Virhemarginaali

03.02.2012 Eniten pelottaa muiden ihmisten mielipiteet ja se mitä ajatellaan. Se, että joku arvioi kokoajan mitä teen. Kotona olen turvassa. Kukaan ei sano että teit sen ja sen huonosti. Kukaan ei sano että on väärin kun ei jaksa tiskata saati pukea päälleen. Kukaan ei patista ylös sängystä jossa on mukava olla. Kukaan ei pakota tekemään mitään tai järjestä yllätyksiä, joihin ei voi varautua. Tilanteita joita ei voi harjoitella. 16.02.2012 Mietin yöllä kun heräsin JAA:n kysymystä siitä mikä musta tulee isona. En tiedä vieläkään. Iso. Hemmetti olen seitsemän kuukauden päästä 21 enkä tiedä mistään mitään. En edes tiedä mikä kiinnostaisi ja mikä olisi sellaista että jaksaisin edes käydä koulun loppuun. Tavallansa siis kaduttaa että lopetin kokkilinjan. Tavallaan olen helpottunut. Ristiriitaista. Tuntuu etten ole tarpeeksi mihinkään ammattiin. En tarpeeksi sosiaalinen, taitava, stressinsietokykyinen jne jne. Ja vaikka kuin Shirk sanoisi mitä, en osaa olla vain hyvä. Se tuntuu pahalta.

En ole viime aikoina kirjoittanut paljoakaan mitään järkevää. Anteeksi siitä. En lupaa että tämäkään postaus olisi yhtään sen järkevämpi. Mietin paljon kaikkea. Erityisesti kuluneita viikkoja ja totesin että ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen, tuntuu siltä että on ollut loma. Yleensä mun "kesälomat" on olleet sitä että olen stressannut itseni hengiltä rahan/tehtävien asioiden vuoksi. Viimeisen puolentoistakuukauden aikana en ole stressannut kovinkaan paljon. Tietysti rahasta on tiukkaa, mitä muuta nyt voisikaan olettaa, mutta... On hyviä päiviä. On huonoja päiviä. Ja ehkä se mistä K mainitsi keväällä, se että täytyisi päästä huonojen päivien yli jne... Äh, en osaa kirjoittaa ajatuksiani. Yritän sanoa, että huonot päivät ei jatku, kuten aiemmin. Se, että on huono päivä, ei tarkoita että seuraavana päivänä olisi sama.  Olen jättänyt/yrittänyt jättää ajatukset koulusta ja keskittyä tasan siihen mitä on nyt. Elokuun tapaamisiin ja lähitulevaisuuden työkokeiluun,

02.01.2012 E:lle kiitos kivasta väsyneestä päivästä. Ps. Pingviinit ei nuku talviunta. 09.01.2012 Oli kiva aamuherätys. N ilmoitti että ollaan samalla luokalla ja olin aivan että mitätähhäh? Nooh, selvisi sitten sekin ja on pieni kiire päästä takaisin Vaasaan. Hemmetistäkö minä saatoin tietää, kun olen ollut joulun Turussa. En minä mitään kirjeitä tänne saa. 12.01.2012 Joinain päivinä sitä miettii miten on päätynyt tähän. Tähän tilanteeseen, hetkeen saati tähän aikaan. Miten ongelmat ovatkaan kerääntyneet ja saaneet aikaan räjähdysvaaran, eikä enää tiedä mille polulle kääntyä. Toisinaan ahdistaa enemmän ja toisinaan vähemmän. Eikä tiedä mitä tehdä asioille. Miten muuttaa omaa elämäänsä, jotta kaikki muuttuisi paremmaksi. ... Pitkästä aikaa toivoin että olisin voinut herätä jonkun viereltä. Jonkun, joka olisi sanonut “Ei hätää, se oli vain unta,” tietämättä mitä unta olin nähnyt. Asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia. Kuten olen vuosia jo tolkuttanut, mikään mikä on pään s

Mä, S ja W-koira 2002 tai 2003 Ja minä kun aina ajattelin olleeni kamalan ruma ja lihava... Pakko vielä mainita: Tässä kuvassa mulla on päälläni mekko. Oikea mekko. Ei tosin oma, mutta TS sai mut ylipuhuttua laittamaan sen päälle :D 08.08.2002. Kisu melkein 11-v.

