Ei övereitä, jes!

Kipeenä ollessa nutraaminen loppui kuin seinään eikä ruoka muutenkaan maistunut. Sairaalassa en jaksanut syödä kuin kipollisen salaattia ja yhden leivän kerrallaan, mutta toisaalta ruokaa saikin sitten viisi kertaa päivässä.

En ole palannut nutraamiseen edelleenkään ja koska meidän äidin mielestä kipeänä saa syödä herkkuja, tuli äidin kanssa syötyäkin pullaa ja suklaata. Mutta myös kunnon ruokaa. Eikä missään vaiheessa homma lähtenyt käsistä, koska äidillä on tällä hetkellä -10kg tavoite päällä.

Tällä hetkellä se liikunta on toki vähäistä, koska käveleminen on mitä on, vaikka täytyy sanoa että paljon paremmin se sujuu. Jännittää vain hieman lähteminen johonkin lähikauppaa kauemmaksi, sillä entäpä jos alkaa tehdä kipeää puolimatkassa. Ja kuvitelkaa vain mitä mun kipeäni tarkoittaa, kun mulla on pääasiassa varsin korkea kipukynnys moniin ihmisiin nähden kuitenkin.

Nutraamiseen palaan... kunhan taas pääsen tasapainoon fyysisen puoleni kanssa. Nyt ruokailut ovat sujuneet... harvoin, mutta kohtuudella.
Eilen söin 3 sämpylää (juustoa, lauantaimakkaraa, suolakurkkua) ja kasvissosekeittoa.

Tänään nyt hieman överöidyn juustopallopussin kanssa, mutta annettakoon se anteeksi minulle, jooko? Palaan ruotuun taas ylihuomenna kun tuo pussi on tyhjä.

Mikäli ensi kuun rahavarat on paremmat, niin tarkoitus olisi ostaa kunnollinen vaaka, jonka lukuihin voi luottaa. Tuosta vaa'asta ei ota selvää edes erkki.

Kun avasin tuon juustopallopussin niin tuli kamala ikävä Vihtoria kun se ei tullutkaan viereen tekemään temppuja ja nappaamaan ilmasta noita palloja.
Nämä kun on sen erityistä herkkua.

Yöllä en osannut nukkua ilman Jokkea ja avaan ovenkin aina niin varoen sisään tullessani kun odotan että piski hyppää päälle.
Hassua kun on tottunut jakamaan ruokansa ja pitämään kaikki herkut piilossa ja nyt kukaan ei ole varastamassa niitä.

Tahdon koirani takaisin kotiin pian pian pian. Äiti tosin kielsi ettei vielä. Mä itsekin melkein toivoin että voisin maanantaina soittaa että tulen hakemaan sen kotia, mutta tuo tuntuu ärtyvän vielä tuosta lähikaupassa käynnistäkin hieman kun on tavaraa jota kantaa, että ehkäpä se äiti on oikeassa, eikä kannata vielä.

Hassua miten jotakin voi niin paljon vihata ja rakastaa samaan aikaa.
Kaipaan jopa sitä sen räkyttämistä pihalla.