyö päänsä yhteen... noh, toisen ropettajan kanssa. Alla on yksi ihan hauska esimerkki siitä, mitä joskus syntyy keskellä yötä, väsyneenä ja... No, ei keksitä tekosyitä sille että kaikki roolipelaajat on aina jotenkin vähän outoja. GURUN JA TUUTUN TARINA MERIROSVOISTA Olipa kerran upea merirosvolaiva nimeltään Kelluva Lautta. Sillä oli hyvä miehistö. Kapteeni Ewa Randall piti päivittäin teekutsuja, joihin jokaisen miehistön jäsenen tuli osallistua. Lisäksi hän oli opiskellut savumerkkejä joilla hän viestitteli ystävänsä Maakrapu-Ailinan kanssa. Kapteeni oli salaa naimisissa tähystäjä Rami Randallin kanssa. Ja salaisuushan se olikin. Perämiehinä toimivat Judita ja Joshua Randall, jotka eivät koskaan pystyneet tekemään mitään ilman pientä kahakkaa. Sen vuoksi kapteeni oli palkannut Henry Farradayn ja tämän Viuhuvan Ruoskan muistuttamaan perämiehille heidän tehtävänsä tärkeydestä. Keittiössä huhkivat Odessa ja Osca

Usein kun ottaa oikein kovasti elämä päähän niin mä kuvittelen että olen kolkytä kiloa kevyempi ja olen tehnyt jotain. Tehnyt jotain sellaista johon ei ihan kuka tahansa pystyisi. Sitten mä leikin seisovani tiettyjen ihmisten edessä kovin vaatimattomana vaikka tiedän että ne ihmiset ei koskaan pystyisi samaan. Ei se oikeasti edes auta mihinkään pahaan oloon, tulee vaan entistä pahempi olo kun se kupla puhkeaa. Mutta joskus vain täytyy saada leikkiä. Olisi vain joskus kivaa olla Joku. Sellainen joka on saavuttanut jotakin. Joku muu kuin se, josta puhutaan kuinka sillä ei ole ammattia, se ei harrasta mitään ja on muutenkin luuseri. Mä tiedän että mä menen liikaa tunteiden mukaan. On asioita, jotka voin ajatella järjellä. Ja voin jopa toimia niiden mukaan. Mutta sitten on asioita, jolloin vain en pysty kuuntelemaan järkeä. En pysty olemaan huomioimatta sitä ahdistusta/pahaa oloa yms ja... luovutan. Typerien juttujen takia. Mua pelottaa se, että joudun menemään työharjoitteluun. U

Suosittelen aluksi lukemaan seuraavan artikkelin ja erityisesti sen kommentit : Yle Uutiset - ”Kerrostalokyttääminen kohdistuu usein nuoriin ja nuoriin lapsiperheisiin” Mä olen koko elämäni asunut kerrostalossa, enkä tiedä siis tuosta omakotitaloasumisen riemusta paljoakaan. Olen tottunut niin meluaviin kuin äärimmäisen hiljaisiin naapureihin. Ja niihin jotka valittavat naurettavista asioista. Tällä hetkellä tiedän että pidän itse meteliä (soitan musiikkia, laulan, katson leffoja, teen ruokaa, käyn suihkussa) enkä pahemmin ole välittänyt vuorokauden ajasta, toki yhdentoista jälkeen hiljennän musiikkia, mutta sammutanko sen? En. En yleensä. Mutta juuri koska tiedostan itse että pidän meteliä, hyväksyn sen että naapuri pitää bileet tai pitää muuta möykkää jopa silloin kolmelta yöltä. Ja oikeastaan niihin elämisen ääniin lopulta turtuu. En edes kuule enää roskiksen kannen järkyttävää ääntä, mikä yleensä saa vieraat hätkähtämään kun naapurit vievät roskia. Tai siis, kun pidän itse

Mun viimeisimmät postaukset on olleet aika turhanpäiväistä lätinää. Mä joskus toivoisin että mulla olisi nauhuri joka nauhoittaisi mun ajatukset ja ihmiset voisi soittaa niitä ja kuulla niitä juttuja joita en saa sanottua ääneen vaikka haluaisin. Että ihmiset tietäisi asioita. Ja että mä välitän ja arvostan, vaikka mun on aina niin vaikeeta kertoa sitä, vaikkei siinä ole mitään hävettävää tai noloa. Sen pitäisi olla hieno juttu. Mutta mä en vain saa niitä juttuja ulos itsestäni. Vielä muutama viikko sitten musta tuntui ettei mistään tule mitään ja kaikki on yhtä sotkua. Niin tää kämppä kuin mun oma pääni. Mä en tiennyt mitä tehdä ja kaikki tuntui kauhean merkityksettömältä. Mutta jollakin tapaa sitä mukaa kun tätä kämppää on saatu kuntoon kahden "ulkopuolisen" ihmisen voimin, niin.. Jollakin tapaa elämä ei enää tunnu ihan niin merkityksettömältä. Mulla on aamulla lääkäri enkä saa millään nukuttua. Mä tiedän kyllä miten pitää toimia ja mitä siellä tapahtuu, mutta jollaki