Moi. Me nukuttiin päikkäreitä 2. heinäkuuta Ja taas me nukuttiin 16. heinäkuuta. Vihtorin uusi herkku, hapankorppu.  Vihtorista on hyvä ottaa mallia mikäli puhutaan rennoista asennoista. Mä oon tehnyt jotain. Järjestin. Melkein. Sitten sotkin taas... Se siitä sitten. Selailin vanhoja päiväkirjoja ja tekstivihkoja. Hävettää. Oltiin eilen illalla lenkillä. Vihtori aina jäi kuppaamaan johonkin ja vedin sitä sitten perässäni kun halusin kotiin. No, kun se jämähti haistelemaan jotakin jännäänsä, vetäisin remmistä oikein kunnolla. Siitä lähti sellainen tapahtumaketju, joka eteni hyvin nopeasti. 1. Huomasin parissa sekunnissa tuijottavani hölmönä tyhjiä valjaita. 2. Hyökkäsin Vihtorin kimppuun. 3. Vihtori "puri" kädestä kun otin lujaa kiinni, olettaen että koira yrittäisi pyristellä vapaaksi. 4. Polvistuin nurmikolle samalla kun Vihtori muristen kierähti makaamaan nurmikolle. 5. Aloin laittamaan valjaita takaisin manaten. 6. Ymmärsin sin

J:n toivoma postaus suosikkikirjoista päiviteltynä. Kyllä, olen tehnyt tämän joskus aikaisemmin, mutta on tullut uusia kirjoja. Oikeammin tätä voisi kutsua Suosikkikirjat tällä hetkellä -listaksi. 1. Narnian tarinat - C. S. Lewis Jos en jo maininnut, luin putkeen kaikki kirjat niiden kronologisessa järjestyksessä ja olin myyty. Niin myyty. Olin aiemmin lukenut Taikurin sisarenpojan, Velhon ja Leijonan sekä osan Prinssi Kaspianista, mutta näin "maratonina" ne olivat... Ah... Ihania. 2. Taru sormusten herrasta - J.R.R. Tolkien Aina ja ikuisesti. Aloitin edellispäivänä ensimmäisestä kirjasta uudelleen, tarkoituksena myöskin lukea kaikki putkeen. Aiemmin olen näistä lukenut Sormuksen ritarit ja Kaksi tornia joten Kuninkaan paluusta en osaa sanoa mitään. Mutta silti, Tom Bombadil <3. 3. Iso kiltti jätti - Roald Dahl Joku on kai joskus lukenut mulle tätä ääneen, koska kirja tuntui tutulta. Rakastan ihania suomenkielen väännöksiä IKJ:n suusta ja olisin varmasti huomattav

03.12.2011 Olenko mä sosiaalisilta taidoiltani vajaavainen, jos tykkään olla yksin enkä puhu jokaisen vastaantulijan kanssa? Jos en jaksa hakeutua mihinkään ihmisryhmään? Jos en osaa small talkata yhtä hyvin kuin joku toinen? Jos olen hiljainen ja tykkään seurata omasta nurkastani sitä mitä muut tekee? Jos jännitän uusien ihmisten tapaamista enkä aina saa suutani auki? Jos mulla on vain muutama hyvä kaveri, jotka tuntee ja tietää että mä olen tämmöinen? Jos voin puhua tuntikausia kaverin kanssa kahden kesken vaikka ja mistä? Jos kuuntelen hiljaa mitä muut puhuvat? Olenko mä tyhmä, kun en viitsi mennä tekemään leivoksia, kun kerran jo viisi ihmistä on niitä tekemässä eikä mua selvästi kaivata? Kun en aina jaksa olla kiva ja mukava? Mua hämmentää se, että kun kerroin että on vaan parempi lähteä kotiin, jottei sano mitään, niin opettaja kommentoi siihen “tai ehkä pitäisi sanoa.” Mutta jos sanon, joku aina loukkaantuu tai mua katsotaan pahasti. Eikö silloin ole parempi vain olla hi

Vanhoja postauksia, parhaita paloja. Pitäkää kivaa. Päivämäärä sisältää linkin vanhaan blogiin. 06.11.2011 ... Aivan kuin se, että mä olin jättäjä, tarkoittaisi että muhun ei olisi sattunut. Ihan ku mulla ei olisi ollut pettymyksiä ja olisin tehnyt sen tosta noin vaan. Rehellisesti, se ero oli kahden kuukauden mietinnän tulos enkä sinäänsä ole edes katunut sitä, vaikka luonnollisesti joskus on ollut ikävä jne. Mutta mä haluaisin jatkaa eteenpäin ja antaa vanhojen juttujen olla. Löytää jonkun joka kykenee edes antamaan mulle jotakin. Ja en todellakaan tarkoita mitään materiaa. N:n sanoin: "Musta tuntuu että se on “emotionaalinen vampyyri”. Se saa mielihyvää siitä että se aiheuttaa sulle mielipahaa." Musta vaan tuntuu että yhdestäkään miehestä ei ole ollut mulle tähän asti minkäänlaista hyötyä, ennemminkin vain haittaa. 07.11.2011 Loppujen lopuksi mä vaan haluaisin olla kuten muutkin. Mä en haluaisi tulkita ihmisiä niin paljon kuin mä tulkitsen (ja yleensä kr

