Virhemarginaali

Hämmentävän ristiriitaiset fiilikset. Ahdistaa, mutta silti tuntuu hyvältä. Tiesin ettei alkoholi olisi hyvästä, mutta tein sen silti. Olisi pitänyt odottaa vain kärsivällisesti. Jossakin vaiheessa patterin on loputtava. En halua mennä lääkärille, koska mitään ei ole vialla. Paitsi että nukun vähän, tai en meinaa nukkua. Naurettavat kuvitelmat ovat poissa ja pystyn sinäänsä nukkumaan. Ehkä nyt nukun pidempään. Mietin että onko tämä se sekajakso? On niin levoton olo. Meinasin tuskastua Huldan kanssa duploilla rakenteluun. Palapelin ottaminen esille vasta virhe olikin. En jaksa olla paikoillaan ja tehdä samaa. Oli paljon hauskempaa leikkiä muksun ja koiran kanssa vauhdikasta pallon noutoa, laulaa ja kutitella ja leikittää mukulaa laulun mukaan. Yleensä harmittaa kun N jo tulee. Nyt olin onnellinen. Ei enäö sitä vitun palapeliä. Tuntuu häpeälliseltä edes ajatella niin. Että mieluummin tiskaisin kuin istuisin tässä lattialla jankuttaen samoja asioita. Yleensä tykkään juuri siitä. Ei

Klo: 11.05 - 15.29 Nukahtimen vaikeaa, pakko tehdä jotain mutta kuitenkaan ei jaksa. Yksi drinkki auttoi sen verra että pystyi olemaan paikoillaan ja lopulta rentoutumaan tarpeeksi että sai nukahdettua. Tosi outo fiilis.

Tuntui siltä kuin olisi jyrkänteellä. Kuin kohtaus Leijonakuninkaasta , jossa ovat Scar ja Mufasa. Hetki jolloin päättää irroittaako vai ei. Lienee turhaa kertoa, että minä irroitin. Torstai kääntyi kauhuksi, kun jääkaappi hajosi. Soitin päivystävälle huoltomiehelle. Perjantaina huoltomies totesi jääkaapin kuolleeksi ja lupasi hetken keskustelun jälkeen uuden muutaman tunnin kuluessa. Jääkaappi saapui, ja hieno onkin. Kromiset kädensijat ja kaikki. Huoltomies myös irroitti epäonnisen lampun liesituulettimesta, toi uuden suojan siihen ja vaihtoi vielä lampunkin. Siitäkin huolimatta ettei se yleensä kuulu työnkuvaan. Myöskin lämpöpatteri on tarkistettu ja yksi keittiön laatikko korjattu. Olin väsynyt ja saateltuani iltapäivävieraani illalla bussipysäkille ja valmis nukkumaan. Tai sitten en. Katsoin viimeisen kerran kelloa varttia yli neljä aamuyöllä. Kävin itseni kanssa jyrkänne-keskustelun ja jollakin tavalla päästin irti. Lauantaina nousin vasta puolen päivän jälkeen, tein sulaneista l

Jääkaappi hajosi. Sain uuden. Nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Tuntuu kuin olisi samaan aikaan sekä Scar että Mufasa Leijonakuninkaassa. Irroitanko vaiko en. Taisin irroittaa jo. Ehkä sittenkin peruutan sen lääkärin. Ahdistaa liikaa.

