Nousukausi
Hämmentävän ristiriitaiset fiilikset. Ahdistaa, mutta silti tuntuu hyvältä. Tiesin ettei alkoholi olisi hyvästä, mutta tein sen silti. Olisi pitänyt odottaa vain kärsivällisesti. Jossakin vaiheessa patterin on loputtava. En halua mennä lääkärille, koska mitään ei ole vialla. Paitsi että nukun vähän, tai en meinaa nukkua. Naurettavat kuvitelmat ovat poissa ja pystyn sinäänsä nukkumaan. Ehkä nyt nukun pidempään. Mietin että onko tämä se sekajakso? On niin levoton olo. Meinasin tuskastua Huldan kanssa duploilla rakenteluun. Palapelin ottaminen esille vasta virhe olikin. En jaksa olla paikoillaan ja tehdä samaa. Oli paljon hauskempaa leikkiä muksun ja koiran kanssa vauhdikasta pallon noutoa, laulaa ja kutitella ja leikittää mukulaa laulun mukaan. Yleensä harmittaa kun N jo tulee. Nyt olin onnellinen. Ei enäö sitä vitun palapeliä. Tuntuu häpeälliseltä edes ajatella niin. Että mieluummin tiskaisin kuin istuisin tässä lattialla jankuttaen samoja asioita. Yleensä tykkään juuri siitä. Ei