Hävitin sitten lapun, johon olin kirjannut kaikki toivepostaukset. Nyt saa siis muistutella ja keksiä uusia (?). Ketuttaa kun nyt olisi viimein ollut aikaa kirjoittaa jotakin turhaa. Ei sillä, ettei asiaakin olisi, mutten jaksa alkaa purkamaan viime viikkojen pohdintoja ja ajatuksia. Katsotaan myöhemmin kun olen oikeassa mielentilassa. Joten, pallo on teillä. Muistuttakaa/ehdottakaa postausaiheita.

Että näin meillä alkoi tämän aamu. Taidanpa lähteä N:n luo kahville ihan suosiolla.

Kun mä heräsin, N ja Vihtori meni nukkumaan... Vihtori sai ranskalaisia ja ketsuppia. Yritettiin rauhoitella koiraa, joka tosin uskoi että nyt leikitään. ... kunnes ymmärsi jäädä hyvin pettyneen näköisenä paikoilleen. "Vihaan sua!" Lakanakasasta tuli pesä... ja roskiksesta ryövätty Pringles-purkki... Eilen olin ahkera ja tein fetasalaattia, ranskalaisia ja porsaan ulkofileepihvejä (Lidlin ihanat hinnat!)

Aamulla väsytti järjesttömästi vaikka olin nukkunut tunnin pidempään kuin tavallisesti viime aikoina. Postia hakiessa hieman kurtistelin kulmiani KELAn kirjeelle ja panikoiduin tajutessani että olin unohtanut maksaa pankille lainan korot. Ensimmäisenä avasin kuitenkin KELAn kuoren, josta paljastui takaisinperintäehdotus. Raivostuin kun katsoin perittävää summaa enkä ymmärtänyt mistä se on tullut, olinhan maalis- ja huhtikuussa juuri maksanut takaisin opintotukea. Vihainen soitto KELAan, jossa asia selvisi ja sain vielä kaiken lisäksi sovittua takaisinmaksun kahteen erään, mahdollisien tulevien suurten muutosten vuoksi. Sitten soitto pankkiin. Huh, kaikki kunnossa. Sitten lähdin kauppaan ostamaan yhtä tiettyä tuotetta... joka oli loppu ja jouduin kävelemään kaupunkiin. Ja kaupungilla tajusin että olisinhan voinut samalla viedä sen kotivakuutuksen laskun soskaan ja jännätä mahtaisivatko ne maksaa sen vai joudunko maksamaan sen itse. Ketutti. Ikään kuin ei olisi tarpeeksi koko p

On hetki, jolloin pelottaa niin mahdottoman paljon. Ja hetki sen jälkeen, kun tarttuu härkää sarvista ja sanoo sen mitä on kerrottava ehkä kuitenkin myöhemmin. Ja puhelinlinjalle laskeutuu hiljaisuus. Ja juuri se hiljaisuus on yksi pahimmista. "Mitä siihen nyt pitäisi sanoa..." Pikku-Kisu Ison Kisun sisällä alkoi itkemään ja lopulta Iso-Kisukin sulki luurin vain huijatakseen itseään. Ettei muka järkytys ja tietynlainen pettymys sattuisi. Ettei olisi taas Kisu 13v. joka ei riitä. Etenkin tuntuu pahalta, koska pahin uutinen ei ollut edes siinä...

Olin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen salilla. JG hienosti sai mut lähtemään kahdeksaksi ja viivyttiin me ihan kivasti. Olin aika tyytyväinen kun 30 kiloa jaloilla meni edelleen kevyesti, vaikka muistelisin että ysiluokalla vetelin jaloilla viittäkymmentä, seitsemääkymmentä kiloa. Ja mikä parasta, 15 kiloa käsille ei tuntunut niin raskaalta, mutta en uskaltanut heti alkuun enempää ottaa. Ja ihan jo siksi että olin niin armottoman kipeä heti aamusta. No, pääsin istahtamaan (kaupan kautta) kotiin ja sitten sainkin lähteä H:n ja Tyynen kanssa kaupunkiin maratoonaamaan , kävelemään. Oli oikeasti kiva nähdä näin... vuoden tauon jälkeen. Ja rupatella sellaisia asioita, joista kumpikin ymmärtää jotakin. Erityisesti tietystä asiasta, johon sain selvyyttä ja olen helpottunut etten ole yksin ja kaikki on ihan hyvin. Kroppa vihaa mua tällä hetkellä raivoisasti ja väsyttääkin ihan järjettömästi. Päiväuniaika kuitenkin meni menojaan joten kaipa nyt jatkan Narnian lukemista. Nyt on luettu T

... nimittäin tupakointi.