Oon maannut neljä tuntia sängyssä. Väsyttää, muttei väsytä kuitenkaan. On paljon vaikeampaa pitää unirytmiä. Tänään en olisi halunnut nousta sängystä. Nousin ja Shirk ärsytti niin tajuttomasti ettei mitään rajaa. Joskus pohdin miksi helvetissä edes puhun sen kanssa. Söin kunnes tuli paha olo. Olisi parempi kuolla. Kenenkään ei tarvitsisi katsoa tätä kroppaa. Kenenkään ei tarvitsisi kuunnella kaikkea paskaa. Koska loppujen lopuksi sillä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Ikuinen kaatosade eikä kellään ole tarjota punaista sateenvarjoa Tienvarsilla kasvaa rikkaruohoa seinillä komeileva nauru tahdon palapelini palat Loppuunpalaneena paperiin käärittynä ongelmajätteeksi määritettynä Viimeisen kerran apua. Näin kirjoitin 2. huhtikuuta 2014. J linkitti mulle ohjelman , joka sai heti alkumetreillä pohtimaan, että mistä sä tiedät mitä mä tunnen. Olen tulevaa lääkäriurakkaa varten yrittänyt selvittää pääpiirteet kaikessa, mutta mitä enemmän mietin, sitä enemmän panikoin. Kaikki tuntuu isolta umpisolmulta, josta pitäisi erotella miljoonien eri kenkien nauhat.  Hetkittäin tuntuu ettei mitään lääkäriaikaa tarvita. Kaikkihan on erinomaisesti. Olen siitä huolimatta jättänyt puhelimen rauhaan. Kyllä, perjantaina olisin mieluusti voinut peruuttaa lääkäriajan, sillä kaikki on hienosti. Syön, teen ruokaa... Mutta unohdan, jätän täysin huomiotta, että naurettavat pelot ovat palanneet. Olin aivan varma että vähintäänkin päästä löytyy täitä. Että asunnon äänet johtuvat si

Tiedän paljon asioita, joista ei ole puhuttu sanaakaan. Tiedän äitini häpeävän sitä, etten ole saanut kouluja käytyä kunnialla. Tiedän äitini häpeävän sitä, että olen NIIDEN MUIDEN silmissä luuseri. Tiedän äitini häpeävän sitä, että aivoissani on jotakin vialla. Iloitsin varattuani lääkärille ajan. Tunsin hetken ajan jonkinlaista ylpeyttä, ennen kuin se vaihtui ahdistus/pelko -sekamelskaksi. Kerroin äidille innoissani tehneeni sen, viimeinkin. Pahinta ei suinkaan ollut se hyvin laimea vastaanotto, vaan vasta pari päivää sitten käyty keskustelu. Olen suunnitellut hiljaa mielessäni muuttoa Helsinkiin. Maistellut sitä kesän jälkeen useasti. J on ansiokkaasti kannustanut ja muistuttanut ajatuksesta, jopa kyllästymiseen asti. En ole valmis, mutta ajatus kypsyy hitaasti. Keskustelin äidin kanssa siitä, miten muuttaminen ei ole järkevää ennen kuin lääkärillä on käyty ja on selvillä miten jatkossa tullaan toimimaan. Painotin diagnoosin tärkeyttä, sillä siitä olisi sitten etelässä helpompi ja

Niin hirveältä kuin se tuntuukin, nyt on aina luopua domainista, ihan vain säästösyistä. Joten blogi alkaa marraskuussa toimia vain osoitteella: maailman-upein-kissa.blogspot.com . Kyllä, näen netflixin paljon tärkeämpänä kuin blogin domainin. Sori.

Luen kasvatusalan ammattilaisten mielipiteitä hyvinkin paljon. Huomaan kuitenkin miten kirjaimellisesti jotkut lukijat ottavat artikkelissa puhuttavat asiat ja se on hämmentävää. Useinkaan niissä ei painoteta mikä vaikutus lapsen luonteella tai iällä on. Saati havainnollisteta käytönnössä millainen tilanne on haitallinen. Jaoin Facebookissa YleUutisten artikkelin , joka herätti mielenkiintoisen reaktion. Eräs kaverilistalla oleva poti syyllisyyttä äänen korottamisesta ja eräs itselleni tuntematon taas tyrmäsi täysin lastenpsykiatrin. Loppujen lopuksihan kaikki on kiinni tilanteesta, sen toistuvuudesta sekä lapsesta. Se, kuinka paljon huudetaan ja missä tilanteessa se tapahtuu. Työpäivän jälkeen, kun on kymmenennen kerran sanonut että sinne kaappiin ei mennä, on aivan luonnollista korottaa ääntään ja kivahtaa että nyt on niin monta kertaa sanottu, eikö jo mene jakeluun! Äänen korottaminen ei kuitenkaan ole rakentavaa. Se ei opeta lapselle mitä tältä odotetaan tai ainakin vie viestin ohi

7.10 Nukkumaan 22.10 8.10 herätys 7.49 9.10 nukkumaan 00.07, herätys 7. 00 Vähän tuli kiire. Pyykkivuoro alkoi kaheksalta...