Mulla oli suuren suuri päiväpeitto-ongelma, joka johtui pääasiassa päiväpeiton koosta. Koska tosiaanhan mikään "yleellinen" peitto ei sopinut, sillä tua täytyy saada kahtia kun tuon laittaa sohvaksi. (J tosin sanoi eilen illalla että sitä tuskin tulee tapahtumaan vähään aikaan... niin luulen minäkin.) Mutta päädyin sitten juuri 160 senttiseen tumman harmaaseen perustäkkiin, joka on sitten helppo taittaa kun vetää tuon pieneksi. (Älkää välittäkö niistä tiskeistä)

Nolottaa ihan kamalasti. Kävin heittämässä roskat ja huomasin sitten että avaimet oli jääneet sisälle. Tietenkin iloisesti ajattelin että noh, viime kertaisesta vahingosta viisastuneena olen puhelimiin tallentanut huoltomiehen numeron. Sitten tajusin että kännykkäkin on sisällä. Oli kivaa metsästää ihmisiä käytävällä ja pyytää puhelinta lainaksi, etenkin jos omistaa sen huoltomiehen numeron. Onneksi eräs nuori mies sitten pelasti mut pulasta ja huoltomieskin oli ihana ja viitsi odottaa että käyn hakemassa sille rahaa automaatilta. Ei olisi pitänyt nousta sängyssä, meikä nimittäin testaili sitä ihan yksikseen nyt kun J on kuvauskeikalla. Nyt vasta sitä tajusi miten riippuvainen onkaan puhelimestaan. Huh huh. Leivottiin tuossa edellispäivänä torttuja J:n kanssa ja eilen laiteltiin hieman lisää joulua tänne ja lisäksi Vihtori sai kaverikseen Albert-possun.

Millille sitten kelpasi Vihtorin luu Luuvaras! Voi vitsi kun oli kyllä hauskaa! Syötiin vähän Mango-sosetta. (Krista sotki, en minä! T. Huldis) Jotkut riehumiset siinä menossa Millillä ja Vihtorilla. Olen kauhean pelottava Vihtori ja syön tuon rotan. Silakka ja Stormossen. Puolet jo valmiina! Kello 01.40. Viimein valmista! Väsyttää! "En nyt ole ihan varma että mikä tää juttu on.  J:n kokoamispalvelu. Ei kokouspalvelu. Vieraat on juuri tätä varten! ATK-keskus Kisu! Vihtori katsoo leffoja. Eilen olin käymässä Ninnulla  ja herra Vihtorikin pääsi mukaan. Herra suhtautui Huldikseen ihan hyvin ja oli jakelemassa suukkoja. Milli sitten varasti Vihtorin luun, mutta ihme kyllä toista ei kiinnostanut pätkääkään. J tuli eilen! Jee! Ja koottiin mun sänky! Isompi jee! Ja mun tuoli ja pöytäkin saatiin koottua! ISO jee! Ja täällä on siistiä! MAAILMAN ISOIN JEE! Jajaja... Muutenkin jeejee. Mun eteisessä toimii nyt

Mä saan taas aikaan aina niin myöhään. Mutta olenpahan kuitenkin saanut aikaiseksi. Enää on oikeasti noiden roskien viemistä ulos ja pientä järjestelyä, joten ollaan iloisia. Ja näyttää paljon jouluisemmalta nyt! Alussa näytti tältä: Noh, ei nua laatikot ole vielä kadonneet mihinkään, ja huomatkaa tänään viimein saapunut rahi! Ah, ihanaa. Nyt J voit nukkua jossakin. Kunhan noi laatikot saisi pois ja... Noh, nuo sängyn osat tuskin lähtee mihinkään, mutta kunhan pöytä ja kirjahylly saadaan siirrettyä päittäin niin alkaa näyttää jo joltakin. Tänään olen kirjoitellut ja tulostellut tekstejä: Vieläkin puuttuu vaikka kuinka paljon, mutta onhan tämä jo alku. Lisäksi käydessäni kaupassa, mukaan tarttui kiva oloasu. Ja ei, en harjannut hiuksia, vaan freessinä juuri tulin suihkusta. Sitten hieman järjestelin pöytää ja lisäsin tonttutytön kirjahyllyyn. Sekä tuikkukipot, jotka sopii hienosti säilytyslootiini! Kiitos äiti! Ja oikeastaan ennen kaikkea tätä oti