J:n toivomuksesta siis esittelen hakusanoja, jolla apinat on päätyneet blogiin. 1. Virhemarginaali 2. Gerimax 3. Nutraus, nutraaminen, nutraus ja nälkä, nutrauksen aloittaminen jne. • Toivottavasti olette löytäneet jotakin hyödyllistä. Vissiin, koska kuukaudessa Nutraus"opasta" (joka on ihan paska) on katsellut ihan kiva määrä porukkaa. En nutraa, enkä näillä näkymin tule nutraamaan pitkään aikaan. Siitä lisää joskus toiste. 4. anna mun mennä • No, mene, mene... 5. koira ikea • En usko että eläviä ainakaan löytyy. 6. Pyyhin perseeni mainoksiin kun paperi loppu • Ja toimii ihan helvetin hyvin, kunhan käyttää pehmeitä mainoksia kuten K-Citymarkettia... 7. ikean huonekalujen purkaminen • On varattu J:n hommaksi (lähi)tulevaisuudessa. 8. entä jos ei pidä nutrilett tuotteiden mausta • Sisäinen yhdyssanahirmuni itkee ja ihan totta, älä nutraa jos et kestä kärsiä sen vertaa. Ei kukaan niitä herkullisiksi väittänyt olekaan. 9. gitte haukkuu mua tyhmääksi • Sa

Krista: No vittu anteeks että nukuin Äiti: Mutta kyllähän se harmittaa... Krista: Ja mua ei sitten vissiin ikinä harmita? Kisulle saa tehdä just mitä lystää. Feidaa rauhassa, eihän se suutu. Mutta auta armas kun mä nukun enkä herää... Sitten laitellaan viestejä ja raah...  Vittu mulla mitään velvollisuutta ole kenenkään seuraneitinä olla. Äiti: Miksi sä nyt olet vihainen? Krista: ... ... No kun muut saa kyllä aina suuttua mulle mutta mä en sais suuttua kellekään jos mut feidataan tai tehdään jotain joka ei mulle sopisi. Äiti: ... Mä olen sanonut sulle että et suostuisi aina lähtemään kun muut haluaa. Kiitos äiti, olisi kiva jos joskus voisit sanoa että "hitto se ämmä on paska". Tulisi hetkeksi parempi olo. Ennen kuin tajuaisin että ei se ihan niin mennyt... Anteeksi että olen väsynyt ja jännitän enkä saanut nukutuksi aikaisemmin. Ja taas, miksen mä olisi voinut lähettää tekstiviestiä ja haukkua takaisin? ... koska mä häviän auttamatta kuitenkin kun en halua lou

Täytyy myöntää että elämäni antoisimmat keskustelut olen käynyt vuoden ja sen alle olevien lasten kanssa. Krista: No mistäs näit unta? Lapsi: ää-ää ÄÄ! Krista: Vai niin. Ankat on kyllä kivoja. Uiko ne ankat lammessa? ( Äidin asiaton kommentti : Ei se oo varmaan edes ankkoja ikinä nähnyt.) Lapsi: *tuhinaa* Krista: No kyllä ankat ui lammessa, Krista on siitä ihan varma. Mutta voihan ne maallakin olla. Lapsi: *jokeltelua* Krista: Joo, tiedän, en ymmärrä mistään mitään. Lapsi: Ä-ää. Krista: Mä tiedän ettei tässä huushollissa palvelu pelaa, mutta tee mielummin ilmoitus lastensuojeluun. Lapsi: *kitinää* Krista: En mä ole sun äitis työnantaja, en mä voi sanoa sille että pullo tulee aina sekunnin liian myöhään.. Lapsi: *höpöttelyä* Krista: Joo, mutta kun ei voi lukea ajatuksia. Siitä taidosta voisikin jo maksaa. Lapsi: *lisää höpöttelyä* Krista: Oot oikeessa, olisi kivaa jos sais kaiken heti just silloin eikä kohta, mutta kun en mä tätä jauhetta saa sekunnissa sek