Pohdin vakavasti sitä mihin suostun. Tästä lähtien en tee kahteen eri osaan katkottuja hommia. Yksi ainoa kerta riitti. Etenkin siksi, että olin illalla suurimmaksi osaksi vain kiukkuinen. En väitä tietäväni lastenhoidosta paljoakaan. En varsinkaan siitä miten lasta hoidetaan 24/7 . Maanantai oli liikaa. Eniten suututtaa se, että itse kärsin toisten typeristä (ja äärimmäisen naurettavista) ratkaisuista. Joku muu ehkä haluaa vapaaehtoisesti kestää sitä, mutta minä en. Olimme neidon kanssa puistossa. Vaikka vähän oli yskää ja nenäkin valui, ei se menoa tuntunut haittaavan. Neito myöskin käveli puistosta torille saakka ja istui hiljaa rattaissa kun lupasin että sitten Krista ostaa karkkia. Eikä äännähdystäkään. Olimme juuri rappukäytävässä (omassani) kun ilmoitettiin takaisin viennistä ja pohdin järkisyitä sille, mutten keksinyt. Otti päähän riisua mukulan kengät, hanskat ja pipo, laittaa tavarat kaappiin ja pukea uudelleen päälle. Erityisesti suututti se, että kun oman pienen (ja aivan t

6.10 Nukkumaan 22.15 7.10 herätys 7.00

Olen väsynyt, kiukkuinen, surullinen ja fyysisesti loppu. Halkean. Niin raskas päivä takana ettei ole tosikaan. Lohdullista on että olen ulkoillut enemmän kuin tarpeeksi ja kokenut suuria ahaa-elämyksiä keksiessäni uusia tapoja hallita lasta. Luoja, haistakaa paska. Ei se mukulan saaminen syömään oikeasti ole niin vitun vaikeaa. Ja olisi ollut reilua nukuttaa se. Nyt piti keksiä ohjelmaa väkisin ettei mukula nukahda liian aikaisin. No, ratkaisin ongelman ja vein mukulan uudelleen happihyppelylle, lahjoin syömään ("Sit ku ollaan syöty, saa maitoa ja voidaan katsoa Muumeja") ja viimeinen tunti maattiin sohvalla. Koira nukkui ja toivoin olevani sen sijasta siinä lattialla täydessä unessa. On mukavaa olla kotona. Ilman että tarvitsee lähteä minnekään. Muualle kuin unten maille. Jalkaan sattuu, sattui jo ensimmäisen puoliskon jälkeen ja nyt se on taas turvoksissa. Hetkittäin tuntuu kuitenkin pahalta. Mutten tiedä mitä oikeastaan pitäisi tehdä asian eteen. Toisaalta ei mitään

Keskiviikkona sain omituisen puuskan. Heräsin herätyskelloon, seitsemältä aamulla. Aloin tiskata, pesin mikron, imuroin, Kaikkea sitä mitä en ole saanut aikaiseksi pitkään aikaan. Luonnollisesti kävin kaupassa, koska rahapäivä. Torstaina Niksu ja Pesukarhu saapuivat ja Pesukarhu imuroi alakerran ja pesi vielä lattiankin ennen kuin mentiin syömään. Hämmästelen yhä asuntoa, joka on siisti. Perjantai sujui hieman oudoissa tunnelmissa. Nukuin vajaat kolme tuntia. Torstai-iltana. Heräsin aivan pirteänä puoli kahdeltatoista yöllä ja sapetti. Seitsemältä aamulla päätin että nyt soitan sinne terveyskeskukseen. Eihän tästä tule mitään. Sain ajan jo marraskuuksi. M:n kanssa lähdettiin reippaalle aamulenkille ja kohdattiin mielenkiintoinen näky lenkkipolulla. Joutsenilla oli ilmeisesti joku show. Kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta en olisi ehtinyt keskittymään puhumiseen lainkaan jos olisin kuvannut. Jäivät ainoiksi otoksiksi. Sen jälkeen odotin vain nukkumaanmenoa. Nukuin perjantain ja