Eilisen hirveän olon paransi Narnian tarinat. Tuli parempi mieli sivulla 66. Ei sillä, että olisin nukkunut yhtään, mutta... Parempi olo kuitenkin. Olen nyt tuon piskin kanssa juossut pihalla viiden tunnin välein. Ja lukenut. Olenpahan jo päässyt Velhoon ja Leijonaan käsiksi. Siitä on pitkä aika kun olen sitä lukenut. Ja ehkä Esa Pakarisen tulkitsemat biisitkin hieman avitti. En voi/halua kertoa perjantaista sen enempää, mutta en voi kuitenkaan unohtaa juttua ennen kuin parin viikon päästä. Siihen asti olen luultavasti hieman hermoheikko ääliö. Mikäli se jotakin uutta on. Kuitenkin olen käynyt kaikki kauhu/ihanuusskenaariot päässäni läpi pala palalta, joten kaipa sitä todella alkaa sekoamaan. Pahinta on se, että hävettää hävettää hävettää. Eikä voi vain työntää ajatuksia jonnekin takaraivoon, kun täytyy saada varmistettua että kaikki on niin kuin pitää. Kun on aina pakko kämmätä ja vielä aika pahalla hetkelläkin vielä. Osasyy siihen miksi olin lauantai-illasta hermona kun tajusin

Fiilikset on niin sekavat. Olen väsynyt eilisestä. Ihan tajuttoman väsynyt. Ja kun heräsin, koira oli kuljettanut kaksi roskapussia alakertaan ja levittänyt sinne. Enkä tiedä. Mun sydän sanoo että pitäisi antaa sen mennä. Mä en pysty täyttämään sen kaikkia tarpeita. Oon liian väsynyt. Mutta sitten kun se tekee kuitenkin edes vähän mitä mä toivon, mä en haluaisi kuitenkaan. Mun pitäisi vain saada rohkeus tehdä tää kuten sydän sanoo. Koska järkikin komppaa sitä. Mutta sitten toisaalta kuitenkin mä niin rakastan tuota. Enkä mä tiedä mitä hittoa mä teen täällä yksin, ilman ketään. Kunpa joku toinen voisi ottaa sen puhelimen käteen ja tehdä sen mitä täytyisi. Mä olen vain parkunut siitä asti kun heräsin. Ensin niitä roskapusseja joita en jaksa siivota. Sitten sitä kun äiti käski miettiä sitä vaihtoehtoa että luopuisin. Ja vittu... Helvetin perjantai hävettää aivan tajuttomasti. Ja sit tää. Ja kun mä tiedän että mun pitäisi soittaa eläinlääkärille ja viedä tää loppuun. Ja silti kuit

Epätoivoinen olo. Vihtori pissaa taas sisälle. Vaikka on käyty pihalla. Vaikka olen ollut kotona. Itseasiassa, kaikki on mennyt ihan helvetin hienosti. Ja niin se kuitenkin pissasi taas mun kirjahyllyni alahyllylle ja vaikka huusin sille, niin ei, piti pissata loppuun. Ja sitten tietysti murisi mulle. Just nyt musta tuntuu etten mä jaksa enää. Mä rakastan tuota piskiä ylikaiken ja tykkään touhuta sen kanssa, mutta... helvetti. Olisi kamalan helppoa etsiä sille vain toinen koti ja antaa jonkun toisen ongelmaksi, mutta mä en vain voi tehdä niin. Sillä on ollut ihan tarpeeksi monta kotia jo nyt. Enkä mä luota siihen että sanotaan ettei sitä anneta eteenpäin jne. Sen pitäisi oikeasti löytää se loppuelämän koti, jossa on kokemusta tuommoisesta torvelosta. Mutta kun mä en vain luota ihmisiin. Ja tietenkin mä tahdon että sillä olisi hyvä olla. Ja kuitenkin se osaa olla ihana. Aina joskus. Nyt en vaan tiedä mitä ihmettä tekisin. Siitä näkee että se tietää ettei niin saa tehdä. Ja... per

Kuka arvaa mistä oli kyse?  Vihje : Katso turkkia.

Mua pelottaa ihan tajuttomasti. Tiedän että mun pitäs aamulla varata aika lääkärille ja mennä sinne. Koipi on kipee/arka ja punottaa samasta kohtaa kuin viimeksikin. Ei mua itsessään se lääkärikäynti pelota vaan se mitä siellä sanotaan. Joskus vaan toivon että olisin Turussa niin äiti vois tulla mun mukaan. Tuntuu sitä paitsi tyhmältä pyytää ketään. Mutta viime kerran jälkeen vain... Se oli niin hirveää etten halua enää. Ja tuo on nyt jo kipeä ja sitä pitäisi sorkkia... Luoja että tunnen itteni joskus avuttomaksi. Mä yritän kerätä rohkeutta ja saada soitettua aamulla.