Eilen oli huomattavissa että alan palautua. Ei ole ihan niin ylettömän tyytyväinen olo. Suunnittelin budjetin. 5.10 nukkumaan 22.15 6.10 herätys 5.32 Tänään tiedossa näin heti aamusta mukulan hoitoa ja illalla vielä toinen keikka. Toivon että asiat menee suunnitellusti ja ehdin välissä käymään kaupassa ja postissa.

4.10 Nukkumaan 21.45 5.10 Herätys 05.04

3.10- 4.10 Katsoin viimeisen kerran kelloa 17.22. Heräsin 23.18. Nukahdin uudelleen melkein saman tien. Heräsin uudelleen 00.13. Nukahdin melkein samantien uudelleen. Heräsin 02.40. Nukahdin uudelleen. Heräsin 04.54. Vittu että nukkuminen voi olla näin vaikeeta. Nyt venaan vaan että kello tulee 7 ja saan aamupalaa. Mikä pettymys että on lauantai eikä ole aamupuhelua J:n kanssa. Varasin eilen lääkärille ajan kun meni hermo siihen että hypin seinille. Käytiin M:n kanssa 55minuutin aamulenkillä, imuroin, pyyhin pölyjä, tein makaronilaatikon, katsoin jotain live-ohjelmaa helsingistä ja söin kaksi kulhollista laatikkoa, poukkoilin tylsistyneenä, puhuin äidin kanssa, katsoin Elementarya ja tiesin meneväni liian aikaisin nukkumaan. Enkä syönyt iltapalaa. Haluan sen loistavan unirytmin takaisin. Ehkä pitäisi ostaa muroja ja kokeilla sopisiko ne aamupalaksi. Ei ole rahaa ostaa joka aamu viiden euron salaattia. Tänään tarjolla juustoriisikakkuja, viinirypäleitä ja omena.

Aivan loistava olo. Katsoin viimeisen kerran kelloa 2. lokakuuta klo: 20.15. Heräsin 2. lokakuuta klo: 23.18. Ei väsytä. Odotan että pääsen imuroimaan. Eilinenkin aivan mahtava päivä. Siivosin, kävin syömässä, kykenin koskemaan pahvilaatikoihin vaikka olin yksin ja oli riski löytää kuolleita ötököitä. Ma-ti nukuin noin 10h Ti-ke: ei lainkaan Keskiviikkona (1.10) nukahdin 19.25 jälkeen. Torstaina heräsin tasan seitsemältä herätyskelloon.

Maanantai ja tiistai ovat olleet kiireisiä päiviä. Maanantaina nukutin lasta, joka ei halunnut nukkua ja sisäisesti nauroin kun lapsi lopulta istui pimeässä huoneessa mahani päällä ja viimeinkin etsiytyi siihen makuuasentoon. Kyllä se lopulta nukahti, mutta olikin ongelma saada käsi pois tytön alta ja päästä hiipimään ulos makuuhuoneesta. Tiistaina äidille iski flunssa, joten kävimme läheisessä leikkipuistossa puuhailemassa. Inhoan niitä vanhempia jotka puhuvat puhelimessa eivätkä lainkaan katso mitä oma lapsi tekee. Etenkin kun kyseessä on omaa hoidokkia vanhempi, joka pelottaa touhullaan ja päälle tulemisineen pienemmän, tai tässä tapauksessa pienempiä. Eikä edes halua ymmärtää kun sanon selvällä suomen kielellä (kyllä äiti ainakin lapselle puhui suomea) että tämän täytyy odottaa vuoroaan, koska muut olivat ensin. Neiti käy läpi ratkiriemukasta "minä"-vaihetta ja lopulta suuttui hurjasti kun menin istumaan "hänen penkilleen". Lähdimme kävellen matkaamaan kohti seu